United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elo vaikkakin käynyt on vaikeammaksi, me leikimme kultaisten lehtojen puolla; on valkeat yömme, jos päivät on synkät ja toivoton työmme. Ja vaikkakin raskas on raatajan taakka ja taaksemme aurinko vaipunut vereen; Atlantica! Laulamme hautahan saakka, kuin unteni manner, me uppoomme mereen, taru mennehet peittää, koi, tähti ja kuu kukat haudalle heittää.
"Minä olenki monta vuotta ollut poissa tästä paikkakunnasta", jatkoi nuori mies. "Leikimme me piennä yhdessä kunnes minua kiellettiin täällä käymästä". "Juho!" huudahti Valpuri. Hän punastui, ikäänkuin peljästyen tätä mielenosoitustaan liian eläväksi ja lisäsi tyvenemmällä äänellä: "Missä olet näin monta vuotta ollut?" "Ensin lähdin merelle", virkkoi Juho, "jossa olin neljä vuotta.
»Kun nämä ihmiset, niinkuin näen ja tiedän, eivät tunne mitään jumalanpalvontaa eivätkä ole myöskään epäjumalanpalvelijoita, vaan hyvin lauhkeita, hyvin rehellisiä, eivät tapa toisiaan eivätkä riistä toisiltaan vapautta, eivät käytä aseita ja ovat niin pelokkaita, että sadat pakenevat yhtä ainoata meikäläistä jopa silloinkin kun leikimme heidän kanssaan; kun he lisäksi ovat hyvin herkkäuskoisia, uskovat taivaalliseen Jumalaan ja että me olemme tulleet alas taivaasta, oppivat helposti ne rukoukset, mitä heille opetamme, ja tekevät ristinmerkinkin perässämme, niin päättänevät Teidän Korkeutenne tehdä heistä kristittyjä, ja uskon, että kun vain ryhdytään toimeen, voitaisiin lyhyessä ajassa kääntää monia kansoja pyhään uskoomme ja Teidän Korkeutenne saisivat hankituksi suuria valtakuntia ja rikkauksia, samoin kaikki espanjalaiset alamaisennekin, sillä epäilemätöntä on, että näissä maissa on mitä suurimmat määrät kultaa, eikä ole perätöntä, mitä seurassani olevat intialaiset sanovat: näillä saarilla on seutuja, joissa kaivetaan kultaa, mitä asukkaat kantavat kaulassaan, korvissaan, ranteissaan ja nilkoissaan ja muovaavat raskaiksi soljiksi.
Erittäinkin hän koetti saada minut viekoitelluksi, vaikka hän hyvin tiesi, että sain sen kotona kalliisti maksaa; sillä isäni oli ankara mies, joka ei ollenkaan ymmärtänyt lapsia. Lomahetkinä leikimme me yhdessä hartaammin kuin monetkaan lapset.
Yhdessä leikimme, yhdessä iloitsimme lapsuutemme viattomat päivät, yhdessä vannoimme poikina tuon kauhean valan, jonka tunnet, ja onnellisesti kuluivat elämämme ensimmäiset vuodet. Nousi siitä, miehiksi päästyämme, vainon aika. Eräänä kauheana yönä samosivat sissit rauhalliseen kyläämme.
"Täytyneehän minun siis muistuttaa häntä ajasta, jolloin leikimme Hannoverin puistossa ja vanhempi sisar kiltisti juoksi hevosena ja sai maistaa Willibaldin ruoskaa muistatko sitä vielä?" Isäni peräytyi, kuin olisivat peikon kynnet pilkistäneet esiin ihanan rouvan samettinutun alta.
Leikimme myöskin kaikki muut aikaihmisten ja erittäinkin isompien naapurinpoikien hommat, pienet ja suuret. Leikittiin kynnöt, kylvöt, meillä oli leikkihevoset, ja leikkilehmät, leikkitalot, -verkot, -nuotat, -veneet, ja -höyrylaivat, ja tietysti myöskin leikkionget.
Ja nyt oli hänellä tämmöinen päivä. Nyt hän näki pienimmätkin ryppyset hänen kasvoissaan, tiesi, näki, millä tavalla hänen hiuksensa olivat pöyhistetyt, näki hänen kyynäspäittensä terävyyden ja erityisesti näki peukalon leveän kynnen, joka muistutti tämän isän samallaista kynttä. Se leikki on sangen ikävä, sanoi Kolosof tennisistä: paljon hauskempi oli pallonlyönti, jota lapsena leikimme.
Sekinhän siinä on jo koko etu, että se toimittaa työtä köyhille.» Elsakin puuttui puheeseen ja kertoi, että Montinin herra oli antanut Ojanniemen Marille kymmenen penniä. »Missä?» »No nehän menivät Montinin herra ja rouva ja lapset ja muita herrasväkiä Montinin kaukavainiolle, kun me leikimme hiekkatöyräällä. Me olimme kuninkaan pojan morsiamisilla juuri.
«Porsas«, vastasi Johannes. «Hyi, kuinka ruma nimi!« «Mutta kun se oli porsas...« «Mutta ei porsas ole nukke«. «Eikö se ole nukke, jolla leikimme?« »Ei, tämä ... tämmöinen on nukke; mutta koska sinulla ei nukkea ole, saat sinä tämän, ja tämä on aivan uusi.