United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä edessänsä, alttarilla, neitsyen jalkojen edessä loistaa tulipalava malja, se loistaa kuin elävä valkean liekki ja ihan hänen edessänsä. Parsifal polvistuu suoremmaksi. Mikä voimakas valo lankee ihmiseen siitä maljasta? Ikäänkuin väkevä, rinnan auki työntävä säde. Parsifal on vavahtanut totiseksi. Niinkuin alastomana nousee ihminen sen valaisevan maljan edessä.
Vaan nyt on Verna poissa, Yletty taivaasen, Siell' Luojan kukastoissa On lilja valkoinen. Ei siellä myrskyt pauhaa, Ei siellä huolta näy, Ei siellä puutu rauhaa, Ei silmä itkuun käy. Mutt' taivahalla illoin Kun loistaa tähti tuo, Niin siskosiinsa silloin Hän sinisilmät luo. Nyt onni taivahainen On hällä ihanin, Nyt saanut on hän vainen Jo hohtosiivetkin.
Niitä olisi aina ihmisiä, jotka selittäisivät sen siksi, että tuo nyt tahtoo olla muita etevämpi, tahtoo loistaa uusilla ehdotuksilla. Ja pappismiehen pitäisi semmoista välttää. Eikä hän, kun oikein ajatteli, katsonut tarpeelliseksi puhua kenellekään omasta päätöksestäänkään. Kun muutoksen tarve tulisi useimmissa omintakeiseksi vakaumukseksi, niin olihan siitä sittenkin aikaa tehdä yhteinen asia.
Mä kuutamo-iltana moisna Tuon Pohjolan leimuvan näin, Näin iltana, vieläpä toisna, Kun silmäsin tähtiä päin; Tuo leimu, tuo säihkyvä kulta Pois huolia huuhteli multa, Mä huudahdin mielessäin: Kun Pohjolan liekki voi poistaa Tuon huurtehisen sumuyön, Ja taivaalla leimuna loistaa, Kuin säihkyvä priljanttivyö Niin laihnaos henkesi suojaa Sä meillekin, rakkahin Luoja, Lailla Pohjolan leimuamaan!
Sillä kansa korven synkän sivistystä vailla on, Henki, kieli kehkeymättä, halu vain on valohon. Sitä ohjaamaan sä riensit tiedon ikilähteen luo, Kansa Suomen janoovainen riemumielin tuosta juo. »Valo kirkas, valo kaunis tok' on vain kuin Alppein jää, Jos se ainoasti loistaa, ei myös taida lämmittää», Näin sä lausut varoitellen, valon vaadit lämpöä, Vaadit kansaa, maata kohtaan hellintä sä lempeä.
On vuosi vierryt; uus vuosi on Kohoova ajan rientohon, Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu, Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu. Nyt kello kutsuvi rukoukseen, Ja Luojan etehen hartauteen, Hänelle polvemme notkistamaan Ja hänen armoans julistamaan. Me häntä kiitämme riemuiten, Hänt' ylistämme myös iloiten, Me lapset pienoset täällä maassa, Ja kaikki enkelit taivahassa.
Koituu siitä: apu nostetulle, Varoitus ja neuvo nostajalle. Vaan ken tuolla joukon etupäässä Miehukkaasti aatelmoiden astuu! Ken tuo sorja, reima asussansa, Joll' on toivon valo kulmillansa? Sill' on käsi vankka, vahva varsi, Suora, käskeväinen käytösparsi. Etkö tunne kansan johtajata, Jonk' on silmänluonti leimuvainen, Pyhää kiivautta katseet toistaa, Taivaan tuli otsallansa loistaa.
Ja sen yhteydessä kysymys sen sensuroimisesta raukeaa itsestään, koska se oikeastaan ei käsittele sitä uskontomme puolta, joka koskee oppia ja kristillisen uskomme opinkappaleita, vaan siveysoppia yleensä, ja etupäässä kristillistä, joka jalostuneena, perustuen hyväntahtoisuuteen ja rakkauteen, kirkkaasti loistaa ennen kaikkia muita järjestelmiä siinä.
Raban on täällä, loistaa vierelläni apotti Joakim, Kalabrian miesi, profeetan hengell' lahjoitettu muinen. Niin suurta sankaria kiittämähän sai tänne minut veli Tomaan hehku ja hienous, joka puheestansa puhui, eik' yksin mua, vaan tään seuran kaiken. Kolmastoista laulu Kuvailkaa tähteä viistoista, eri tienoita taivaan valaisevaa, ilman kaikk' kerrostumat sätein säihkyttävää!
Hän lähtee! Mitä sanoin? tein? Mun voiman', Voimani raukee. Tuolla käy hän, poikan' oi! Kas, kiharoihin mustiin loistaa tähdet, Ja muoto kasvaa korkeaks kuin yö, Oi armas, elämäni, aurinkoni, Syliini palaa!...... Hän ei kuule enää! V