United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun aamulla herään, on Lallu poissa ja vuoteen vieressä seisoo Liisa ja pukee minut ja vie alas. Nyt mennään katsomaan pikku veljeä, joka tuli viime yönä, sanoo Liisa. Minäpä tiedän, mistä se tuli, saunan lauteiden alta, puhelen minä pihan yli mentäessä. Mutta oliko sillä paita päällä? Tuon pojan! nauraa Liisa ja tempaa minut syliinsä ja kantaa sisään. Lallua en sen jälkeen nähnyt.
Paluumatkalla pistäymme saunaan. Siellä on jo melkein pimeä, paitsi mitä lämpiävä kiuas valaisee lauteiden alle. Tuolta sitä sinäkin olet tullut maailmaan, sanoo Lallu. Minä tiedän sen jo, hän on jo ennenkin sanonut sen. Minä tiedän vähän lisääkin. Minä tiedän, että täti Laura käy ne täältä ottamassa, kaikki maailman lapset, kun ne tulevat, ja viepi ne mammoilleen. Minäpä näin, kun se sinut otti.
Oletko nähnyt lehmän lentävän? kysyy Lallu. En, sanon minä, mutta minä muistan, että minä heti aloin kuvitella, kuinka se tapahtuisi. Minä olen, sanoo Lallu. Mitenkä se lensi? Puiden latvojen päällä. Minnekkä se lensi? Niittylatoon. Ovestako sisään? Ovesta, ja sitten se rupesi sinne maata ja söi, ja kun se oli syönyt mahansa täyteen, niin se lensi yläluukusta ulos.
Ei sopinut Anttilan Jannekaan sinulle ... eikä liioin tänne Sillankorvaankaan isännäksi. Ei sopinut isäntä-vainaa tänne ... liian oli pehmeä ja hyväluontoinen: ei pahaa sanaa kenellekään sanonut. Lallu oli, kuin olikin!... ja joka on lallu, sitä kiitetään aina hyväluontoiseksi... Pikkuoloissa kun on syntynyt ja kasvanut, on luontokin sen mukaan. Ei ole sellaisesta suuren talon eläjäksi!
Tuolla näkyy Rajaportti, mutta kauhean pitkän matkan päässä, eikä se ole vielä puolimatkassakaan Ouluun. Lallu! sanon minä, mutta se ei ole kuulevinaankaan. Polle! nyt se kyllä tuntee nimensä ja kääntää vähän päätään ja katsoa muljauttaa, mutta ei vieläkään mitään virka. Minä tahtoisin jo kääntyä takaisin, mutta en saa sitä sanotuksi. Saat sinä sanoa jotakin, jos tahdot.
Kun se näki minut, huusi se vihaisesti: »Viekää pois se poika.» Minä kuulen suoniraudan napsauksen ja ehdin nähdä verta ruiskahtavan paksusta käsivarresta, mutta sitten minut retuutetaan pois, vaikka huudan. Minkätähden sinun äitisi on niin sairas? kysyn minä ikkunan alla. Sinunkin äitisi tulee pian sairaaksi, sanoo Lallu. Ei tule. Kyllä se tulee, hyvin sairaaksi.
Lallu nostaa sitä, sen alla on valkea muna. Vähän päästä se nousee ja lentää kaakattaen orrelle, ja nyt siellä on kaksi munaa. Lallu seisoo silmät pyöreinä ja ihmettelee, mistä se sinne tuli. Minä en tiedä eikä hänkään tiedä, se vain tuli. Enkä koetakaan etsiä syytä. Lapsi ei kysy syytä, ainoastaan toteaa ja tyytyy. Voisi tapahtua mitä tahansa enkä minä sitä ihmettelisi.
Eväs jäi, älkää menkö! huutaa kaitsijamummu Pikku-Liisa ovessa ja juoksuttaa nyytyn seville jalkojeni väliin ja sanoo varottaen: Lallu ei vain saa kaataa. Pollehan se on, panen minä närkästyneenä vastaan. Lalluhan se kuitenkin oikeastaan on, kappalaisen poika, kun minä hänen isänsä apulaisen. Hän on minua koko joukon suurempi poika, roteva, voimakas ja paksupohkeinen pieksujalka.
Lallu on minut kokonaan jättänyt, temmannut mieheltä tarpoimen ja polskuttaa vimmatusti, samalla kun miehet lappavat sitä suurta ja märkää jäälle. Minä olen niin tyrmetyksissäni, etten älyä edes ruveta itkemään.
Minä tuijotan vain koiraan, jonka yht'äkkiä olen huomannut käppyrässä jäällä, ja koetan olla niin hiljaa, ettei se huomaisi minua eikä tulisi luokseni. Sill'aikaa touhu on vähitellen hiljennyt. Ne nostelevat sitä suurta ja märkää jäältä rekeen. Tule katsomaan, sanoo Lallu.