United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laamannin muoto synkkeni yhä enemmän, hänen tuuheat kulmakarvansa rypistyivät, silla Elli teki tietämättään itsensä syypääksi yhä useampiin ristiriitaisuuksiin: hän tunnusti itsensä ja äitinsä syylliseksi kaikkiin niihin rikoksiin, joista heitä syytettiin, mutta kielsi ne taas jo seuraavana hetkenä.
Kaarinan punainen huivi puki häntä niin, että hän nyt äitinsä mielestä oli melkein, niin melkein kaunis ainakin laamannin tyttöihin verraten. Lauri oli kerrassaan komea uusissa helsinkiläisvaatteissaan hänelle nyt sopikin melkein mikä hyvänsä, niinkuin hänen isällensäkin.
Olihan vain sattuma, joka saattoi minut hänen luoksensa.» »Johtuu mieleeni Helsinki ja ylioppilaselämä ja meidän kaikenlaiset harrastuksemme ja laamannin kanta ja sitten tämä supisuomalainen sivistys täällä täällä on kaiken juuri ja pohja. Olenko ehkä taaskin, niinkuin Risto sanoisi, fantasti, mutta nyt minä näen kaiken kuin sisästäpäin, enkä juhla-innostuksen ja kokkotulien valossa.»
Eivät puolisotkaan olleet selvillä keskinäisistä suhteistaan. Laamannin oli todellakin lumonnut «entinen lemmittynsä», ja kaunis Emelie teki kaiken voitavansa uudestaan kahlehtiaksensa entisen ihailijansa.
Samassa aukeni toinen ovi, joka johti laamannin työhuoneeseen, nimismies näyttäytyi taasen, otti vapisevaa tyttöä kädestä ja vei hänet sinne sisään. Sen jälkeen hän teki molemmille herroille kumarruksen ja poistui vierashuoneeseen, odottaakseen siellä lähempiä määräyksiä.
Kohta jälestä puolisten nämä tulivat. Nimismies, jolta lähtiessä oli jäänyt päivällinen syömättä, käskettiin pöytään, jossa oli tarjolla häränpaistia ja olutta, mutta pastori, jolla jo oli kannekirjat valmiina taskussaan, meni suoraapäätä laamannin työhuoneeseen. Sinne mennessään kohtasi hän Aadolfin. Nuori Skytte tähysteli tutkivasti papin synkkiä kasvoja.
Mutta laamannin puheesta hän huomasi tämän tuntevan totuuden sen oikeassa muodossa, hänen sydämmensä sykki vapaammin ja voimakkaammin; ja äkkiä hänen sielunsa ikäänkuin selveni. Pää pystyssä hellin ja luottavaisin katsein hän katseli häntä unohtaen itsensä, ahneesti kuunnellen joka sanaa hänen huuliltansa. Sinä hetkenä heidän katseensa kohtasivat toisensa. Se katse ilmaisi paljon.
«Eevan isä!» vastasi hillitty mutta voimakas ääni ja liehuvassa lyhdynvalossa näki majuri laamannin tummien silmien vihaisesti ja uhkaavasti katselevan itseänsä. Silmänräpäykseksi hänen rohkeutensa lannistui, mutta heti sen perästä hän lausui ylpeän kevytmielisesti: «No, minun ei siis enää tarvitse suojella häntä!» Ja kiireesti kääntyen hän katosi pimeyteen.
Majuri ei käynyt usein Eevan kotona; laamannin katseilla näkyi olevan erityinen taito pitää häntä sieltä erillään; mutta sitä vastoin hän asetti niin, että hän tapasi Eevan melkein joka päivä ulkona.
Ne olivat esi-isiä, laamannin toisella seinällä ja laamannittaren toisella, joukko virkamiehiä ja sotilaita monessa polvessa aina kolmikymmenvuotisen sodan ajoilta alkaen. Koko maamme historia eli oikeastaan Ruotsin historia, sillä eihän meillä voi sanoa olleen mitään omaa historiaa ei ainakaan sen jälkeen, kun erosimme emämaasta, selitti upseeri.