United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olin pitkän aikaa uudestaan metsässä harhaillut, ja kun hämmästyksekseni huomasin taas joutuneeni samoille paikoille, missä olin viime yöni viettänyt; tuolla tunsin sen ontelon puunkin, jossa olin levännyt, ja olin taasen aikeessa kiivetä samaan suojaani, kun luulin kuulevani koiran haukuntaa. "Hyvä isä!" huudahdin. "Nyt ne tulevat!"
"Luulenpa jo kuulevani sitä", sanoi Avojalka. "Niin kyllä, kuulkas tuossa se kuuluukin". Samassa kulkivatkin kylän kautta viheriöillä lehvillä katetut suuret rattaat, ja niillä istuivat kaikki soittoniekat, ja Korppi-Sakari seisoi musikanttien keskellä ja puhalsi torvea, niin että kajahteli ympäristö. Nyt nousi hälinä kylässä; kaikki riensivät minkä ennättivät häihin.
"Ei, ei", sanoin minä "minä tahdon että te tiedätte minun lähtevän huomenna matkalle, ja teidän tulee luvata aina rakastaa minua." "Te matkustatte huomenna!" Oi, kuinka suloiselta tämä huudahtus sointui korvissani, ja kuinka hellästi Babet sen lausui! Luulen vieläkin kuulevani hänen äänensä, täynnä surua ja rakkautta. "Näette kyllä", huudahdin minä vuorostani, "että Lazare setä on puhunut totta.
Kun ei siihen osattu sen enempää, heitin minä hyvästini, vihelsin koiraani ja jatkoin matkaani edelleen. Mutta joka kerta, kun korvesta kuului kaatuvan puun parahdus ja kun tuuli sitten hetkeksi heikkeni, luulin kuulevani yksinäisen vaimon uikutusta ja näin hänet lähteen vieressä suullaan, selkä murtuneena ja sääriluu korttelin verran maahan uponneena.
Ei näy taivas kuulleen huutoansa Kirstulle kun viskoo lumiansa. Ilma kieltää johtaa kellon ääntä, Vinkuu, vonkuu, lentää tuulelmana. Mutta! malta! virren lainelmana "Aino! Laino!" luulin kuulevani. "Tulee, äiti, pikku Ainon luokse! Isän sylissä on pikku Laina; Täällä meille rauhan virrat juoksee, Vaikka mailmas' halveksittiin aina!"
Kun asetin korvani maata vasten, luulin kuulevani alituista jyskettä. Loikoilin ruohossa aina iltaan asti, uneksien työteliäästä elämästä Babetin ja Lazare sedän kanssa. Maan voimakas nuoruus tunkeusi rintaani, jota nojasin yhteistä äitiämme vastaan ja minä kuvittelin tuntikausia mielessäni olevani yksi noista vankoista pajuista ympärilläni. Päivällisillä en voinut syödä mitään.
»Oi, veikko, kukin tääll' on kansalainen vain ainoon toden kaupungin; kai kysyt, ken matkamies Italian meist' oli?» Nuo sanat kuulevani luulin kaukaa ja siitä kauempaa, miss' seisoin; siksi lähenin, lähempää ne kuullakseni. Näin muiden kesken varjon, vartovalta mi näytti, ja jos kuka kysyy, kuinka: hän nosti leuan sokeoiden tapaan.
Minne minä liikuinkaan, haparoiden, ojennellen sokkoisia sormiani, aina tulin kehään, jossa kohtasin sen, minkä sitten saavutin. Vaikka vielä väistyitkin, niinkuin haamu, niinkuin metsänneito, jota kuvittelin kuulevani, jonka vilahtavan viidakossa, vaikken koskaan saanutkaan nähdä, et milloinkaan kaikonnut minusta ulkopuolelle sen kehän, jossa oli liikuntapiirini.
Luulin kuulevani suloisen soitannon viehkeitä säveleitä ja luulin tuntevani pehmeiden käsivarsien syleilyksiä; vihdoin heräsin, tuntien että olin lemmitty; se minua taas rohkaisi ja lohdutti. En voi koskaan unohtaa kuinka elävänä, kuinka todellisesti tapahtuneena tämä uni painui mieleeni.
Moni muukin asia näyttää minusta täällä olevan hulluin puolin. Nyt kevään tullen esim. olen odotellut kuulevani lintuin laulua, mutta turhaan. Sensijaan laulavat täällä sammakot, niin että maailma kajahtelee. Ja oikein niillä on hienon konserttiväen tavat: alottavat vasta myöhään iltasilla, jolloin työkansa jo on levolla, ja pitävät riemuaan aina aamuyöhön. Päivän lepäilevät.