United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toisinaan toivon, että kuningas Salomo olisi tuntenut hänen, kuullakseni, mitä hän hänestä olisi sanonut; vaikka kyllä Margerylläkin on vikansa. Joskus olen ajatellut, ett'ei taivas olisikaan niin oivallinen paikka, jos kaikki enkelit olisivat vaimoja, niinkuin heitä kuvattuina näkee, paksuine kiekkuroine pitkin selkää ja pitkine viistävine hameine.
Naimi minä tahdon kirjoittaa sinun nimesi koettaakseni, vapiseeko käteni vielä, Naimi minä tahdon lausua sen ääneen kuullakseni, värähtääkö ääneni. Hän oli minulle kaikki, nyt ei hän ole minulle mitään. Minä olen iloinen siitä, että Herra antoi minulle uuden uskon, joka meidät erottaa.
En jaksa nyt kuitenkaan enemmän puhua, mutta puhukoon hänen toverinsa ja yhtä hyvä ystävänsä Paavo. Mieluista olisi kuitenkin kuullakseni, jos veisaisitte hänen muistoksensa ja itsellenne ylennykseksi hänen virtensä, joka oli hänelle muita rakkaampi. Hän astui alas kiveltä ja jäi istumaan sen reunalle kädet ristissä polvien välissä riippuen.
Mikä on tammipuun tohina minun koidon korvissani? Tammi on Jumalan tammi elämän aukean aholla, päivässä pimenevässä, laulun yössä lankeevassa. Pois viha, pois kateus, karkotkaa katalat kiistat, haihtukaa elämän huolet sekä järjen jäiset tuumat! Yön elämä ympärillä tyynny! Tyyntykää inehmot! Raukene ratasten räiske sekä seppojen jyrinä! Minun on mieleni kuullakseni Luojan suuren puun puhetta.
Mutta samassa koin olla niin hiljaa kuin suinkin kuullakseni, mitä isä sanoisi. Milläs niitä torppari kouluttelee, oli hänen alakuloinen vastauksensa. Pane nyt poika edes pitäjän kouluun aluksi, kehoitti Matti. Saishan sen sinne viedä edes pariksi viikoksi. Mitäs hulluja puhut, sano edes pariksi tärmiiliksi.
En antanut itselleni aikaa kuullakseni ääntä, joka niin vaatimattoman hiljaisesti tahtoi minulle jotakin sanoa, ja kesken minun korkealentoisimpia elämänpyrintöjäni kutsui pois melusta ja julkisuudesta, pois kaikesta maineentavoittelusta ja kilpailusta ja suuresta tulevaisuudesta. Tämän elämän lyhyt kertomus on seuraava: Minä luon itsestäni kuvan, jommoisena tahdon olla uuden ympäristön silmissä.
TAINA. Tuota on kumma kuullakseni! Kun olet kuulu loitsijaksi, Niin mikset kevättä kiehdo Sylihisi, rinnoillesi Iäksi ilonpitohon? Miksi, nähtyäs ihanan, Hellyt, pehmenet kuin lapsi? Narri mies on naimatonna Nuorten naisien keralla. Ken lie urhoksi kyhätty, Vasta on urho naituansa, Viisas vaimon saatuansa. Ota vaimo, Väinämöinen. Ei ole tytöistä puute Kalevalassa, Pohjolassa Eikä Joukolan joella!
Mahtoiko isä tietää. Olisin mielelläni kysynyt, mutta en uskaltanut. Kun oli vähän aikaa kirkonmäellä kävelty, vei isä minut istumaan penkille kiviaidan viereen, käski siinä odottaa ja sanoi menevänsä etsimään Mähöstä. Kirkosta alkoi kuulua virren veisuu. Samaa virttä oli äiti usein illalla askareita tehdessään veisannut. Menin kirkon rappusille paremmin kuullakseni.
Kuullakseni on tämä seikka usein vaikuttanut levottomuuksia, nurisemista ja katkeruutta, toisinaan verenvuodatustakin. Siitä on suuri Jumala pahoillaan. Minä en ole mikään semmoinen ihminen, minä rakastan ja kunnioitan teitä ja toivon ystävällisen, oikean ja rauhallisen käytöksen kautta saavuttavani samaa teidän puoleltanne.
Olimme siinä, missä nousseet portaat ei enää; seisoimme jo liikkumatta kuin laiva, joka laskenut on rantaan. Nyt hiukan kuullostin ma kuullakseni jotakin pyöröstä tään piirin uuden, mut sitten käännyin Mestariin ja lausuin: »Isäni armas, virka, mitkä synnit pois pestään piirissä, miss' oomme? Jalka jos seisahtuikin, jatkukoon sun puhees.»