United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät heitä naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti heitä pysymään hiljaa. »Antakaa hänen mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, »hän menee penkomaan pyssyään tunkiosta.»
Melu juomapöydän ääressä taukosi. Odottavassa jännityksessä katseltiin vieraan tuloa. Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli huolimattomasti ritarimerkillään. Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa hämärään, viileään huoneeseen ja katosi heti jälleen.
»Ah, herra parooni!» sanoi hän syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan en ihmettele, ettei Preussin » Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani hänet vaikenemaan. »Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen upseeri kuten sinäkin.» Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa.
Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, ken epäröi! Välähdys suhahdus ja kimeästi kirkaisten vaipui luutnantti Merckel hiekkaan. Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen kimppuunsa, mutta ällistys ja kauhistus oli ne kivetyttänyt. »Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä kukaan tohtinut liikuttaa silmäripsiäänkään,
Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä iskemäisillään aseetonta. Ravintolan isäntä heittäytyi molempain väliin. Maaneuvos huvittelihe huiskuttamalla tyynnyttävästi käsiään, ja vanha kirkkoherra seisoi katsellen ympärilleen hehkuvin silmin. Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki murhanhimon heidän silmissään. »Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava äänensä yleisen melun keskeltä.
Ainoastaan hänen kimeä, häijynilkinen naurunsa kuului joukosta, johon hän oli kadonnut. »No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» kysyi herra Merckel hymyillen hyväntahtoista hymyään. Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja katseli hammasta purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.
»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua sellaisesta ilkityöstä?» huusi hän kirkkoherralle. »En syytä teitä kysyn vain», keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut aivan liian kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla epäilemättä suuttumustanne.» »Hän on tuominnut itsensä, onneton», lisäsi herra Merckel vanhempi surkutellen.
Hänen isästään ei tyttö tiennyt kertoa mitään, viime näkemällä oli ukko näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän pitkiin aikoihin ollut saanut mitään tietoja, sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet sinne, ja tiedot eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli täällä, ja hänet oli hän äskettäin kohdannut; hän oli opissa viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan.
Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän johtajakseen kunnes eräät tutut kasvot, jotka taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen rinnalleen, saivat hänet väistymään kuten pahantekijän. Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, kuka heitä johti taisteluun.
»Niinkö, tahdotteko sen nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti salatulla voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra parooni.» Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien ihmisäänten sekava möly. Sinne näytti tällä välin puolet kylää kokoontuneen.