United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oi, vieraita oomme me ihmiset kuin eri tähdillä syntynehet, kuka kotoisin kuuhuen helmasta on, kuka auringon, kuka aivan, aivan on koditon. Minä lapsonen koditon laaksoissa maan, minä hankia hiihdän ja harhailen vaan, minä sydäntä etsin, mi sykähtäis, joka luokseni jäis, yö vaikka mun ympäri hämärtäis.
"Luopui ennen luotu lempo, eksyipä emollinenki tullessa Jumalan tunnin, avun Luojan auetessa: etkö sie, emotoin, eksy, luovu, luonnotoin sikiä, haihu, koira haltiatoin, erkane, emotoin rakki, tämän tunnin tutkaimella, tämän kuuhuen kululla?"
Jos tyydyt, immyt, sä mökkihin pienehen Jos haaveksi et loistoa, ulkokuorta, Jos tähtitaivas ja kullat myös kuuhuen Voi ihastuttaa mieltäsi herkkää, nuorta, Niin terve! silloin, vihkimätuolin luo! Koht' otsalles silloin morsiusseppel tuo!
Seppo kuuhuen kuvasi, takoi päivän valmihiksi. Noita nosteli halulla, kaunihisti kannatteli, kuun on kuusen latvasehen, päivän pitkän männyn päähän. Hiki vieri viejän päästä, kaste kantajan otsasta työssä tuiki työlähässä, nostannassa vaikeassa. Saipa kuun kohotetuksi, auringon asetetuksi, kuun on kuusen kukkuralle, päivyen petäjän päähän: eipä kuu kumotakana eikä päivyt paistakana.
Näki Sophrosyne, kun läksi nää, ei puuntunut, kalvennut poskipää. Meni monta urhoa kuuluisaa; tään yhden hän tahtois pelastaa. Tään ainoan, jota hän armastaa! Ei, raukka, hän rinnan rauhaa saa. Hätä hällä on hengestä sankarin, siit' uhrais hän lemmen ja onnenkin. Läpi kaislikon hiljaa hän hiipii kuin säde kuuhuen, varjojen tummentuin.
Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi; nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna. Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä. Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.
Silloin vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi: oisko tammen taittajata, puun sorean sortajata? Ikävä inehmon olla, kamala kalojen uia ilman päivän paistamatta, kuuhuen kumottamatta. Ei ole sitä urosta eikä miestä urheata, joka taisi tammen kaata, satalatvan langettoa. Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Kave äiti, kantajani, luonnotar, ylentäjäni!
Syvä, liikuttava on myös hänen surunsa nuoren, kauniin vaimonsa pois-menosta: Se on seppo Ilmarinen, Yöt itki unettomana, Päivät einehettömänä; Eipä kääntynyt käessä Vaskinen vasaran varsi, Kuulunut pajasta kalke Yhen kuuhuen kululla. Huomaammepa hänessä kerran yli luonnollistenkin rajain menevää, oikein uuden-aikuista hempeämielisyyttä.
Se on seppo Ilmarinen naista itki illat kaiket, yöt itki unettomana, päivät einehettömänä; aamut aikaisin valitti, huomeniset huokaeli, kun oli kuollut nuori nainen, kaunis kalmahan katettu. Eipä kääntynyt käessä vaskinen vasaran varsi, kuulunut pajasta kalke yhen kuuhuen kululla. Sanoi seppo Ilmarinen: "En tieä, poloinen poika, miten olla, kuin eleä.