United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
RIIKKA. Milloinkas Mikko on palannut kotipuoleen? Kun minä en ole kuullut siitä mitään. MIKKO. Nythän minä juuri tulen. Pistäännyin sivukulkiessani tervehtimään entistä isäntäväkeäni. KORTESUO. Siinä teit oikein. Terve, terve! Käy tänne istumaan, eukko tarjoo meille kahvia. Siitä on pitkä aika, kun sinua on nähty näillä tienoilla, MIKKO. Neljä vuotta. Päivää, Pirkko! Kylläpä sinä olet kasvanut.
Kyllä tiedän, että saamme kovaa kokea jo heti alussa, vanhempiesi puolelta, mutta emmekö ala jo heti, Mari?" esitteli Jaakko. "Ei vielä." "Milloinkas sitten?" kysyi Jaakko säikähdyksestä punastuen. "Kaksi vuotta olkoon vielä koetuksen aikaa.
"Enkö minä sitte ole siivo poika?" "Olet kyllä." "Minä tahdon myöskin saada lipun ja lähteä joukkoon." "Niin pääsetkin, kunhan tulet terveeksi." "Milloinkas minä tulen terveeksi?" "Milloin Jumala tahtoo"
Kipeästi koski Jaakon sydämmelle, kun vanha isäntänsä kuoli ja jätti kivulloisen lesken ja seitsemän turvatonta lasta jälkeensä. Täytyikö hänen nyt lähteä pois vanhasta, rakkaasta työtuvasta! "Tuhmasti tosin teen, kun niin ajattelen", arveli Jaakko, "mutta, milloinkas minä viisaasti olen tehnyt?" Näihin mietteisin oli hän vaipununna, kun Risto kerran illalla tuli hänen luokseen työtupaan.
"Milloinkas Suomeen saatiin ensimmäinen kirjapaino?" kysyi Lauri Antti sedältä seuraavan päivän kalastusretkellä. "Se perustettiin Turkuun vuonna 1642. Mutta suomalaisia kirjoja painettiin jo sitä ennen Tukholmassa", vastasi setä. "Kuka on ensimmäiset kirjat suomeksi kirjoittanut?" "Sen miehen nimi oli Mikael Agrikola. Hän on suomalaisen kirjallisuuden isä." "Mihin aikaan eli tämä mies?"
Nyt jätti Olli aidan korjuun sikseen ja molemmat lähtivät astumaan taloa kohti. Täällä oli jo ruoka pöydällä odottamassa ja nyt rupesivat langokset syömään. Siinä satoi Taavetille kysymyksiä pitkin syönti-aikaa ja Mari tuumiskeli, milloinkas Taavetti menee Pynnölässä käymään. "Onko siellä Pynnölässä sitten vielä paikat paikoillaan?" kysyi Taavetti.
Pihalla liikkui ihmisiä aamutouhuissaan, aikuisia ja lapsia, mutta häntä ei ensinkään hävettänyt niinkuin hän olisi seisonut kirkon ovella kolkuttamassa. Luukku avautui ja vanhahko ääni kysyi kummastellen: »Mitäs te tämmöiseen aikaan? Tytöt vielä nukkuvat!» »Milloinkas ne nousevat?» »Parin tunnin päästä.» »Jaha!» Hän katsoi kelloaan ja läksi pihalta.
No, mutta eikö sitten saata panna öljyä? Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se saattaisi syttyä ja polttaa koko talon. Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna? Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan ei se niin kovin kummaa ole! Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan! Minäkö?
Edeltäpäinkö siitä pitää kyytiraha maksaa? Niin se on täällä asetus ... eikös se ole sama, milloinka sen maksaa ... ja siitä saa olla vissi, että perille se viepi... Samapa sama ... mitäs arvelet, Liisa? Mene vain, jos hyvin mielesi tekee. Ei minun mieleni niin tee ... vaan minä ajattelin, että jos sinun tekisi ... vaan jos ei tee, niin... Niin, no lähdetään vain ... vaan milloinkas takaisin?
"Milloinkas viipurilaisiin on ollut luottamista!" huomautti Birger ivallisesti. "Toista on Hämeen miehen sana." "Noh, kenties he vaan tahtoivat puhua mielikseni eli kuten sanotaan ryypyn puoleen. Mutta mahdollisesti oli heidän erehdyksensä kuitenkin hyvin luonnollinen ja anteeksi annettava.