United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laagje oli tästä odottamattomasta näystä melkein kadottaa järkensä. Se ei ollut mikään hylkylapsi, se oli todellisesti elävä pienokainen, joka lepäsi kätkyeessä. Laagjen ensimmäisenä ajatuksena oli: "mitä Herran nimessä hänen nyt piti tekemän pelastaakseen tuon lapsiraukan hengen". Ensin rupesi hän huutamaan ja huhuilemaan kuullakseen, eikö siellä olisi ihmisiä läheisyydessä.
Jotakin vastaavata on siinä, että puun kylkeen kasvaa pahka, jos sitä vahingoittaa kuoren alta". "Jos niin on poron laita", sanoi Suomalainen, "niin on asia sama hirvelläkin, vaan tiedämmehän, että tälle elävälle kasvaa haarukka lisää vuosittain, vaikk'ei se sitä tahtoisikaan". "Mutta toisin on poron laita", vastasi Laagje. "Sen sarvihaarukkain lukumäärä ei missään suhteessa riipu sen iästä.
"Laila," sanoi Laagje eräänä päivänä, "me näemme kaikki, että sinä olet surumielinen, sano minulle, isällesi, mistä syystä?" "Ei se ole mitään." "On, lapseni, on siinä joku syy. Sinä et ole niinkuin ennen." "Minä olen sairas." "Niin juuri, sinä olet sairas sielun ja ruumiin puolesta, siksi ovat silmäsi tummat ja synkkämieliset ja poskesi kalpeat.
Me annamme niitä teille melkein lahjaksi, jotta oppisitte meidän kieltämme: sillä silloin on teillekin ovi avoinna viisauden temppeliin, ja saatte mennä siihen sisälle, niin monilukuisina kuin tahdotte." "Niin, te olette rikkaat", sanoi Laagje katkerasti.
Kun Laagje oli tullut kotiin ja hänen väkensä oli syönyt iltasensa, sanoi hän Lailalle: "Lapsi, ota kirja ja lue siitä meille!" Laila otti kirjan ja istui lieden ääreen keskelle telttiä, ja kaikki keräytyivät hänen ympärilleen paljastetuin päin.
Vaan jos sen pakosta on täytynyt jäädä uuteen paikkaan, pyrkii se sittemmin tähän. Kun siis Laagje matkallaan oli tullut sille paikalle, jossa hän tavallisesti oli porojen poikimisaikana, lähetti hän Jounan kulkemaan edelleen urosporojen kanssa, vaan muut asettuivat tähän 8-14 päivän ajaksi. Tämä aika on hyvin kiireinen tunturi-Lappalaiselle.
"Etkö koskaan ole sattunut kuulemaan, että me viime vuonna tapaturman kautta kadotimme ainoan tyttäremme?" "En", vastasi Laagje, "kuoliko hän?" "Hän kuoli eli hukkui. Jumala tiesi millä tavalla. Se tapahtui silloin, kuin täällä oli niin paljon susia". "Viime vuonna joulun vaiheilla", kysyi Laagje. "Aivan niin, viime vuonna joulun vaiheilla".
Jumalan sanasta!" sanoi Laagje, kun tyttö oli lopettanut. Ja niin luki Laila monta kertaa muulloinkin ihmisille, jotka tulivat pitkien matkojen päästä kuulemaan Sanaa omalla kielellään.
"En ole, vaan tuleppas tänne, vaimo," puhui Laagje, tultuaan kotaan, "tuleppas tänne, niin saat nähdä jotakin erinomaista täällä povessani". "Hyvä Jumala, lapsi", huudahti emäntä, kun Laagje veti pienokaisen esiin, "elävä lapsi, ihana lapsi, pieni tyttö, oikea enkeli! Hyvä Jumala, kenen lapsi se on?" "Sitä en tiedä, olen sen löytänyt!" "Löytänytkö?" "Niin, lumesta!" "Lumesta?"
Mutta niin on nyt asian laita, ja sitä paitsi on minulla siihen käsky, ja siitä ei nyt pääse mihinkään. Te ette saa enemmän lappalaisia kirjoja ja teidän tulee oppia norjankieltä." "Ja kuolla kuin pakanat!" "Silloin on se oma syynne." "Nimesi on Kova Hjorth, ja kova ja ankara sinä olet. 'Huutajia' sinä lyöt ja ahdistat ja meiltä toisilta sinä kiellät Jumalan sanan." "Sinä erehdyt Laagje.