United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä on se mutkaton kertomus, jonka kameelin-ajaja Ben-Ahmed jutteli meille erämaassa muuanna iltana, ollessamme leiriin asettuneina, Siunauksen lähteen vaiheilla. Yö edistyi, tähdet sammuivat taivaalla, kaikki uinaili: tuuli, maa, ihmiset; Jumala yksinään silmäili luontoa.
Maa oli jäässä, vaunut tärisivät ja tärisyttivät kirstua, tuon mustan katoksen alla. Mutta hauta oli kuusenhavuilla laitettu pehmeäksi ja kauniiksi. Valkoinen kirstu laskettiin alas vihreäin oksain keskelle. Ihmiset kokoontuivat reunalle sitä katsomaan. Ja pappi luki, heitti multaa kauniin kannen päälle ja luki taas. Alma ei silmiään haudasta nostanut.
Schweiz on myös rikas isoista järvistä. Vuoret, joet ja järvet eivät jätä paljo maata pelloksi, ja senpätähden Schweiz'iä ei luetakaan hedelmällisten maiden joukkoon. Mutta siellä, missä voidaan kyntää ja kaivaa, on maa jotenkin antavaa, ja viljelläänpä useissa paikoin viiniäkin. Hyviä hedelmiäkään ei Schweiz puutu.
Oletko sinä nähnyt tähtien vilkkuvan? Oletko sinä nähnyt auringon tanssivan peilikirkkaalla järvellä, jossa virta käy tai maininki vyöryy? Niin, ei sinun sentään tarvitse luulla, että tähdillä on silmänluomet, joita ne räpyttävät yöllä. Eikä sinun tarvitse uskoa, että aurinko, joka on monta kertaa suurempi kuin maa, hyppäisi harakkaa avaruudessa.
He olivat käyneet istumaan vierekkäin ja Elina sanoi ajatuksissaan: »Niin, niin, on oikein ihmeellistä, miten paljon elämä jaksaa kukistumatta kestää. Milloinkahan tulee parempi aika?» »Kohta», vastasi Miihkali vakavasti, »kohta joko valkenee ja me saamme kuninkaan kotiin taikka on kaikki hukassa. Moni jo nyt uskoo, ett'ei enää ole mitään toivoa.» »Onko maa antautunut?» »Voimat ovat lopussa.
Mä tahdon laulus kuunnella ja sille muodon antaa Oi, jospa vain mun ääneni vois merten halki kantaa, Vapauden laulun laulaisin mä lahden soutajille, Mun laulu heidät tenhoais vesille väljemmille! En tiedä onko kangastus tuo maa, min nään mä tuolla, Vaan sinne tahdon, vaikka mun ois pakko tielle kuolla!
Silloin loppuu yö ja kaatuu hirmuhaamu, Merten maiden päällä lieskaa kirkas aamu; Kohden nuoren päivän huomen-kirkkautta Vapauden sana korkea soi. Vaan jo riemuvilskeen yli nousee jalo; Hiljaa siitä aukee sinitaivaan valo, Helmassansa maa, joll' ei oo surkeutta, Vaan yhä onnea vain vihannoi.
Mutta yht'äkkiä kääntyi Vereiskij Kirila Petrovitschiin ja kysyi: Mitä tuo palanut rakennus merkitsee, ja kelle se kuuluu? Kirila Petrovitsch rypisti otsaansa. Muistot jotka palanut rakennus hänessä herätti, olivat hänelle vastenmieliset. Hän vastasi, että maa on nyt hänen ja että se ennen oli kuulunut Dubrovskijlle. Dubrovskijlle? kertasi Vereiskij, kuinka, tuolle kuuluisalle rosvolleko?
Kukas ei ihmetellen keksi` tässä laulussa veden paisumisen, Noan arkin ja häneltä lähetetyn kaarneen ja kyyhkyisen merkillisellä tavalla osoitetuksi. Sanat "lensi suurelle mä'elle, korkealle kukkulalle" ovat väärin tulleet lauluun, jonka näyttäävät sanat "löynnyt ei maata ma'ataksensa". Tästä nähdään, että koko maa oli vedeltä peitetty, se on: vedenpaisumus oli.
Lapin Mikko ottaa tuolla koppia. Mikon kouraan tarttuu, se ottaa jos kuin korkealta, karutsapalliakin se ottaa... Eipä saanut, koska Terilän Heikki sitä tarjottelee... Sen läskikäpälä, huusi Heikki. Niin mikä hän itse on? Vaan aina sen pitää muita sortaa... Peijakas, kun minä olisin!» Ja Liisa katseli ikkunasta seinää pitkin ulos. Kiviä on ja kova maa. Vaan jos pääsisi katolle.