United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän tuvan-viereisen kamarin hän oli rakentanut toista vuotta sitten, ja siitä pitäin oli nukkunut erillään muusta perheestään. Mari makasi lasten kanssa tuvassa. Kamariin tultuansa Kinturi asetti satimen uunin ja seinän väliseen nurkkaan, mistä hiirillä oli kulkutie, heittäytyi sitten vuoteelleen ja oli hiljaa. Eikä kulunut kuin pieni kotvanen, niin jo alkoi nurkassa rapista.
Tornista kirkon verkkaan vain soi kuolinkellot, kumahtain. Surusoitto seuraa haudan pieleen, matkalaista saattain viime tielleen. Oi, jo puolisosi rakkaan, oi, jo uhrautuvan äidin tumma Tuonen ruhtinas tempas, mies, sun rinnoiltas, luota lasten hentoisten, joita kantoi hellien, joita hellään vaali innoin, imettäin ne äidinrinnoin.
Me kasvamme kaikki Jumalan armosta kirkkaassa päivän paisteessa; mutta lasten rukous Jumalan tykö on parempi kuin lintujen laulu ja puiden vihannuus ja kukkaisten tuoksu. Jumala siunatkoon teitä, pienet kukkaset elämän suuressa metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa ijankaikkisesti!
Vaikka hän ei ottanutkaan osaa tanssiin eikä ollut mikään sotilas, joutui hänkin näiden sotaisten tanssijaisien hurmaukseen; häntä sanomattomasti suretti ja hävetti että hänen itsensä täytyi jäädä tänne vanhusten ja lasten kanssa, kun kaikki nuo nuoret lähtivät vuodattamaan vertaan taistelukentälle ja antautuivat kunniakkaihin vaaroihinkin, ja häntä suretti, että tämä hänen suunnittelemansa ristiretki siis toteutuisi ilman häntä.
Kun Pentti poikasena käwi jollain asialla Rönkkölässä, ei hän koskaan tahtonut muistaa lähteä sieltä pois, sillä Inka wei hänen heti pienelle talouspaikallensa, ja siellä kului aika niin hupaisesti lasten wiattomissa huwituksissa. Kun he kaswoiwat isommiksi, oli heidän hylkääminen lasten leikit ja leikkikalut.
Minä en kuullut hänen enää lukevan kanssani iltarukousta: Jumala, lasten ystävä... Juoksiko hän pois sinun luotasi? Hän nukahti eräänä päivänä, ja silloin oli hän poissa. Ei kukaan ole pitänyt minusta niin, kuin hän minusta piti. Kyllä, minä, äiti. Luuletko sinä? Kun sinä tulet isoksi ja minä tulen pieneksi, unohdat sinä minut niinkuin sadun, jonka kuulit eilen. Oi, en!
Eurajoki virtaili kartanon puutarhan syrjässä, ja lastujen heitteleminen sen pyörteisiin sehän oli oikein hauskaa. Eräänä päivänä kuului puutarhasta lasten heleä nauru, ja patrunessa sanoi miehellensä: »Tule, Palmu, mennäänpä katsomaan, mikä lapsia noin ilahuttaa.» Patruuna oli heti valmis lähtemään. Puutarhaan tultuaan he näkivät lasten puhaltelevan saippuakelloja.
Vuorottelin palvelijani kanssa, sillä toisen meistä kumminkin täytyi aina olla kotona lasten luona. Täytyipä välistä molempienkin. Myöhäsenlaiseen pääsin juhlan ensimmäisenä päivänä kentälle, jossa laulu- ja soitto-ohjelma jo oli alkanut.
En tahtonut muistaa mitään ja pelästyin pienimmästäkin kovasta sanasta. Käsivarteni ja hartiani olivat kauhean kipeät alituisesta sairasten lasten kantelemisesta ja nostelemisesta. Olisin mielelläni siitä emännälle sanonut, mutta hän ei sietänyt valittamista, päinvastoin hän usein puhui siitä, että minulla oli liian helppo ja hyvä olla.
Ei ole luottamista munkkeihin, poikaseni ei ole luottamista ollenkaan heistä voi tulla sotureita ja lasten isiä ennenkuin kerkiää ajatellakaan. Mutta jatkapa kertomustasi.»