United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !


Marja ei vastannut. Eikä tiedä, milloin tulee takaisin. Kauan viipyy matkallaan, paljon on myytävää, monet markkinat on käytävänään, Moskovat, Novgorodit kaikki mitkä lie. Isot oli kuormat, suuret oli saaliit, hyvin oli vedellyt, halvalla oli saanut ... saahan se, onhan se kaupan mies, Shemeikka.

Mikset sanonut sitä minulle ennen? En uskaltanut. Nyt se sen tunnustaa, kun ei voi eikä tarvitse kieltää. Minua kuolevaksi toivoit? Marja ei saanut vastatuksi. Häntä alkoi tempoa nikotus sydänalasta kurkkuun... Se siis tunnustaa senkin? Olisi kieltänyt edes sen vaikka olikin totta.

Aioin neuvotella sen salaa tänne vaan en minä tahdo sitä enää tänne, vaikken saisi häntä enää milloinkaan nähdä. Saathan ... minkä tähden et saisi... Ei ne sitä sieltä anna! Ei se tule, kun ei ole jo tullut! En minä ... saa sitä ... enää koskaan nähdä. Saathan haetaan. Marja itki yhä, melkein hyrski, nyt sitä, mitä Juha oli sanonut. Haetaan, tuodaan se yhdessä.

Anja oli vaiti, kummastellen suurin silmin Marjaa, häntä ymmärtämättä. Istui hetken äänetönnä, nauratteli sitten vähän aikaa lasta ja livahti pois yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin niinkuin metsän elävä. Mutta kun Marja taas jäi yksin, yön pitkän lastaan soudattamaan, tuli katumus kahta voimakkaampana. Miksi minä Juha parkaa taas häpäisin? Miksi sanoin: vääräsääri, vaivainen?

Kivien lomassa oli alempana vatukko. Saarta kierrellessään löysi Marja vielä herukkapensaan ihan lähellä tulisijaa... »Liekö täällä kukaan koskaan ennen meitä käynyt? Tänne se minut toi. Kai se on täällä ennenkin käynyt, koska tänne osasi laskea. Toi tuttuun paikkaan! Mutta että se minut otti! Että se minusta huoli! Mikä minä olen?

Puhu vielä kerran suksista ja kelkoista, niin otan lapsesi ja salpaan sinut itsesi telkien taa! Marja hätkähti, se ehkä tarkoitti totta. Mutta vanha emäntä oli jo heltynyt omia kovia sanojaan. Ka, elähän pahastu, puhui hän, palaten ovelta sisään. Enhän minä sitä sano, ettei sen pitänyt tulla poikaansa katsomaan. Vaan semmoisia ne on Shemeikat, semmoinen oli isänsäkin.

Marja teki tuvassaan jotakin, tietämättään mitä, riensi ovelle, palasi takaisin, vilkaisi ikkunasta, näki, kuinka Shemeikka koetti vääntää säkkiä selkäänsä, mutta horjahti istualleen aitan rappusille. Eipä kestänytkään selkä, vaikka on pitkä. Juha otti selkäänsä sekä hänen säkkinsä että omansa, toisen toiselle olalle. Marjalta pääsi lyhyt, ilkkuva naurun rähäys.

Kyllä olisi kuitenkin parasta, että tekisit. Ukko meloi pois. Marja nousi takaisin pihaan. Marja! kuului tuvasta. Marketta! Missä sinä olet? Tule! Tulehan jo, Marjueni!

Sieltä kyllä kohoo hänen eteensä Marjan lähtö ja tulo, mutta muu kaikki on kuin sumuista korpea, jonka sisässä asuu vain hänen omain arvailujensa aaveita... Se koetti silloin huikaista häntä niillä ryysyillään ja soljillaan ja sulavilla sanoillaan, vaan Marja heitti pois sen antamat hetaleet ja tuli kuin varta vasten sitä sille näyttääkseen selvittelemään verkkoja sinä sunnuntai-iltana.

Juhalla on mielensä edessä kuin ammottava tyhjä, jonka pohjaan hän on turhaan koettanut tunkea sen jälkeen, kun Marja tuli.