United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ja niinkuin airueena aamunkoiton tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys, lemulla kukkain, ruohon kyllästetty, niin tunsin otsallani tuulenleyhkän ja sulan huomasin ma suihkavaksi, mi tuoksui Taivahan ambrosialta, ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot halua liikaa lietso rintaluihin, vaan että korkein heille ain on kohtuusViideskolmatta laulu

Lietso, pauhaa, pakoon aja maasta viime sortaja. Tuohon suuntaan laadi runo, helppotajuiseks' se puno. Ollos kansas innostaja! Goethen runoelmassa "Nuoren Wertherin kärsimykset" on tulisen lemmen esineenä ihannoitu Lotte, kuva runoilijan nuoruuden rakastetusta. Suomentajan selitys. Sull' lapsen herra unessa soi, miten saitkaan sen. tuskin taisit huomata Germania neitonen.

Lietso veriin hengen hurjin hehku, suihki suoniin kiihkon kuumin viini, heelmät kypsytä ja sitten surmaa, lyhyiksi elon hetket leikkaa, jolloin mennyttä ei aikaa miettimähän, hetki oleva vain kirkkain, korkein, johda suuriin, sanattomiin töihin, töihin vaivan ylpeän ja vaikeen, syksy, syksy, tuskan, hehkun, tuonen tuima aika, konsa hornan julmat kellot kaikuu. Sukuni ma tiedän juuren!

kun pääset tuollepuolen laajan laineen, kehoita tytärtäin, ett' eestäin sinne rukoilis, miss' on syyttömille korva. En luule, että rakastaa mua enää emonsa, heitettyään leskenhunnun, takaisin toivova jot' on hän kurja. Hänestä havaita on helppo varsin, kuin kauan kestää naisen lemmenliekki, jos silmä, kosketus ei lietso sitä.

Ei se niin oma emonen, Noin sanois oma emonen: "Nouse ylös noutamani, Kaapsahtele kantamani, Puhu tulta tuomaseni, Lietso liekuteltuseni; Kun et jaksa, niin lepeä, Ja lietso levättyäsi!" Kasvoin lassa armotonna. Eipä kasva kaikki lapset, Ei ylene yksikänä, Niinkun mie katala kasvoin, Yksipuolinen ylenin.

Kaikki tunnen mie katala, Kaikki oon kokenut kurja, Mieron mielen, mieron kielen, Mieron armot armahimmat, Kyläiset hyvinpiännät, Vierahan ylösajannan. Kun vieras ylös ajavi, Noin se silloin vieras virkki: "Nouse pois nokinen pölkky, Hava'a vesihakonen, Puhu tulta turve'korva, Lietso lemmon liekuttama!"

Ei orjat hyvästi lietso eikä paina palkkalaiset. Se on seppo Ilmarinen itse löihe lietsomahan. Lietsahutti kerran, kaksi, niin kerralla kolmannella katsoi ahjonsa alusta, lietsehensä liepehiä, mitä ahjosta ajaikse, tungeikse tulisijasta. Uuhi ahjosta ajaikse, lähetäikse lietsehestä, karva kulta, toinen vaski, kolmas on hopeakarva. Muut tuota ihastelevi, ei ihastu Ilmarinen.

Muistojesi hiilloksesta lietso Toivojesi toinnutteeksi tulta: Täältähän, kas täältä Suomen suku Mainehensa maailmalle nosti, Täällä kuulun kunniamme lähde: Kansallisen hengen ikihelmet, Laulut suuret Kalevalan kansan Täällä syntyi kansan sydämestä, Sydäntenpä sytteheksi lähti.

Lietso tuulta, Tuulikki Tapion neiti! Ethän lietso laht' on tyyni, Kuin väsynyt valvonnasta, Riehunnasta. Kurkistan kuvia siitä: Väsyneesti: On rannan kukka Niin hervas, Niin valju. Päin päivän nousua se nuokkuu Noin silmät ummessaan Ja lehdet lerpallaan. Se tuskin tuntis kuvaistaan, Jos näkis sen. Mut onnellinen sit' ei nää, Kun sokko on.

Miekkani salaman isken Joka orjan otsaluuhun, Jok' ei tottele vapaita. Tässä kun Kullervo olisi! ILMARI. Liekki ahjohon aseta, Ettet leikkisi tulella! Vakavasti lietso, Kauko, Niin voit orjankin verestä Kullan kutsua esille. Mutta kun äkäisnä lietsot, Poltat kullankin poroksi. KAUKO. Eipä nyt pajassa olla, Sampoa takelemassa.