United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä on ne tervamiehet tuvassa sinua odottamassa, puhui Marja, hehku poskilla, silmissä puuhakkaan ilme, mutta elä millään muotoa suostu heidän tuumiinsa! Niillä on jokin paha mielessä Karjalan miehiä vastaan. Eikä ollut Marjan silmissä enää jälkeäkään siitä ilmeestä, mikä niissä äsken tarhalla oli ollut.
Yksi niistä kävi talossa ja pyysi saunaa ja yösijaa. Lupasitko? kysyi Juha. Eihän ole ennenkään kielletty. Ja kysyi viljaakin ostaakseen. Kuka se niistä oli? kysyi yksi miehistä. Oliko se iso ja pitkä? Pitkä tuo oli, sanoi Marja. Mustatukkainen ja kähäräpartainen? Niinkö lienee ollut. Pitänet varasi, alkoivat miehet taas innokkaasti, melkein kiihkeästi Juhalle.
Porstuassa olijat työnsivät Marjaa edellään, mutta hän käpristihe oven pieleen, pysyäkseen ulkona. Anja huomasi hänet siinä. Marja! huusi hän. Tule sisään, Marja! En minä! Mutta Anja tarttui häntä käteen ja tahtoi vetää väkisin. Marja riuhtaisihe irti ja pääsi piilottautumaan porstuan pimeimpään nurkkaan. Vaan Anja ei hellittänyt. Mikset sinä tahdo tulla sisään? Tule nyt.
Ja oli niin suloista olla kuin hyvässä unessa. Tuli aamu, tuli toinen, niinkuin niitä oli jo tullut useampia, vaan ei ystävä vielä tullut ja viipyköön vain. Kyllä minä täällä yksinkin. Ja Marja koki padot ja verkot laski ja nosti ja kalat siivosi ja levitti kuivamaan, ja yhä piteni rivi, joka oli ripustettu kallion kupeelle paisteeseen. Mutta kun ei jo tule? Ei liene vielä päässyt.
Mitähän tuo nyt siitä niin paheni, sanoi kenokaula veljen nainen, pankon luota. Marja ei siedä haukkumista. Tarvitsisiko nyt olla niin ylpeä itsestään, vaikka vanhempi ihminen vähän neuvookin. Pääsi kai se nyt sen haukkumisista, sanoi Juha.
Sinne tuli vieras, sanoi Anja. Kuka nyt? Marja. Kuka Marja?... Marjako? Ruotsin Marja. Se tuli takaisin. Tuli takaisin! Shemeikka hypähti pystyyn. Tuli sittenkin takaisin! Vaikka meni vihoissaan? Anna, kun kuivaan, ennenkuin menet! sanoi Anja ja pyyhkieli ja kuivaili häntä, sill'aikaa kun Shemeikka puki ylleen. ... Sinne asti meni yksin läpi erämaiden, mutta palasi takaisin!
Marja odotti, että hän kutsuisi hänetkin toverikseen. Ei siksi, että hänellä olisi ollut nälkä, vaan että olisi kutsunut toverikseen niinkuin Juha, joka aina kutsui toverikseen, joka ei olisi milloinkaan syönyt, ennenkuin toinen söi, vaikka olisi ollut kuinka nälkä itsellään. Ja yhä on sillä se kylmä, melkein vihainen katse. Ja miksi repi lehvät venheestä, vaikka eiväthän ne olleet tiellä?
Hyvääpä oli, suuret kiitokset, sanoi Marja. Mutta Shemeikka ei sittenkään lakannut katsomasta Marjaa. Totta on, mitä isäntä sanoi. Mitä se sanoi? kysyi Marja. Ei suotta omaansa kehunut. Vaan jos olisi hän minun tuo, mikä on sinun, silkkihin hänet sitoisin. Katsomme hänelle korean kaulaan, isäntä?
Niin on neito taattolassa, Kuin marja hyvällä maalla; Niin miniä miehelässä, Kuin on koira kahlehissa; Harvoin saapi orja lemmen, Miniä ei milloinkana!» Nämät rastaan raksutukset väittää Wäinämöinen tyhjiksi loruiksi; juuri päinvastoinhan: »Lapsi on tytär kotona, Vasta neiti naituansa!»
Shemeikka päästi, lennätti Marjan ovea kohti Juhaa vastaan. Nyt se on omansa niinkuin ollakin pitää! Siin' on silkkineen, solkineen! Katso, eikö ole korea omasi? On se, on se onpa, onpa. Aivan niinkuin Shemeikka äsken oli matkinut! tepasteli, pyörähteli. Ja Marja ja Shemeikka räjähtivät siitä yhdessä uuteen nauruun juuri kuin äsken.