United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin Onnelan kaukainen maa Niin kimmeltää ihana kunnas; Ja sinnepä lentäisin impeni kanssa Siivillä läntisen. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl. Siel lehtinen kauhtana ain On hartioil unisen koivun, Ja ainiaan lempeillä kunnailla läikkyy Helluntain vainiot. Heilahda korkeelle, keinu, Ja liehukoon impeni liina Illalla lempeäl.
Neiti Lehtinen, vasta tyttökoulun piiristä päässyt neitonen, oli yhtä hämmästynyt ja iloinen aivan odottamattomasta ystävyydestä kuin uudesta tuttavuudestaan ja nosti punastuen kätensä tuon miehen olkapäälle, jonka runonsäkeitä hän oli usein siteerannut ystävättäriensä muistokirjoihin ja saanut takaisin jonkun omaansakin.
Siell' lehtinen kauhtana ain' On hartioill' unisen koivun, Ja ainian lempeillä kunnailla läikkyy Vaimot helluntain. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon. Siell' laaksossa vainion all' On keväinen, viherjä niittu, Mi herttaisess' hämäräss' ainian siintää Keltaisin kukkineen. Heilahda korkeelle, keinu, Ja lempeäll' illalla liina Impeni liehukoon.
Löf oli uutisasukas, joka raivasi metsää ja oli rakentanut itselleen mökin sen suuren joen rannalle, joka laskee Oulunjärveen. Lehtinen oli hänen oikea suomalainen nimensä, mutta kaupungissa oli joku kääntänyt hänen nimensä Löfiksi, se oli muka hienompaa. Kunnollinen työmies hän oli, ja hänen vaimonsa oli yhtä ahkera.
MARGARETA. Hänen kuolemaansa katselen kuin tuo lehtinen viita idän partahalta päivän tulista laskua lännessä nyt katselee. Sinä lempeästi hymyilevä viita vaisun, valkean taivaskaton alla! Mitä huolitte minusta ja hänestä, jonka kerran kadotin? Muistelkaatte katoa valtasen linnan, maamme laivaston kilpeä. CONON. Oikeinhan nuhtelet sinä meitä. Ensin kaikistahan kuningas ja isäinmaa!
Kuten lehtinen värähtää Kun on raivossa myrskysää, Niinpä laulutkin värjyvissä Soivat huolien sävelissä. Herra, suojele Suomeain, Poista huolet mun kansaltain! Suo sen laulella riemumielin, Soida kantelon sointukielin! Ja sen tiedän, se soida saa, Päivä taivahan kirkastaa. Viel' ei ruostua kielet saata, Suomen kantelon soitto laata! Sä sätehenä mulle? Et konsanaan! Mä kukkasena sulle?
Tahdista välittämättä Holma ryntäsi tanssiin tulisella kiireellä, neiti Lehtinen rinnallaan painaen kuin kivikuorma. »Herra Holma, tämä on jenkkaa.» »Niin, jenkkaa.» »Mutta te tanssitte polkkaa!» »Anteeksi», pyysi Holma pysähtyen ja yritti uudelleen, mutta ei päässyt tahtiin.
Se tulikin, mutta hänen lähestyessään Esteri nousi ja sanoi: »Maisteri Holma. Suvaitkaa minun esittää teille ystäväni. Neiti Lehtinen ja maisteri Holma.»