United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt jo tyytyi Leenakin, lohdutteli tyttöä ja näytteli hänelle pienoistaan, jonka hoitajaksi tyttö nyt oli tuleva; rupesipa Annakin jo paremmin oloonsa tyytymään ja saatuaan syötävää nukkui hän muurin penkille laitetulle vuoteelle. Pianhan sitä lapset oloihinsa mukautuvat ja niinpä Annakin Ketolassa. Muutamain viikoin kuluttua oli hän jo unhottanut kaivatut veljensä ja kodistunut täydellisesti.
Kaikki ukon määräykset pantiin viipymättä toimeen ja venäläisten viimein vaaran alle saapuessa oli Tuulivaaran varustus sokean vanhuksen, hennon kaunottaren ja parrattoman pojan puolustamana. Kahdella venheellä olivat muut lähteneet: Leenakin meni heidän kanssaan, kun ei uskaltanut yksin kotiinsa palata. Jälelle jääneiden siunaukset seurasivat heitä.
Sitä ei Juuso ottanut surun kannalta, päinvastoin toivo välkähti hänen mustaksi pinttyneillä kasvoillaan, kun hän puuttui uudestaan puheeseen. Ei se ole minunkaan mielestäni tyhmintä tekoa, jos menee Savon lääniin, tuumaili hän. Siellä on tiheään sattunut, että täältä menneet piikatytöt on naitu taloihin. Talossa kaiketi kuuluu Karusen Leenakin olevan, tiesi Laara.
Uskon voimalla pitäen kiinni Jeesuksesta käy matka turvallisesti pimeän virran yli tuntemattomaan maahan. Missä paras ystävämme on, siellä emme milloinkaan voi tuntea itseämme yksinäisiksi emmekä vieraiksi, ja sen tiesi vanha Leenakin. Seuraavana sunnuntaina kätkettiin sokean ruumis kirkkomaan helmaan, ja Kerttulan nuoret koristivat haudan syksyn kauneimmilla kukilla.
Niiden joukossa, jotka edellisinä päivinä olivat neuvotelleet siitä, mitä nyt pitäisi tehdä, oli Leenakin ollut. Mutta kun enemmistö neuvotonna ja alakuloisena pohti toista ehdotusta toisen perässä, astui Leena esiin ja kehoitti kaikkia kunnon ihmisiä seuraamaan häntä Ahvenkoskelle, sillä Lewenhaupt väkineen aikoi siellä käydä joen yli.
Mutta yhtäkkiä hän sanoi kova-äänisesti kuin vähäkuuloiselle: »Siellä kaupungissa taitaa pian unohuttaa tämän maanpuheen. Kala-Pekan Leenakin, joka viime syksynä meni kaupunkiin palvelukseen, kirjoitti talvella vanhemmilleen, että vaikea on jo kirjoittaa maanpuhetta ja että tuskin hän enää sitä ymmärtää, kun tulee kotona käymään.» Antti kiiruhti hevosta: »Häste!»
»No, lääkäriinpä, lääkäriin...» Emäntä meni liedelle askaroimaan ja sanoi vähän ajan perästä: »Saisi tuo Leenakin jo nousta kuolinriepuja pesemään.» »Antaa tuon raukan nyt nukkua. Kovahan tuolla on lapsella ollut työpäivä», sanoi isäntä. Kyyneleet pulpahtivat silmiini ja valuivat pitkin kuumia poskiani, mutta koetin maata hiljaa. »Ei meidän passaa sitä talven yli tässä pitää.
Kirjo lypsettiin vähän myöhemmin kuin edellisenä aamuna, sillä nyt ei ollut Iska kotona, ja kahvipannu porisi iloisesti liedellä. Sitä kokittaessaan muisteli Leenakin entisiä nuoruuden aikojansa. Tulisista hiilistä näytti hänelle irvistelevän milloin minkin entisen ihailijansa kasvot.
Olisi luullut hänen väsyneeksi samaten kuin miehet, mutta eipä ollut Leenan väsymisestä puhuttavaa. Kun hän kuuli miesten kuorsaavan, meni hän kiiruusti heidän veneensä luo. Siinä olivat miehet vähän ennen Matin lähtöä syöneet ja Leenakin oli vierasten taskumatista saanut aika kolauksen. Tästä Leenalle hyvä mieli, ja tarkasti oli hän pitänyt silmällä paikkaa, mihin taskumatti kätkettäisiin.
Miehet ei pelkääkään, minä luulen, tuskin kukaan; mutta naisissa on sitä vastaan hyvin harvat, jotka eivät pelkäisi." Vähitellen tulivat kaikki uneliaiksi ja yksi toisensa perään vetäysivät mihin saivat kallistua huokaamaan. Isäntä ja Leenakin kävivät pitkäkseen penkille. Kynttilä paloi pöydällä ja hämärästi valaisi isohkoa huonetta.