United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ellemme sitä tee, niin huomenna joku vieras sanoo mestarillisen älykkäästi juuri sen saman, mitä me kaiken aikaa ajattelimme ja tunsimme, ja meidän on pakko häpeäntuntein ottaa vastaan oma ajatuksemme toiselta.
Monen mestarillisen ajankuvauksen ohella sisältävät ne sellaisiakin voittoja vaikean poliittisen allegorian muodon yli kuin on esim. tuo yksinkertainen ja suurpiirteinen taideteos Sammuta sinä, minä sytytän!
Samoin kuin Carvajal'issa oli Mérimée tässä pientä anekdoottia hyväkseen käyttänyt ja luonut siitä mestarillisen luonne- ja tapakuvauksen, jossa noiden harvapuheisten, vaan päättäväisten korsikalaisten näemme toimivan niin selvästi kuin kristallin läpi heitä katselisimme. Mérimée oli parhaimmalla kertomuksellaan alkanut.
»Kuule siis, Klodius. Joku kuukausi sitte olin Napolissa, kaupungissa, joka miellyttää minua tavattomasti, sillä se on säilyttänyt paljon alkuperäisiä kreikkalaisia tapoja ja muotoja ja se ansaitsee hyvin nimensä Partenope ihanan ilmastonsa ja kauniin rakenteensa vuoksi. Eräänä päivänä menin Minervan temppeliin rukoilemaan, en niin paljoa omasta puolestani kuin kaupungin, jolle Pallas ei enää entisen ystävällisesti hymyile. Temppeli oli autio ja tyhjä. Atenan muistot täyttivät mieleni. Kun luulin olevani yksin temppelissä ja vakava mieliala oli minut vallannut, kohosi rukous sydämestä huulille ja minä itkin rukoillessani. Minut keskeytti silloin vierestä kuuluva huokaus. Käännyin äkkiä ja näin edessäni naisen. Hän rukoili myöskin ja oli kohottanut huntunsa, ja kun katseemme kohtasivat toisensa, oli kuin taivainen säde noista tummista ja hymyilevistä silmistä olisi tunkeutunut sieluuni. En milloinkaan ole kuolevaisia piirteitä nähnyt niin mestarillisen ihania. Lievä surumielisyys pehmensi ja kohotti niiden ilmettä; tuo sanoinkuvaamaton jokin, joka käy sydämestä sydämeen ja jonka kuvanveistäjät ovat painaneet Psyken piirteisiin, teki hänen kauneutensa taivaalliseksi ja yleväksi; hänenkin silmissään kyynelet kiilsivät. Olin varma, että hänkin oli atenalainen ja että rukoillessani Atenan puolesta hänen henkensä oli minun tavannut. Puhuttelin häntä, vaikka vapisevin äänin. 'Ihana neito', sanoin, 'etkö olekin atenalainen?
Silloin hänkin olisi käynyt »tietä tarvottua», syönyt kiltisti »ennen syötettyä», ollut sekä »mieleen mahtimiesten» että »ikiriemuks isänmaalle». Muuten hän ei yleensä suinkaan tahtoisi vaihtaa kohtaloaan noiden elämän-kylläisten, itseensä tyytyväisten kanssa, joiden symbolin hän näkee esim. Valtion syöttiläässä. Heitäpä vastaan hän myös mestarillisen pilkkarunonsa »Kunnon mies» linkoaa.
Yhdessä toisen, ei vähemmän mestarillisen, satiirin kanssa »Kallihin kansan vuoksi!» pitäisi sen tänäkin-päivänä seisoa kultakirjaimilla piirrettynä jokaisen sivistyneen suomalaisen sydämessä.