United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siitä saakka kun omituinen käsikirjoitukseni löydettiin ja minun kirjailija-toimeni tuli ilmi, aina siihen saakka kun lähdin yliopistoon, oli minulla oikea kiihko kirjoittaa ajatelmiani ja monta vuotta loi sieluni omituisimpia mietteitä, joita suurella ilolla ja mielen virkistyksellä kirjoittelin muistoon.
«Varsin kohteliasta!» «Pidä hyvänäsi! No, eräänä iltana törmäsivät hänen teensä ja minun romaanini yhteen; siitä tuli kauhea mellakka. Mutta minä lupasin sydämmessäni kerran vielä sovittaa molemmat riitaveljet. Katsos, käsikirjoitukseni sinä suvaitsit sanoa sitä «loruksi» lähetin eräälle hyvin valistuneelle miehelle, eräälle professorille, miehelle, jolla on erinomainen taideaisti ja arvostelukyky, jonka huomaa jo siitäkin että «loru» häntä miellytti ja hän mitä siitä sanot? maksoi sievosen summan saadaksensa pitää ja julaista sen.
Minä kirjoittelin muistiin hänen teeskentelemättömät lauseensa, hänen lapsellisen viisautensa ja yksivakaiset varoituksensa; tämä kaikki tapahtui niin omituisilla kirjaimilla, sanoilla ja lauseilla, että käsikirjoitukseni tulkitseminen olisi Itämaan viisaillekin antanut aprikoitsemista.
Mutta ennenkuin tiesin Minna Canthia olevankaan, oli se syöpynyt mieleeni. Sen nurkassa oli ennen vanhaan s.o. parikymmentä vuotta sitten punainen postilaatikko, johon pistin ensimmäisen silloiselle »Suomen Kuvalehdelle» osoitetun käsikirjoitukseni. Se oli jokin rakkauden runo, joka kyllä tuli perille, mutta jota ei koskaan painettu. Hetki oli jännittävä ja syövytti talon ulkomuodon mieleeni.
Toivokaamme, että kerran ilmaantuu, ei Egeria, vaan Maria, kristillisen äidin-hellyyden esikuva, joka vaikuttaa kansallisiin lakeihin ja säädäntöihin. Aina siitä pitäin, kun äitini oli minun käsikirjoitukseni löytänyt, jouduimme uuteen, likempään suhteesen toisihimme. Minä lopetin koulussa käyntini ja äitini opetti minua niinä hetkinä, joina hän oli taloustoimistansa vapaana. Minusta tuli n.k.
Kiireesti pistin käteni taskuun, vilkaisin ympärilleni, tarkasteleeko minua kukaan, ja viskasin käsikirjoitukseni tuleen, sillä voittolaulut vihollisen vankeudessa, laulut täynnä pilkkaa ja ylenkatsetta Napoleonia ja hänen sotalaumojansa vastaan, sellaiset laulut olisivat pian saattaneet tehdä minut päätäni lyhemmäksi.
En kuitenkaan voinut voittaa itseäni, en kukistaa haluani tuoda itsestäni julki niitä aatteita, joita mielessäni liekehti ja paloi, niitä kuvia, joita silmieni edessä loisti. Herkesin kuuroksi varoituksille ja viittauksille, sulkeuduin yökausiksi huoneeseeni ja kätkin käsikirjoitukseni huolellisesti kaikkien silmiltä.
Mutta eräänä iltana, kun vanhin sisareni valmisti minulle vuodetta ja erinomaisella huolella myllisteli matrassiani, löysi hän minun paksun käsikirjoitukseni ja puoleksi palaneen kynttilän. Emännyydessä ei löydy vähintäkään runollisuutta ja sisareni katseli sentähden oitis asiaa emännyyden kannalta. "Tuon pojan vehkeillä ei olekaan loppua!" huudahti hän.
Minä kumosin itsessäni hänen mielipiteensä, mutta hänen kuvaansa en saanut haihdutetuksi. Yht'äkkiä ilmestyi se aina eteeni, milloin teatterissa, milloin tanssisalissa. Ja noin kuin hän nyt tuli ovesta sisään, oli hän tullut melkein joka yö, minun näin istuessani käsikirjoitukseni ääressä. Nopeasti heitin minä imupaperini käsikirjoitukseni päälle ja hypähdin ylös säikähdyksissäni.