United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun viimeisiä henkiään haukotteli, eteensä hyppäsin, kahta kämmentä yhteen löin ja huusin: »henkesi minua iankaiken palvelkoon!» Sen kuuli ja vielä kirota ehti: »käärmeeksi henkeni, maan alle matelemaan, kantapäätäsi puremaan!» ja sinne meni, kaikki haltijansa mukanaan vei, en luullut heitä ikinä haltuuni saavani. ILPO Vaan saithan ne? PANU Käärmeenä henkensä kuleksi.
Seppä peruutti hevoset koneen eteen, nousi istuimelle ja äänettömän jännityksen kohottua ylimmilleen ajoi koneen liikkeelle. Käärmeenä sähisevä ja hytkähtelevä terä upposi apilan syvyyteen, joka vaan vähän paneutui terän kohdalla matalammaksi.
Ei sen tiedot Reitavainajan tietojen veroiset. Ne on käärmeenä sen kallossa ... sen kun saisit sisääsi solahtamaan, silloin sinusta tietäjä tulisi. Mutta nyt tarvitsen minä vaskirahan kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden kustakin, sairaan pesuveteen pantavaksi. Täss' on riksi, vaihda sillä yksi raha ryssän reestä, toinen saippuasaksalta, kolmas kuuletko mitä sanon? JOUKO Kuulen.
Hänen kintereillään kulki taasen laumoittain mies- ja naispalvelijoita sekä kokonainen rivi vankkureita, joihin oli mätetty vaate- ja mukavuustarpeita. Aurinko oli jo aikoja sitten ruvennut alenemaan puolipäivän korkeudesta, kun tuli augustianien vuoro. Heitä oli heleä, välkkyvä jono, joka käärmeenä kierteli eteenpäin ja näytti aivan loppumattomalta.
Se taru on näet tunnettu muuten kaikilla seemiläisillä heimoilla, mutta näytelmästä vaan puuttuu piru. Meille kerrotaan ihmisen kanssa puhuvasta käärmeestä, joka neuvoi ihmistä syntiin. Nousee kysymys: minä pitivät seemin sukuiset kansat käärmettä? Pahan personoituna käsitteenäkö vai puhetaitoisena personallisena käärmeenä? Viimeksimainittu otaksuma ei löydä tukea.
Se paisui ja kiemurteli vihdoin suurena käärmeenä. Se kietoutui Arbakeen ympärille, se rusensi hänen luunsa, se kohotti välähtelevät silmänsä ja myrkkyä tihkuvan kitansa hänen kasvojensa tasalle. Turhaan hän ponnisteli; hän nääntyi hän voihki käärmeen saastaisen hengityksen löyhkästä hän tunsi itsensä kuoleman omaksi.
Se valuu sydämitse vuoren, suonitse louhun, ujuu alitse niityn ja notkon, syöpihe läpi saven ja soran ja rautaruosteisen mullan, juottaa kaivoja, elättää lammet, hiipien käärmeenä, kaivaen myyränä ja saapuen viimein salatuita teitään veitsiviilokallion kynnyksen alaitse suuren selän syvimpiin vesiin.
Vuorisolissa heittelee se kirjavia kiviä, tempaa käskijävoimalla sisarlähteet mukaansa. Alhaalla laaksossa nousee kukkia tiellään, kedot elävät hänen henkäyksestään. Eivät häntä pidätä varjoiset laaksot, eivät kukat, jotka hänen polviaan syleilevät, houkutellen rakkauden silmillä. Lakeutta kohti hän pyrkii käärmeenä kulkien. Purot yhtyvät häneen onnekkaina.