United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !


Useampia pieniä jokia virtasi alas tuntureilta, yhdistyivät siellä täällä järveksi, puhkesivat taas sieltä esiin yhtenä virtana, joka häiritsi vuonon tasaista juoksua. Siinä missä se vihdoin päättyi, leveni pieni rantalaakso ja siinä oli yksi ainoa iso, hyvästi rakennettu talo, jonka ympärillä oli hujan hajan pieniä huoneita, kukin eri tarkoitusta varten, vanhan tavan mukaan. Talon nimi oli Lukne.

Mutta pahuus nuoruuden raittiuden rinnalla ei levitä sellaista pahennusta ympärilleen, kuin silloin kun se vetää mustat piirteensä vanhuuden lakastuneille kasvoille. Lauri Lukne ei edellämainitulla ajalla kaikessa häijyydessään ja jumalattomassa vihassaan ollut niin suurena kauhuna ihmisille, kun miksi hän nyt tuli, kun juuri sama mieli ilmaisi itsensä samalla tavalla.

"Oi Jumala, älä virka mitään, minä pelkään kaikkea mitä kuulen!" keskeytti häntä Aagot, purskahti itkuun ja riensi makuukammariin katsomatta poikaan. Kun puoli tuntia oli kulunut, tulivat veljet kotiin, kukin haaraltaan. Sekä Lauri Lukne että hänen kaksi poikaansa nukkuivat hyvästi ja kauan tämän rajuilman jälkeen. Myrskyisen ja sateisen syksyn jälkeen tuli talvi.

Vähän matkaa siitä oli joukko nuoria miehiä, jotka nauroivat ja laskivat leikkiä, mutta silmät oli leskeen päin luodut; mutta silloin Lauri Lukne leveänä ja vakavana astui lesken luo, jos jonkun teki mieli katsella sinne, täytyi hänen ensin katsoa Laurin selän läpi! Lauri puhui ensin ilmasta, sitten hän hellästi tarttui lapsen käteen ja talutti sitä äidin rinnalla kulkien tietä myöten.

Ei auttanut että Lauri Lukne raivosi vuoteellansa, että hän viskasi tyynyjä ja hajoitti olkia ympärilleen, ja että hän loi silmänsä keneen tahansa, joka häntä läheni: ei voitu kertoa hänelle muuta kuin että paras hevonen ja reki oli poissa sekä pojat, muuten hiljaisuus vallitsi hänen ympärillään.

Keskeltä kattoa kohosi pitkä salko ylöspäin; sen ympärillä seisoi kolme miestä ja hääri innokkaasti, ja tärkeää se mahtoi olla, koska kaikki, jotka alhaalla seisoivat, hartaasti sinne katsoivat. Vähän erillään tästä joukosta seisoi Thore Lukne vaimonsa kanssa. Hän oli voimakkaan ja lujamielisen näköinen, ja katse, joka seurasi tointa tuolla ylhäällä katolla, osoitti että sydän oli muassa.

Vuono oli jään ja lumen vallassa ja jokapäiväinen elämä sujui hiljaista kulkuaan ilman mitään keskeyttämistä. Lauri Lukne oli paljon heikompi kuin ennen ja makasi usein; hän oli juonikas ja kiukkuinen, ja tytär-puoli ei osannut mitenkään tehdä hänelle mieliksi, vaikka kuinka koetti.

Jos ensimmäinen vaimo olisi elänyt, olisi Lauri Lukne elänyt elämänsä loppuun, tietämättä ja tuntematta mitään omista tunteistaan. Nyt hän oli kuin uudesta syntynyt ja näki kaikki ihan toisessa valossa, ja mennyt aika vaipui äkisti unohdukseen, niinkuin kivi uppoo mereen ja veden pinta sulkeutuu hiljaa ja tasaisesti yli halkeaman.