United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sprengtport ei voinut evätä tätä puhetta, mutta ei tahtonut myöntääkään. Meidän kaikkien täytyy kuitenkin antaa henkemme valtakunnan pelastukseksi. Majurinrouvan tulo katkaisi keskustelun, ja tervehdittyänsä lähti Löfving ulos, ettei hän puolisoita häiritsisi. Rouva riensi miehensä luo, syleili häntä: Vilho, ettäkö vielä kerran eläissäni näen sinut!
Tumma puna nousi majurinrouvan poskille: Olkoot teidän sääntönne kuinka julmat tahansa, niin armeijan velvollisuus on puolustaa meitä sodassa, jota olemme viimeisiin saakka vastustaneet, mutta jonka seuraukset me saamme kestää. Kenraali Buddenbrock kielsi meitä lähtemästä Lappeenrannasta, jottei sotamiesten mieli masentuisi, ja tuossa nyt olette miestenne kanssa aikeissa jättää meidät pulaan.
Hänen miehensä, paimen, oli vielä poissa, mutta häntä ei kenenkään tarvinnut pelätä, hän kyllä oli hiljaisista hiljaisin ja tyytyisi kyllä pitämään heitä kotonaan. Semmoiset olivat olleet majurinrouvan vaiheet tultuansa Lappeenrantaan, eikä seuraavakaan päivä ennustanut parempaa. Nyt kuitenkin odotettiin majuria, ja hänelle täytyi parempaa hankkia. Mutta miten?
Nyt saapui ajutantti ilmoittamaan, että kaupungin pormestari halusi puhutella Buddenbrockia, joka siihen suostui. Siten meni majurinrouvan viimeinen toivo saada pidättää miehensä luonaan ja hankkia hänelle lepoa. Rouva lähti huoneesta. Pormestari astui sisään.
Joukko upseereja ja sotamiehiä oli rientänyt paikalle kuullaksensa mitä tuosta tavattomasta keskustelusta koituisi, ja majurinrouvan sanoihin, että soturit aikoivat jättää turvattomat oman onnensa nojaan, vastasi upseerien puolelta eloisa: Ei ikinä, ei ikinä, mikäli meistä riippuu. Puhelu kävi ruotsiksi, eikä siitä suomalaiset Lappeenrantalaiset eivätkä suomalaiset sotamiehet ymmärtäneet mitään.
Emäntä oli jo saanut vaatimattomat laitokset pöytään ja ruvettiin ruoalle. Löfving katseli häntä nyt tarkemmin ja huomasi että eukkokin häntä katseli. Tuossa naisessa oli jotakin tuttua. Lieneekö hän ennen nähnyt häntä? Ettekö kapteeni enään tunne minua? kysyi nainen vihdoin. Minä olen majurinrouvan Ulla. Rouva Sprengtportin Ulla? toisti Löfving itsekseen. Mutta samassa hänelle selveni kaikki.
Siitä ajasta ei ollut Ullalla kuin yksi maallinen toivo: hän halusi takaisin majurinrouvan luo, ja herrojen piti nyt puhua hänen puolestaan. Ensi kevännä aikoi hän, mytty kainalossa, vaeltaa Ruotsin Suomeen, sillä siellä tahtoi hän kuolla. Täällä ei hänestä tietänyt kukaan eikä hän kenestäkään. Ne perheet, joissa hän pesi vaatteita ja lattioita, huolivat hänestä yhtä vähän kuin hän niistä.
Martti ymmärsi, ettei majurinrouvan luja luonne sallisi hänen antaa anteeksi, ja tämän varmuuden painostamana lähti hän ääneti huoneesta. Se arvelu, että Marttilassa ehkä saataisiin tavata omaisia ja kuulla jotakin Lappeenrannan tapauksista, oli houkutellut sinne joukon talonpoikia, ja olipa siellä muutamia taistelusta paenneitakin. Vihdoin saapui taas uusi kuormasto kuljettaen sairaita.
Tapanin vuode oli vastapäätä penkillä leveän muurin vieressä, siis näkymättömänä niille, jotka eivät astuneet edemmäksi huoneeseen. Majurinrouvan mielestä oli hän huonontunut, sillä ruokaa hän ei maistanut ja pari kertaa oli hänellä ollut pelottavia tukehtumiskohtauksia.
Alistuen ja kärsivällisesti olivat he odottaneet, että hekin saisivat kuulla jonkun sanan tässä elinkysymyksessä, mutta kun ei kukaan näkynyt ajattelevan heitä ja kun upseerit alkoivat ottaa osaa keskusteluun, loppui heidän kärsivällisyytensä. Sanokaa meille mitä puhutaan, pyysi tuskallisesti eräs nainen, tarttuen kepeästi majurinrouvan käsivarteen.