United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Mut minäkö voin murtaa sulut lain, Anastaa ohjat kohtalon, ma heikko? Minunko esiin nousta piti? Vain Sit' ett'en tehnyt, pidä vikanain, Mut vihall' älä mua sorra, veikko!» Hän vaikenee, pää painuu rinnoillen, Ja kuumaan kyynelvirtaan ääni raukee. On lausunut hän kylläks veljellen, Avoinna syli, astuu askelen Odottain että veljen syli aukee.
Noin tarkka silmä kylläks on jo nähnyt; Sydäntäin harso verhoo, eikä povi. No, haastakaahan. VIOLA. Mun on sääli teitä. OLIVIA. Se askel lempeen on. VIOLA. Ei puoltakaan: Useinhan vihamiestäkin on sääli.
Pureksi nälkäisenä tyhjää ilmaa Ubaldin dalla Pil' ja Bonifacius, mi kansaa paljon kaitsi sauvallansa. Marchese-herran näin, nyt janoisemman kuin muinen juodessaan Forlissa, jossa hän kuitenkaan ei koskaan kylläks saanut. Mut niinkuin se mi valikoiden katsoo, valitsin nyt ma Luccan miehen, joka mua enemmän kuin toiset tirkisteli.
Mut mitä koota mielen aarre-aittaan pyhästä voinut valtakunnast' olen, se olkoon lauluni nyt aihe ainoo. Hyvä Apollo, viime työtäin varten tee minut astiaksi arvovaltas, niin että antaa laakeris voit kalliin. Parnasson toinen huippu kylläks ollut on mulle, mut on tarvis molempia, jos mieli jatkaa tietä alkamaani.
REGAN. Miks kirjoitti hän Edmundille? Eikö Suusana olis kylläks? Jotain varmaan; Se on en tiedä mitä. Suosin' sua, Avata jos saan kirjeen. OSWALD. Ennemmin ma REGAN. Sun rouvas, tiedän sen, ei miestään lemmi, Se varma on. Kun viimeks oli täällä, Hän lemmen katseit' ihmeen viehkeitä Loi Edmundiin. Sin' olet yhtä juonta. OSWALD. Minäkö, rouva? REGAN. Vakaasti haastan: olet, sen ma tiedän.
Pureksi nälkäisenä tyhjää ilmaa Ubaldin dalla Pil' ja Bonifacius, mi kansaa paljon kaitsi sauvallansa. Marchese-herran näin, nyt janoisemman kuin muinen juodessaan Forlissa, jossa hän kuitenkaan ei koskaan kylläks saanut. Mut niinkuin se mi valikoiden katsoo, valitsin nyt ma Luccan miehen, joka mua enemmän kuin toiset tirkisteli.
Hetken iltaa oli istuskellut hongan juuressa hän levähtäin, nysääns' sytytellen valitellut sodan käyvän nurinpäin; sanoi ruvenneensa miettimään, kuinka paon saisi päättymään. Näinpä sanat sattui: "Opetettu kylläks on jo meitä taantumaan. pohjaan päin jo ennen juoksutettu: sinne taaskin samotaan. Kurjaks toivoksemme pako jää, lempo tiesi, mihin päättyy tää."
Parnasson toinen huippu kylläks ollut on mulle, mut on tarvis molempia, jos mieli jatkaa tietä alkamaani. Poveeni astu, sinne mahti loihdi, min tunsit silloin, koska jäsentensä tupesta Marsyaan sa ilmi vedit! Oi, jumal-voima, jos niin vaihdut minuun, ett' ilmi tuoda pyhän valtakunnan ees varjon voin, mi mielehein on jäänyt,
Tää puusti Ijäksi nostaa mun tai maahan paiskaa. Elänyt olen kylläks; elon-aika Jo syksyyn kallistuu ja lehden lähtöön; Ja ijän seuralaiset kuuliaisuus, Kunnia, rakkaus, ystävysten joukot Ne mennytt' on; sen sijaan kirousta Salaista, syvää kuulen, mairett' inhaa, Jot' epäis sydän-parka, jos vaan tohtis. Seyton! SEYTON. Mit', armollinen herra, suvaitsette? MACBETH. Mit' uutta muuta?