United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koko ensimmäinen päivä oli Toinille pelkkää tarkastelemista ja tutkimista, aterian ajat samaten kuin muu osa päivästä, jolloin tiet ja polut, laaksot ja rinteet kutsuivat tuttavuuden tekoon. Aurinko oli laskemaisillaan, kun hän ripeästi astui metsäpolkua pitkin kotiin päin. Suorana, ryhdikkäänä seisoi juhlallinen kuusikko molemmin puolin tietä. Hiljainen hyminä vain kävi oksalta oksalle.
Hänen heikkoutensa oli vieras silmä nähnyt. Hän kätki käsiin kasvonsa. «Sinusta ei ole mihinkään!« ärjäsi isä. «Nyt pane yllesi ja mene kirkonkylään sepän luo, että hän keittää palaset yhteen. Joudu, tahi Jumal' auta...« Ukko puristi nyrkkiään. Touko oli nääntyä. Ihmiset, joiden pellolla touko kasvoi, luulivat sitä rikkaruohoksi. Toukoa kastetaan. Metsäpolkua kulki nuorukainen alakuloisena.
Siellä oli suuret sydänmaat luoteessa, riistaa täynnä, lintuja ja jäniksiä, joita saisi tokkapuilla ja langoilla pyydystellä. Ja eräänä sunnuntaina minä lähdin sinne päin kävelemään. En lähtiessäni tarkoittanut matkaani minnekään erittäin, lähdinhän vain sitä metsäpolkua, jota myöten ennen paimenena ollessani olin niin monta kertaa karjan jäljessä astellut.
Täällä voi hän koota ajatuksiaan ja eilisiltainen tapaus selveni mieleen. Hän muisti kaikki, mitä Jori puheli, kun he menivät kaukavainiolle ja sieltä lähtivät ketojen poikki, kulkivat sitten kaunista metsäpolkua Joutsenlammille, jonne he istuivat. Jori otti kädestä kiinni... »Elsa! Minä rakastan sinua!»... Jori suuteli ja hän peitti kasvonsa Jorin rintaa vasten...
Muistan vielä kuin eilisen päivän, miten Maija vainaja, jonka härkä puski, käveli jäljessäni metsäpolkua ja seuloi seulomistaan näin näin, tällä lailla tällä lailla, ja ihan oikealla seulalla, tiedättekö, hän seuloi. Minä pelkäsin, että polveni vapisivat ja koetin rientää eteenpäin, taakseni katsomatta.
Ja kuule tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen kanssa. PIRKKO. Kyllä! ANNA LIISA. Noo ? PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen. ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta? PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa. ANNA LIISA. Jumalan kiitos! PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä? ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
He kulkivat metsäpolkua pitkin alas alppijärvelle ja seurasivat sitte tietä, joka kiersi järven rantaa. Matkalla kääntyi puhe Sveitsin, Norjan ja Suomen luontoon. Sama ero, mikä jo ensi iltana oli Toinin silmään pistänyt näkyi johtuneen Olseninkin mieleen. Tämä luonto on suurenmoista kuin meidänkin, sanoi hän, mutta se on niin paljoa iloisempaa.
Kun Johannes tuli Metsämaahan, tuli hän niinkuin ennenkin kävellen metsäpolkua. Rauhaton oli hän nyt, niinkuin ennenkin, mutta hänen rauhattomuutensa oli muotoansa muuttanut. Hän oli eroitettu rauhastaan. Maria oli hänen rauhansa.
Mitäs meinasit, Matti, saarnasta? kysyi isäni. Tuima oli ja totuutta täynnä, vastasi Matti, ja niin se provasti ne sanansa paiskelee pitkin kirkkoa aina peräparven trapuille asti. Kyllähän se niin on, terävät ovat sanansa ja nasevat. Vaiti oltiin taas vähän aikaa; hiki hatussa marssimme pitkin metsäpolkua kohti kotiamme.
Virstan verran oli astuttava metsäpolkua, ennenkuin perille tultiin. »Mitähän, jos riisuuntuisimme paljain jaloin?» »Tosiaankin!» Kiville istuttiin rannalla; yks' kaks' olivat sukat ja kengät jaloista pois. Ne työnnettiin nyyttien sisään ja sitten koeteltiin astua. »Ui, ui, ui, pistää, pistää.» »Ei se mitään», kehoitti Anna Sohvi, »pian siihen tottuu».