United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
2:NEN PAIMEN: Näin oli asia. Kuulkaa: Kun me kaitsimme kedolla tarvaitamme, taivahasta näimme liekin leimahtavan, äänen kuulimme puhuvan: »Menkäät Ruotuksen talohon, katsokaat kuningastanne!» KANSA: Kuningasta! Kuulkaa, kuulkaa! Entä sitten? 2:NEN PAIMEN: Sitten täytti valkeus pimeän ilman, kuului virsi vienon kaunis, kaikui kannelten helinä, mepä maahan lankesimme niinkuin ukkosen osumat.
Ja vielä kerran ennen yötä lankesimme kaikki polvillemme hänen vuoteensa viereen; haaksirikkoon joutunut laivaväki oli koossa oven suussa, ja selkeillä, jos kohta heikoillakin sanoilla Hugh kiitti Jumalaa, jonka hyvyys on joka aamu uusi, ja jonka laupeus pysyy ijankaikkisesti. Tällä tavalla oli Jumala yhtä haavaa vastannut tuhansiin rukouksiin; jotka olivat häntä kohden nousseet.
Sen sijaan alkoi ehtimiseen eteemme aueta ihan tosi=elämään ennen tuntemattomia oloja ja waatimuksia. Paljon waatiwat ne, mutta paljon jaksoimme mekin, sillä olimmehan wielä nuoret ja terweet. Jos jolloinkin emme ottaneet waaria elämän kutsumuksesta, erehdyimme, lankesimme silloin usein, ja katkerat oliwat nuot erehdyksemme hedelmät, katkera myös se katumus, joka siitä seurasi. Niin!
Palasin sitte uutena vaimoni ja lapseni luo kotiin ja jatkoin hiljaista rukous-elämää. Vaimoni ei tilastani ollut suuresti milläänkään. Häneen ei koskaan paha eikä hyvä ole valtavasti vaikuttanut. Yhtenä iltana ennen levolle menoa lankesimme rukoukseen. Hengessäni kuohui hartaus kuin kohisevan merenrannan huokaukset. Rukouksessa jouduin horrostilaan ja kävelin tietämättäni ulos.
Ja yhdessä lankesimme polvillemme, sillä välin kuin minä puhuin Jumalan kanssa, ja ydin meidän rukouksissamme oli juuri tämä: "Isä meidän, joka olet taivaassa, tapahtukoon Sinun tahtosi, eikä meidän." Seuraavana aamuna sanoin minä hänelle hyvästi, jättäin hänelle useita muita Lutherin teoksia.
Hetken ajan päästä Toby tuli ovelle ja huusi: "Meillä on toivo älkäät lakatko rukoilemasta! Laiva on istunut kahden kallion väliin, ja jos se ainoastaan voi pysyä koossa, siksi kuin pakoveden aika tulee, onpa toivo!" Huokaus, niiskutus pääsi kaikkien meidän sydämistämme ja huojensi ahdistustamme. Me lankesimme yhdessä polvillemme, mutta kukaan meistä ei saanut sanaakaan puhutuksi.
Kristus ei mua kuule enää. Huokaan riemujani rauenneita enkä autuutta sieluni. Kaikki päivät rakkautemme pyhän nyt mun mieleeni kangastuvat, kaikki paikat, kussa lankesimme, hetki hekkuman jokainen, kaikki, kaikki uudellensa elän, vuoteessain edes saa en rauhaa, silloin tällöin liike vaistomainen ilmoittaa ikävöimisen.» Lukee Suomen suuri piispa.
»Heille tuottaisit vaan moninkertaisen surun. Parempi on antaa asian olla hiljaisuudessa. Se on vanhan neuvo.» »Jos vaan Jumala minulle anteeksi antaisi.» »Hän antaa, kun oikein kadut.» Molemmat lankesimme nyt polvillemme ja Loviisa rukoili ääneen ja hartaasti pikku Mantan puolesta ja minun puolestani, joka olin hänet murhannut. Sitte vei Loviisa minut vuoteelleni, johon heti nukuin.