United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Turhaan ponnistivat koirat viimeiset voimansa, yhden toisensa perästä täytyi niiden palata isäntiensä luo, tai tavattiin niitä kuolleina jonkin puron partaalta, josta olivat koettaneet janoaan sammuttaa. Turhaan kannustivat metsämiehet hevosiaan hurjaan laukkaan: yli soiden, läpi metsikköjen pakenivat vainotut eläimet omia polkujaan, joita myöten ei kukaan voinut eikä uskaltanut niitä seurata.
He jäljissä rientää, he seuraa, he seuraa, läpi metsikköjen poikki järvien soutaa, yli vuorten ja maan he nyt saalistaan ... yhä etseilee ... vaan se väistyilee ... jopa uuvahtaa... Halloo! Halloo! ajo loppuns' saa! Eteen päin! eteen päin kannusti kyytätty läähöttävää ratsuansa, joka vaahtoisena juoksi kivien ja kantojen ylitse. Raivoisa sekasorto vallitsi hänen sielussaan.
Vuoren ja veden välissä on kummallakin rannalla kaistale tasaista maata, viljava rannikko, jossa heilimöivien ruispeltojen ja kukkivien ja tuoksuvien apilasniittyjen keskestä kohoaa kyliä kylien vieressä pikku metsikköjen ympäröimine kirkkoineen ja taloineen.
Itse päärakennus, jonka joku kunnianhimoinen Chillingly kolmesataa vuotta takaperin oli rakennuttanut, olisi ollut kyllin iso omistajalle, jolla olisi ollut kolme kertaa suuremmat tulot; ja vaikka kukkatarha oli pienempi kuin Braefieldvillen, niin oli siellä kumminkin käytäviä ja polkuja, jotka ulottuivat peninkulmia nuorien istutuksien ja vanhain metsikkojen poikki, joissa suuri joukko laiskoja työmiehiä työskenteli.
Häipyvissä korkeuksissa, jonne tiet ja polut mutkitellen kohoavat ensin läpi viinitarhojen, sitten peltojen ja puutarhain ja metsien ja lopulta läpi alppiniittyjen, näkyy aina kasvullisuuden rajalla, jopa sen yläpuolellakin ihmisten asumuksia: linnoja ja upeita hotelleja, maalaiskyliä ja kaikkein ylinnä karjamajoja metsikköjen laidoissa.
Leveä salama leimahti silloin tällöin ympäri koko taivaan, kiemurrellen mustien metsikköjen päällitse ja viilsi kuin hirveä turkkilainen kourusapeli taivaan ja veden erillensä. Mutta muutoin oli ilma tyyntynyt, ei ainoatakaan tuulahdusta liikkunut raskaassa ilmassa. Haudan hiljaisuus painoi koko luontoa, maa oli märkä ja liukas sateesta ja virkistynyt ruoho tuoksusi tuoreemmin.
Asuntoni ohitse kuohuu toisella puolen iso, aina vaahtoava alppikoski, toisella puolella lirittää pienoinen puro, joka saa vetensä suuresta koskesta ja on johdettu niittyjen, vainioiden ja metsikköjen halki talosta taloon, kylästä kylään antamaan liikevoimaa myllyille, pienille tehtaille ja muille laitoksille. Iso koski ei näy ikkunaani syvästä uomastaan, vaikkakin sen kohina aina kuuluu sisään.
Täällä on ilotulitusta täälläkin, puitten oksilla kasvaa pyöreitä, punaisia lyhtyjä, niinkuin suuria kirsimarjoja, ja tuon tuostakin syttyvät metsikköjen sisässä loistamaan bengaalitulet, valaisten milloin keltaisiksi, milloin sinisiksi lehvät, läheisten paviljongien seinät ja vihreällä nurmikolla kävelevät ihmiset. Se on jo jotain maalaista, jotain kotoisen kansanjuhlan tapaista.