United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilmapa jäähtyi taas; laskein muka aurinko armas Alkoi jo kullallaan peittää kuhilaat sekä laihon, Virvoittain sitojoita ja leikkaajoitaki varsin, Kun Elias, elomies, sitomasta jo Annia huusi, Mennäkseen lopetettua työn pois lehdikon syrjään, Luo lähteen ihanan. Tähän tultua istuivat kohta Ruohollen; iloisestipa sirkat laulelivatten.
Kenelm nyykäytti päätänsä myöntymisen merkiksi ja he astuivat ääneti puutarhan portista maantielle, joka kierteli aitausta pitkin; kun tulivat sille paikalle, jossa Kenelm oli nähnyt Lilyn kasvot lehdikon välitse päivällä sen jälkeen kun he ensimmäisen ja ainoan kerran olivat riidelleet, samana päivänä kun vanha vaimo Lilystä erotessaan oli sanonut: "Jumala teitä siunatkoon!" ja jolloin pastori oli puhunut Lilyn haltiattaren kaltaisesta suloudesta; no niin, juuri kun sille paikalle tulivat, näkyivät jälleen Lilyn kasvot, mutta tällä kertaa ne eivät olleet loistavan näköiset, jos ei voi sanoa mitä kapeimman kuun kalpeutta sädettä loistavaksi.
Nouse ja riennä ja veljellen kätes huoleti anna, siskosta siskonen, niin sisar toivoo, niin veli myöskin toivoo, kauan jo ennen toivoi kuin sinut tunsi!» Lausui, ja tuskin ehti hän loppuun. Rannalla äänsi ruohossa sorsa, ja nyt, kivi kourassa, sinne hän hiipi hiljaa lehdikon kautta ja on veden rannalla vihdoin.
'Sitten kun pappina tulen tänne', niin kaunistelin itselleni käytöstäni, 'mitä minä hänestä silloin pidän, tyhjäksi teen kohta hänen sala-juonensa' 'ja ehkenpä hän silloin on muuallakin taas', toivoin vielä lisäksi. Oikealla puolella oli niin puutonta ett'ei sieltä päässyt näkymättä sivutse, minä pistäydyin siis vasemmalle ja tein mutkan lehdikon kautta ja niityn vanhaa aitaa pitkin.
Minä seisahduin äkkiä tiheän lehdikön varjoon ulkopuolelle, sillä kuu oli nyt nousnut, vaikka himmennettynä, ja minä tunsin sen miehen, jonka olin kerta luullut Mr. Dick'in mielikuvituksen luomaksi ja jonka kerran tätini seurassa olin tavannut City'n kaduilla. Mies sekä söi että joi, ja näytti syövän nälkäisen halulla.
Tule tänne, karjani kaunis, Viidakosta, varvikosta Lehdikön läpi, ahojen alta, Metsolan maista luokseni nyt; Armahani, ainoani, tule tänne, Rinnoilleni riennä, kultani, tänne, Ikävöiden ootan sinua tänne; Tule tänne kultani kaunis, Päivän noustess', muitten maatess'. Peräti pellon, alati aidan, Niin, ett'ei kukaan sinua nää. *Edelliset, Juhana.* Juhana.
Kun kuljen kotikankaitain ja astun syntypaikoillain, niin luonto kaikki kasvineen ja lehdon linnut lauluineen ne mua tervehtii. Tuo mätäs pieni nukkapää, tuo kivi huutaa: etkö nää! Mä olin ennen pöytänäs ja lehto leikkikenttänäs sun poikapäivinäs. Ja koivut, lepät lehdikon ne kuiskaa: kas jo tullut on tuo armas kasvinkumppali, hän seurassamme soitteli suloiset suvensa.
Mailleen menevä aurinko valaisi koko tätä ihanaa maisemaa, kutoen viimeisiä säteitänsä kultaisina säikeinä tämän uhkean lehdikon vienoon, viheriään vaippaan. Todellakin sievä oli tämä huone ja, vaikka pienoinen ja ahdas, aina kylläksi suuri tyytyväisille asukkailleen, hyvälle Martta eukolle ja hänen pojillensa, Leolle ja Vilholle.
Muutamat "jäljelle jääneet" kanat kaakottivat tässä osassa pihaa, koira alkoi haukkua ja pensaiden takaa kuului oven narinaa, jota avattiin, jolloin jotain valkoista näkyi lehdikön välistä.
Me ryömimme tiuhasti toisiinsa kietoutuneiden metsäruusupensaitten läpi aukon suulle, josta saattoi kurkistaa vihreän lehdikön läpi parisataa jalkaa pitkään ja leveään ja satakunta jalkaa syvään luolaan. Tämä luola lienee saanut alkunsa jonkun maanmullistuksen kautta, ja sitten vesi oli uurtanut sen nykyiseen muotoonsa.