United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väliin myös, itse kansan keskeltä, etenkin loitompaa, kumeata kohinaa, innokkaita, meluavia huutoja. Vaan muutamat nuoret miehet, jotka varsin ylpeinä kantoivat Bern'in värejä, palauttivat melkein kohta rauhoituspuuhillaan, joll'ei juuri hiljaisuutta, niin kuitenkin tyyneyttä mieliin. Ne olivat aseettomina nuo miehet. Ei ainoatakaan sotamiestä väkijoukkoa hillitsemässä, maistraattia suojelemassa.
Aamutyynessä kun poikki järven Kellot ensin soivat, heikko kaiku Ukon korviin kaukaa kumahteli; Kirkolt' olevansa loitompana Huomas hän, kuin maalta lähtiessään, Toinen kerta soitettiin ja kolmas, Loitompaa vaan yhä soitto kuului. Korkeuteen silmäns' ukko nosti Sumu-ilmoihin, ikäänkuin kysyin, Toivotonna, voimaa vailla, tietä.
Katri katosi puiden ja pensaiden taakse ja kohta sen jälkeen kuuli Niilo hänen heleän äänensä kaikuvan metsässä. Ptrui lehmäni, ptrui piikani, ptrui Mansikki, ptrui Mustikki, ptru ptru u u ui! Ptrui kotiin, ptrui syömään, ptrui juomaan, ptru ptru u u ui. Lehmän kello kuului loitompaa ja Katri meni siihen suuntaan, vähän väliä kutsumushuudollaan lehmiä houkutellen.
Tuopi välistä tuhlaajapoikana takaisinkin. Samassa he huomasivat Anteron veneessä, katselivat kaukaa, tulematta luo. Kukapa siinä tuossa veneessä makaa? Antaapa hänen olla mikä lienee humalainen ... herra näkyy olevan ... tottapahan selviää. Antero ei saanut ilmaistuksi itseään, ei saanut noustuksi ja sanotuksi... Silloin kuului kolmas ääni vähän loitompaa, Helanderin, kutsuen isäntiä eineelle.
Jorma naurahti: Ei haltija yhden puun varassa ... monet ovat vuorella puut! Yhden alta ajoit, toisen alle asetaikse. Jos olisi siinä vielä ollut, olisi tuli taivaasta sinut polttanut. Vuori palaa! huudettiin silloin loitompaa, jonne naisia oli paennut puun kaatumista pakoon..
»Ei tuo ole taivas, Kaarlo,» Hän virkkavi toimessaan. »Sano, mikä se muu sitten oisi?» »Yläkertahan onkin vaan.» »No, missä se sitten on taivas.» »On kaukana, kaukana niin...» »Ei, eipähän kaukana ookkaan!» Niin siinä nyt väitettiin. Miten lienee päättynyt kiista, En kuullut ma loitompaa. Vaan kaukaa taivasta lasten Ei tarvitse tavoittaa.
Mutta eihän ne jokapaikkaan kerralla revenneet, saivat kuin saivatkin toiset odottaa hiukan aikaa. Loitompaa katselivat hetkisen tuota mylläkkää Lulle ja Yrjö, jotka nyt jo olivat törmän päälle päässeet.
Kohta Lapin kylästä lähdettyä ja koirain heistä erottua olivat ne hiihtäjiä seuranneet oli niinkuin olisivat kylän koirat susiksi muuttuneet ensin loitompaa, sitten yhä lähennellen ja yhä isommaksi laumaksi kasvaen, ja yöpaikoissa niitä loikahteli nuotion ympärillä, palavat silmät harvan metsän sisästä liekehtien niinkuin ne silmät tietäjän majassa.
Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään: Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi! Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin. Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan. Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa.
Hänen vaaleat huulensa jo aukenivat vastaukseen, mutta "Anna, Anna!" kuului voimakas ja raikas miehen ääni huutavan vähäisen loitompaa, ja nuori vaimo säikähti niin, että hänen polvensa vapisivat. Hätäisesti, tuskin tietäen, mitä hän teki, painoi hän jotain vanhemman vaimon käteen, viittasi häntä pakenemaan ja kääntyi itse rivakkaasti astumaan asumusta kohden.