United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oletko nähnyt hanhoistani, Nähnyt mielilintustani? Kunne on mennyt hanhoseni, Minne mielilintuseni?" "Mi on merkki hanhossasi, Merkki mielilinnussasi?" "Se on merkki hanhossani, Merkki mielilnnussani: Kupu kullin kirjotettu, Varpahat vasen valettu." "En ole nähnyt hanhoistasi, Nähnyt mielilintuasi."
Tahdotte kai Päivästä kertoa, tuosta Loistossa lännen mi asustaa, Vihaa yötä, syvyyttä tutkii? Sinnekö mieltäin taivuttaa? Min tahdotte, oi? Itä, sä yö, Uinuvat ruususet tuudit Pehmeillä tuoksupatjoillaan. Hiljaa häilyy utuinen huntu, Satujen impein verho tuo! Oi, haaveiden maa!
Sun tuohon laski, ensin silmin kaunein osoitti ovea hän aukinaista; samalla haihtui pois kuin unesikin.» Kuin mies, mi pääsee levottuudestansa ja pelvostaan, mi turvan tunteeks vaihtuu, kun totuus täys on hälle ilmoitettu, niin muutuin ma; ja kun mun huolta vailla oleva näki Oppaani, hän läksi nyt vuorta astumaan, ma jäljessänsä.
Hääriemumme on lyhyt; yhtäkaikki, Tääll' ompi lyhyt kaikki ihanuus, Niin kirjoitettiin lakiin elämän. Mä kuolen, niin, mä kuolen. No, Ken kuolee onnellisempana häntä, Mi morsiamensa helmaan nukkuvi?
Olen huokaus salojen humisevain kohu korven soi minun korvissaan olen heimon vaatimus valkeuteen, mut itse ma kuulun pimeyteen, olen lapsi ma suon ja laaksomaan, mi pääse ei päivähän milloinkaan, veli kaikkien yksin-yöpyväin, vaan vapauden tuuli on ystäväin: kuin raakuus se tulkoon rakeinakin, sitä katson ma suoraan silmihin, ja jos se mun kaatavi kannollein, saan sammalen pehmeän peitoksein!
Kun kunnias sa, sisko, möit, Sydämeeni kuolin-iskun löit. Nyt kunnon miekkamiesnä vaan Ma kuolen, uinun Jumalaan. Tuomiokirkko. Messua, urun-soittoa, veisuuta. Muistatko, Kreeta, silloin Kun viattominna astuit Etehen tään alttarin? Hypistit pikkukirjaas, Rukoilla laritellen Osittain leikilläs, Osittain Jumal' sydämessä! Kreeta! Mi järkes vei? Mik' ilkityö Sun sydämelläs?
"'Kaksi neljättäkymmentä oli vielä meitä onnettomia Venäjälle joutuessamme. Kahdeksan oli matkalla kadonnut. Ah, armahani, et tiedä mitä vainon aikana ihmislapsi saa kärsiä! "'Kaksi neljättäkymmentä meitä, paitsi paljon muita poloisia, seisoi orjina Tihvinänlinnan markkinoilla. Päivä päivältä väheni parvi. Mi vietiin sinne, mi tänne. Sydämeni oli katketa. Kumman kestävä on kuitenkin ihmissydän!
LAERTES. Miss' on se kuningas? Te ulos jääkää. TANSKALAISET. Ei, kaikki sisään. LAERTES. Suvaitkaa, ma pyydän. TANSKALAISET. No, kyllä. LAERTES. Kiitos! Miehittäkää ovi. Kuningas, sinä konna, anna tänne Mun isäni. KUNINGATAR. Laertes hyvä, tyynny. LAERTES. Mi verta tyynt' on minussa, se soimaa Mua äpäräks, isääni verttimieheks Ja porton merkin polttaa siveän Ja puhtaan äitin' otsaan.
Toinen kohtaus. Tasanko Tamworthin läheisyydessä. RICHMOND. Näin, rakkaat ystävät ja aseveikot, Te hirmuvallan ikeen ruhjomat, Maan sydämmeen näin kauas olemme Nyt estämättä marssineet, ja täällä Me Stanleylt', isältämme, kirjeen saamme, Mi täynn' on lohtua ja rohkaistusta.
Se ettei eessäni nyt varjo synny, ei ole kummempaa kuin ettei taivaat säteitä estä toinen toiseltansa. Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa ruumiille näillekin suo voima, joka ei tahdo keinojansa ilmi tuoda. On hullu, joka järjellänsä koettaa mitata äärettömän tien sen, jota Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen. Totea seikka siis vain, ihmisheimo!