United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Milloin elämä oikeastaan lakkasi, milloin kuolema tuli, sitä ei voinut kukaan huomata. Sehän olikin vain uuden elämän kynnys, niin kuin iltarusko ainoastaan joksikin ajaksi peittyy yön pimeään, vaan kohta jälleen uudistuu aamuruskona, uuden tulevan päivän alkuna. Marfa Ivanovna, mitä tahtoi se kuoleva sanoa? Mikä se sana oli, jonka hän vei kanssansa hautaan? kysyi Helena.
Alussa oli Erik joka päivä käynyt lapsen kammarissa, pannut toimeen suuren siisteysmetelin, tuulettanut huonetta ja uhannut erottaa Marfa Ivanovnan kokonaan palveluksesta; mutta kuin Marfa kaikkein pyhäin nimessä vakuutti, että lapsi oli kuoleva, jos siellä ryhdyttiin tuulettamaan ja pesemään, ja kuin Helena oli taipuvainen puolustamaan Marfaa, päättyi asia niin, että itsepäinen vaimo vanhus sai pitää paikkansa ja omat tapansa.
Ja pikku emäntä Lenotshka hypähti ylös ja hymyili kyyneltensä välitse, ja Marfa riensi pois biljaardisaliin, joka oli hänen asuntonansa. Siellä hänellä oli vuoteensa, suunnaton joukko tyynyjä ja pulstereita lattialla biljaardin ja uunin välillä; muuta hänen omaisuuttansa oli lukemattomissa kääröissä ja nyyteissä ympäri suurta huonetta.
Hän oli sytyttänyt kynttilän ja levitellyt eteensä kaikki kuvat ja rukoili nyt milloin mitäkin pyhää, että Jumala laupeudessaan antaisi Darja Mihailovnan elää vielä yhden päivän, yhden ainoan päivän. Marfa, jo nyt tulee loppu, sanoi sairas, ei ole enää vähääkään öljyä lampussa, itse lamppukin on rikki, joka silmänräpäys uhkaa sydän sammua.
Erik Horn tarttuu vaimonsa käteen, silittelee ja suutelee sitä ja menee hänen kanssansa siihen huoneesen, jossa heidän poikasensa nukkuu pienessä vuoteessaan. Ja Marfa, puolisiivoton ja puolialaston kuten aina, nousee kiireesti ylös. Ah, herra, herra, sanoo hän hämmästyen ja yrittää suutelemaan hänen kättänsä, terve tuloa, teidän armonne.
He tuskin ehtivät esihuoneesen, kuin kuulivat kauhistuksen huudahduksen ja sen jälkeen Helenan tenhottomasti kaatuvan maahan. Marfa ja Ivan juoksivat huoneesen. He näkivät halvatun Nikolai Konstantinovitshin, silmät kauhusta seljällään, istuvan kumarassa pyörätuolissaan ja ähkyen huutavan apua. Marfa ja Ivan kantoivat pyörtyneen ulos ja edelleen pihan poikki Marfan huoneesen.
Marfa ei tahdo sitä sanoa minulle; olikohan siinä jotakin salaisuutta vai oliko se ainoastaan sellainen tapa puhua, lausua hellyyden sanoja, joita Darja kuolemaisillaan, juuri kuolinhetkenä oli soperrellut? Olipa vielä yksi, joka tiesi sen, joka voi sanoa sen, jos tahtoi. Se yksi oli hän tuolla toisessa siipirakennuksessa, hänen isänsä.
Rukoile laupiasta Jumalaa, että minä, kaikkein suurin syntisistä, saisin vielä elää puoli tuntia. Kello on yksitoista, nyt on Helena tullut, luuletko sinä hänen vielä ehtivän tänne? Me vaellamme Jumalan käden turvissa, vastasi Marfa; älkää väsyttäkö itseänne puhumisella, maatkaa hiljaa kuin lapsi, joka nukkuu.
Toisin sanoen: hän oli tavannut erään kulman siitä sitkeästä taipumattomuudesta, joka on vaiti ja tekee, mitä itse tahtoo, suomalaisesta itsepäisyydestä. Täytyipä hänen itsensä kammatakin itsensä, jopa yksin pukeutuakin. Mitähän olisi Marfa Ivanovna sanonut, jos olisi tämän tiennyt. Ei Helena uskaltanut edes Darja Mihailovnallekaan kertoa tätä arkaa asiaa.
Helena pahastui ja kertoi, mitä suuria ansioita juuri sillä paikalla oli, sillä siellähän Mariakin ymmärsi kieltä ja siellä oltiin kuin kotona ja kuitenkin etelässä. No, mutta eihän Marfa tarvitse kylpyjä eikä etelän ilmaa, vaan sinä, vastasi Hanna kärsimättömästä. Erik rypisti kulmiaan. Helena kalpeni kiukustuksesta; niin, nyt hän tahtoi matkustaa juuri Jaltaan, sanoi hän päättävästi.