United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siltä pääsi itku, kun sanoin, että te tahdoitte, että aittansa olisi entisellään. Juhan valtasi mieletön ilo. Marja on viaton! Hän ei mennyt mielellään, koska kerran palasi!
Tulehan auttamaan, ettei repeä. Ei se repeä, ei se repeä! ... kas niin, hekotteli Juha, kannattaen verkkoa keskeltä sill'aikaa, kun Marja sitä virepuille levitti. Missä sinulla oli verkot? Siellähän ne oli Heinälahden luhdalla. Siellähän me silloinkin, muistatko? Muistanpa toki, muistanpa hyvinkin. Montako korvollista minä silloin, ensimmäisenä kesänä, suolasinkaan?
Marja nauroi katketakseen sen kujeille, viedessään tuoppia takaisin pöydälle. On nyt urhon turpa maidossa kuin vasikan! Shemeikka ei pyyhkinyt partaansa, lipaisi sitä vain vähän kielellään ja virkkoi yhä samaan tapaan: Se oli toinen kaunis Karjalan tapa. On vielä kolmaskin, kaikista kaunein. On vierahan parta pyyhittävä sen, joka sen tahrii.
Elä, hyvä Juha ... voi ei, ei ... elä sano semmoista! Eihän siinä mitään ... ethän sinä sille mitään mahtanut ... sehän vei sinut väkisin ... sehän teki sinulle väkivaltaa. Marja oli huutamaisillaan: eihän se tehnyt väkivaltaa, mielellänihän minä menin! niin olisi kaikki ollut sanottuna. Mutta hän sanoi: Et sinä kuitenkaan voisi, vaikka sanot Shemeikan lasta.
Marja oli kuin selin sylissä, olisi tahtonut mennä, mutta ei kuitenkaan mennyt rinta nousi, silmä hulmusi ihastusta, ujostusta, hyvää mieltä ja häpeämistä. Nyt on hyvä kyllä se nyt jo pysyy.
Siinä hän on! ja kun tulivat luo: Sinäkö se nyt olet? Mitä ne tytöt tarkoittaa? kysyi Marja. Sinäkö se nyt olet se meidän uusi emäntä? Sinäkö olet? Ketäs te olette? Me ollaan Shemeikasta. Lähdettiin katsomaan. Kuultiin, että on tuonut Shemeikka uuden tytön, ei maltettu, emännän on ehkä viimeinkin tuonut. Sinäkö olet? Enhän minä tiedä. Sinäkö Shemeikan sait?
Silloin Marja, muistaen kuulleensa, että päällekäypää oli sydänalaan iskettävä Shemeikka parahti ja kirosi, Marja kaatui selälleen ja pyörtyi. Ei Juha jaksa, ei jaksa aina elää siinä uskossa, että Marja mielellään meni. Silloin hän uskoo, kun päivällä työssä uhmaten raataa, milloin pelloilla, milloin kaskessa, milloin niityn raivuussa, kun raataa niin, että itseäänkin ihmetyttää työnsä tulos.
Jotakin sanoakseen Marja virkkoi: On pantu siihen uusi siltapalkki. Kun entinen särkyi, sanoi Kaisa. Oliko se jo laho? Ei ollut laho, vaan kun isäntä sen särki.
En milloinkaan, en milloinkaan! sanoi Marja, kiihkeästi torjuen, posket leimahtaen. Kovin pahastuvat, jos et tee, niinkuin pyytävät. En milloinkaan, en milloinkaan minä tätä poikaa sen miehen polvelle laske! Mutta minnekäs sinä sen panet? Lähden täältä, kotiini vien. Ei ne päästä eivät ne sinulle ainakaan lasta anna. Leppyisit viimeinkin, Marja, ja lepytkin, kun tulee.
Jo pienenä tyttönä, Juhan kotona ollessa, oli Marja kuullut heistä puhuttavan, pelätyistä, vihatuista, kirotuista, talojen polttajista, naisen ryöstäjistä... Vai ei muuta kuin otti vain, mutta ei saanut pysähtymään venhettään?