United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Emma sinä olet jo lukiani arvannut kuka haamu on kallistaa itsensä vuoteen yli, hän nostaa peitteen, hän kuulee makaavan sydämmen tykytyksen. Kätensä laskee hän Aaton sydämmelle. Tässä on sydän nyt auta minua Jum... piru. Kätensä, jolla puukkoa piti, putosi voimallisesti puukon terä oli ummessa Aaton sydämmessä. Aato huokasi se oli kaikki se oli loppunsa, hän ei liikahtanut.
Heidät asetettiin syytteeseen valtiopetoksesta, ja heidän edusmiessijansa annettiin Rautakoron kätyreille. Sosialistit olivat säälittävänä vähemmistönä, ja he tiesivät loppunsa lähestyvän. Kongressi ja senaatti olivat irvikuvia.
Mutta Martina vastasi häntä, huulta purren: "Jaa, te miehet, te olette häijyt, häijymmät meitä! Isä, hän taitaa kieltää lapsensa ja käydä sen ohitse; mutta äite, hän ei tee niin, hän ei taida, ei tahdo sitä tehdä. Sinä olet häijy!" "Minkätähden sinä soimaat minua sillä muotoa?" "Enpä minä sinua soimaa. Enkö minä saa vaikeroita?" "Rauhoitu vähäisen! Tästä päivästä saa loppunsa kaikki häijyys!"
Hänen loppunsa, sanoo eräs älykäs kirjailija, ei ollut häpeäksi hänen elämälleen sillä hän kaatui yhdistyneen Euroopan eteen, joka pelkäsi häntä ja jonka sopi sanoa hänestä tyrannin sanoilla: olkoon jumala, kunhan vain ei elä!
Paul kuoli kahden kuukauden perästä rakkaan Virginiansa jälkeen, jonka nimeä hän lakkaamatta toisteli. Margareeta näki loppunsa lähestyvän viikon päästä poikansa kuoleman jälkeen, ja niin iloisella mielellä kuin vain hurskas voi kuolemaa kohdata. Hän otti mitä hellimmät jäähyväiset rouva de La Tourilta, "toivoen pian yhdyttävän ihanassa iankaikkisuudessa", kuten sanansa kuuluivat.
Sillä jos ruumis sulaisi ja loppuisi ihmisen vielä eläessä, mutta sielu kulunutta aina uudestaan kutoisi, niin olisi kyllä välttämätöntä, että sielu kuollessaan sattuisi olemaan viimeisessä kutomassaan ja sai loppunsa ennen tätä ainoata; mutta kun on sielu loppunsa saanut, silloinpa jo näyttääkin ruumis heikkoutensa luontoa ja, pian mätäntyneenä, se menehtyy.
Hän viimein tuottaa itselleen omalla kädellään elämän lopun. Ainon kohtalo on hänen omassa sydämessään, hänen tunteissaan. Sydämen surun sortamana vaipuu hän tosi-naisena ilman omaa tekoaan kohtalonsa valtaan. Hänen tragillinen loppunsa valmistuu siten, että hänen sydämensä joutuu epäsointuun ulkomaailman kanssa, kun tämä leppymättömästi vaatii, mitä neidon sydän ei voi sallia.
Kuinkas on laitanne, karvari? kysyin minä; »on niinkuin on», vastasi hän, kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa? »Jaksan niinkuin jaksan», lausui hän taasen ja läksi tiehensä, lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. Siinä oli hänen loppunsa. Mutta toinen karvari?
Mitä Korneliukseen tulee, mainitsen hänen kuolemansa johdosta omituisen asianhaaran. Tutkiessamme hänen ruumistansa, emme voineet havaita pienintäkään merkkiä, joka olisi osoittanut kuinka hän loppunsa sai. Tukka, vaatteet ja iho olivat yhtä koskemattomat; mutta vetäissämme vainajan saappaat jaloista, havaitsimme, että ne olivat rääpäleiksi revityt.
Hän oli jo tunnotonna ja heräsi semmoiseen elämään, johon hän oli väkisin pakoitettu. Sillä välin kuin Senecan puoliso näin pelastui, hän itse hiukesi tuskissaan. Havaiten loppunsa viipyvän hän pyysi jotakin myrkkyä, joka annettiinkin hänelle. Mutta vaikutus tuskin tuntui. Hän halasi päästä elämästään. Hän tahtoi myöskin näyttää, mitä kuoleman ylenkatsetta filosofia saatti synnyttää.