United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä lahjakas maalaaja antoi opetustunteja eräässä yksityisessä tyttökoulussa, jota piti rva Moreau, lääkärin leski ja kahdeksan lapsen äiti. Täällä oppi Léonor Mérimée tuntemaan tulevan vaimonsa, talon nuorimman tyttären Anna Moreaun. Nuorella Anna neidilläkin oli huomattava taipumus piirustukseen ja maalaustaiteeseen, kuten hänen siveltimestänsä lähteneet taulut kyllin selvästi osottavat.
"Juuri sellainen", sanoi levollisesti Adelbert. "Eräs varaton, rahaton nuorukainen, mutta hengen ja luonteen lahjoista rikas, mahdottoman rikas. Hänen nimensä on Wald, Georg Wald, isänsä on köyhä, mutta kyvykäs maalaaja. Tuo kuva", hän osotti metsämaisemaa, "on hänen taitavasta kädestä lähtöisin!" "Ja tuota kuvaa houkuttelit sinä minua ostamaan?" puhkesi kummissaan kreivi Wildström sanomaan.
Ja kuitenkin, varmaan, kuva on hyvä en ole koskaan parempaa maalannut. Jos taivas soisi siunauksensa, jos se kreivin sydäntä ohjaisi kuinka onnellinen olisin, kuinka levollisena katsoisin kuolemaa kasvoihin! Mutta ne ovat kaikki vain tyhjiä toiveita!" Ja maalaaja vaikeni ja kätki kalpeat, riutuneet kasvonsa sairasvuoteensa tyynyihin.
Tunsin hänet paikalla. Se oli salaneuvos Wedel näet, jonka rouvalle ja tyttärelle jo olen paljon ompeluksia valmistellut. Ymmärräthän, etten vähin kummastellut tuota ylhäistä käyntiä, ja että kävin hyvin uteliaaksi. Herra salaneuvos tervehti minua, katseli vähän hämillään ympärilleen ja kysyi vihdoin asuiko täällä maalaaja Wald.
Maalaaja seisoi vielä surullisessa asennossa keskellä laattiaa ja vei pari kertaa kätensä kyyneleisille silmilleen ennenkuin hän vastasi: "Niin, mutta odottakaas hiukan, älkää vielä maineesta puhuko. Säälikää minua, tämä äkkinäinen jälleentapaaminen on minulta voiman vienyt."
Se oli kummastuttavassa määrässä hänen näköisensä, jonka vuoksi se myöskin säpsäytti minua. Maalaaja ei ollut pannut siihen arpea, mutta minä panin; ja siinä se oli, siinä se tuli ja meni; milloin rajoittuneena ylihuuleen, niinkuin olin nähnyt sen päivällisillä, milloin näyttäen koko tuon vasaralla isketyn haavan laajuutta, semmoisena, kuin olin nähnyt sen, kun hän oli vihoissaan.
Lyhyesti sanoen: mies muistutti Velasquezin tauluista tuttuja kääpiöitä, jos luemme pois näiden kirjavat puvut ja sen tumman pronssivärin, jonka maalaaja ajan tapaan on heille antanut.
Ja sairas maalaaja pani kätensä ristiin, Georg laskeutui polvilleen vuoteen viereen äitinsä rinnalle, ja kaikki kolme loi silmänsä ylös korkeuteen syvimmässä kiitollisuudessa ja lauloivat maailmojen herralle ylistyslaulua riemuitsevin sydämmin.
Selittämätön ihastus vangitsi katsojan tämän kuvan viereen, jolle kaikki somuus, kaikki kauneuden ja sulouden valo oli suotu, ja kuitenkin puuttuu siltä korkein ihanuus silmien auringoinen säde! Tahtoiko maalaaja sillä omaa kohtaloansa kuvata? Oliko hänelle vastenmielistä maalata kirkasta silmä-terää, kun hän tunsi omansa pimenevän?
Ateenassa olet Sa paras maalaaja, niin, totta, paras: Elämää sinä maalaat. MAALARI. Mitä vielä! TIMON. Niin on, kuin sanon. Ja sun runoutesi! Niin norja on ja liukas värsyn juoksu. Ett' ihan luontoa on tekokeinos. Mut teillä, kunnon ystävät, on sentään, Mun sanoa se täytyy, pieni virhe, Ei suuri, ei, ja älkää parannukseen Vain panko liikaa vaivaa. MOLEMMAT. Olkaa hyvä Ja sanokaa se.