United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuulkaa Luonnotarten kuiskausta, nähkää Suomen talven suuri taika! Koko Helsinki on helmilöissä, puistot kaikki kuurakaunehissa, kaasut palaa, sähkölamput loistaa, esplanaadi on kuin taikalinna, peikkoin palatsi ja vuoren hovi, jossa Hiiden neien häitä juodaan.
Oisko keli parempi ja järvet oisi jäässä, Tokko vielä tulisitkin korkia hattu päässä. Katsos kulta hetale, kun sato sakiata lunta, Monta yötä vieressäni makasit makiata unta. Katsos kulta hetale kun aurinkoinen paistaa, Anna suuta kultaseni, makialta maistaa. Katso kulta hetale, kun aurinkoinen loistaa, Valkiapaita neito nuori, se on vasta toista.
Vaan meitä miellyttää muuan suuri kuvaus, jossa koko maailman hurskaat henget esitetään viettävänä juhlaa suuren, äärettömän puun ympärillä. Valo, puun oksista, haaroista ja lehtysistä loistaa kau'as, kau'as pimeään ympäristöön. Tämä puu on sama, jonka oksilla taivaan linnut pesivät ja jonka varjossa rauhattominkin sydän rauhoittuu.
Verhossa hennon harson Pieni nyt nukkuu vaan, Silmät ei auenneina Viel' ole maailmaan. Silmät jos aukeaakin, Harso ne verhoaa, Harso jos poistuneekin, Ilma tok' auertaa. Vuosia viettyy vielä, Auerkin siirtyy pois, Maailma kirkas loistaa, Jos silmäsi terveet ois! München 16/4 Miks riennät, Iisari kiiruissas Ja juokset vaahtokierroksissa?
Pakkanen on, yö kattaa maat, Tähdet kiiluen loistaa, Tölliss' uinailee asukkaat Kesk'yön unta suloista,
»Nyt siis kuule sa, äitiseni, Tämä kallehin päätökseni: Liekki kirkas ja pyhä Liehaelkohon povessani Isänmaalleni, omanani Olkoon sen etu yhä!» Kuten kukkanen seppeleessä, Niin ma Suomeni koristeessa Tahdon tähtenä loistaa; Uutta intoa kansassamme Viritellä ja Suomestamme Pahan, turmion poistaa.» Hanna. Hanna akkunasta Ulos katseli.
Takall' on vaimo armahin, Povellaan lapsi piskuisin: "Kah, kauan viivyit retkelläs, Käy tänne, istu liedemmäs, Ja siekin!" Poian hellästi Näin lieden luo hän talutti. Kun äiti toimi, valkeekin Pian alkoi loistaa kirkkaammin. Ei nurkunut hän puutettaan, Vaan leivän otti iloissaan, Asetti iltaiseksi sen Ja kehloss' maitotilkkasen.
Kumartain harmajata päätään nöyrästi Noin vanhus hälle vastasi: "Kun lämpimästi loistaa kirkas aurinko, On maakin lämmin, loistava, Mut oi, jos pilvihin se peittää kasvonsa, Murheesta maakin pilvittyy." Sen lausuttuaan tyttärensä keksi hän.
Nyt hän käy jo lakeutta, hopealle hohtaen, ja lakeus loistaa mukanaan. Joet lakeudelta, purot vuorilta huutavat riemussa hänelle: »Veli, veli, ota veljet mukaasi vanhan isäsi luo ikuisen valtameren, joka odottaa meitä levitetyin käsivarsin, jotka, ah, turhaan avautuvat meitä, kaipaavia kohti. Meitä jäytää erämaassa ahnas hiekka, päivän paahde imee meistä veren, kunnes patoo lammeks meidät!
Niin ihminenkin epätoivostansa Taas virkosi: hän luotuin keskellä Nyt loistaa heltyneenä, kyynelsilmin, Hän riemunkyynelt' elpyi uhkumaan. ER