United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Markkanen oli tosin sovinnonteollaan sitonut itsensä, ettei hän enää voi syyttää Sarkkasta tuosta 25 pennin viinakaupasta. Mutta jos minä Markkasta oikein tunnen, vetää hän ensi tilaisuudessa Sarkkasta siitä, että tämä maksoi sovintonsa viinalla. Ellei hän sitä jo ole tehnyt, tekee hän sen ensi käräjissä. Ja siitä tulee tuomarille sotkuinen asia ratkaista.
Sillä tavalla siitä siistin pitäin jäisi vielä kotiinkin viedä hänen laskujensa mukaan noin puolen humalan arvo. Eikä hän voinut muistaa koskaan saaneensa Markkaselta yhtään ryyppyä, vaikka oli hänelle antanut monta. Onko se sitä, että "hullun eväät ensin syödään;" narrinaanko Markkanen häntä pitää? Tämä ajatus herasi Sarkkasessa jo ennenkuin tultiin Karhon salmeen.
Tuo ei ollut hänelle ollenkaan juohtunut mieleen. Hän tunsi olevansa voitettu ja Markkasen vallassa. "Kuule, heitä pois, Markkanen!" pyysi hän. "Ystäviähän tuota on oltu tännekin asti." "En minä heitä." "Saat rahasi takaisin, kuule!" "En tarvitse." "Saat ryypyn vielä!" "En huoli." "No, mutta kuulehan nyt " "Kymmenen markkaa kun maksat, niin minä saatan heittää." "Tuumataanhan."
Lopuksi suostui Markkanen siihen, että sai rahansa takaisin ja Sarkkasen viinapullon. Haikealla mielellä katseli Sarkkanen kirkasta pulloaan, joka nyt keikkui Markkasen huulilla. Entinen omistaja ei saanut sille antaa edes lähtömuiskuakaan, sillä Markkanen ei siihen suostunut. Yksin vaan ryypiskeli ja riemuitsi kostostaan.
Minä olen se Mäntyniemen Markkanen ja käsken sinun haastamaan tämän Sänkiniemen Sarkkasen ensi käräjiin luvattomasta viinanmyynnistä. Vieraiksimiehiksi nämä kaksi meidän kylän miestä." "Onko sulla haasteraha?" Markkanen alkoi kaivella taskujaan, joista tuskin olisi löytynyt niin paljoa.
Mutta vaikka Markkasen huomautus oli tehty selvästi ymmärrettävässä tarkoituksessa, pani hän kuitenkin pullonsa pois eikä antanutkaan sitä Markkasen käytettäväksi. "Kuule, etkö sinä muista minulle antaakaan?" kysyi Markkanen. "En minä rupea sinua koko päivää ilmaiseksi juottamaan." Tämän sanoi Sarkkanen vakavasti ja jokseenkin sujuvasti, sillä hän oli sen jo edeltäpäin miettinyt valmiiksi.
Mutta päätökseksi se kypsyi vasta Jännevirralle tullessa. Kuitenkin oli Sarkkanen vielä yhtä humalaisen ja tyhmän näköinen ja yhtä ystävällinen Markkaselle kuin ennenkin. Se vaan oli, ettei hänellä enää näyttänyt olevan kiirettä ryypyn ottoon. Sentähden Markkanen viimein huomautti: "Eiköhän oteta ryyppyä Jännevirran muistoksi?" "Jospa tuon ottaisi." Sarkkanen otti ryypyn.
Markkasen mieleen välähti hyvin pian erittäin kavala tuuma. Hän kaivoi taskustaan 25-pennisen, ojensi sen Sarkkaselle ja sanoi loukatun ystävän äänellä: "Tuossa on! Annathan nyt ryypyn?" Sarkkanen oli mielestään jo tarpeeksi nöyryyttänyt toveriaan ja antoi hänelle ryypyn. Mutta piti rahan. Markkanen kun sai pullon huulilleen, otti siitä rahansa edestä kelpo siemauksen.
Jos kaikki ihmiset suostuisivat tavaran tasajakoon, olisi tarpeetonta mainita, kumpasenko oma tämä viinapullo oikeastaan oli. Mutta niin ei aina ole laita. Markkanen olisi kyllä tällä kertaa hyväksynyt omaisuuden yhteiseksi tekemisen aatteen, vaan Sarkkanen ei ollut siihen kovinkaan taipuvainen.