United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
VARJAKKA. Onnen miehet! Jättäkää hyvästi! Joukko laulaa kuorossa ja laulun aikana tapahtuu hyvästely. Kuoro: Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään. Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee, Se meidät kotimaasta taa merten saattelee. Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava, On armaanamme aalto tai ehkä hautana.
Mutta kun hän viittasi siihen, niin nousi kuin kuoro mieluinen kuoro kaikilta tahoilta vastaan... Ei puhettakaan! Ei toki vielä, ei millään muotoa! Kaikki vaativat jäämään rovasti, ruustinna, pojat, Kaarina. Ainoa, joka ei mitään virkkanut, oli Naimi.
Rannalla kuoro: Hurraa, te Suomen meripoiat, Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina, Hurraa, te Suomen meripoiat, Teillä luonto raitis ain! ONNEN MIEHET: Ja tää toinen hurraa on laivalle, Merten valloittajalle, meidän asuinmajalle, Ja tää toinen hurraa on laivalle Tuonne merten kuohuihin. Hurraahuudot kuin edellä. Rannalla kuoro: Hurraa, te Suomen meripoiat.
Nyt täyttänyt ma olen pyyntönne; ma lauloin viime virren oksaltani; oon tyhjä nyt, ol' ainoani se; nyt kivi tähdätkää mun rintahani! Menee sisälle rakennukseen; FALK jää liikkumatta seisomaan ja katsoo hänen jälkeensä; kaukana vesillä häämöttää venhe, josta kuuluu etäisenä ja hillittynä seuraava laulu: KUORO.
Ens tahdit mister Hartley lyö, ja kuin nyyhkien kielistä viulujen käy saatot sävelten. Ikimennehet päivät ken mielehen johti? Ne astuvat unhosta tähtiä kohti, ne hiipii, ne marssii, ne karkeloi. Koko elämän kuoro yössä soi. Ja mister Hartley ihmeissään hän katsoo, kuuntelee miehiään. Niin aavistuksia täynnä on yö. Yhä mister Hartley tahtia lyö. Ilon, ikävän vuodet taistoineen hän elää uudelleen.
Lapset yön ja auringon, juoksevaa elämän rihma on! Sukkula lentää ja pirta lyö, kiitää päivä ja ehtii yö. Joka hetki on aina uus, joka hetkess' on ikuisuus. Tyhjän yli ja pimeän kasvaa kangas elämän. Ikuisuudessa mitataan unen lankoja lapsille maan. Unen silkkiä riittää, riittää: luotujen onni on tähtiään kiittää. Lapset yön ja auringon, kiire on, kiire on! Lasten kuoro Kevät on, kevät on!
Oi terve, Rooma, Messiaasi vuottaa sua vuorellansa, vaskiukset aukee Januksen temppelin, uus' astuu luoja pyhäkköön ajan, ajan uuden tuoja, min valta milloinkaan ei maahan raukee, mi omaan voimaansa vain yksin luottaa, oi terve, Rooma, uhraa uhri parhain nyt luojallesi, kautta palmutarhain ikuinen soikoon kuoro: terve Caesar sua tervehtii ne, jotka kuoloon käyvät!
Lähtee korkealla kurkein kuoro yli kattoin ylhään vapauteen. Päiväin pitkäin painoon uupuneen, koska, koska lähteä on vuoro? Vasten kivitystä kadun soipi syyttäen ja tuomiten syksysateen ääni iäinen, saman kertoin sulle tutun sadun, jonka läpi elämäsi kuulet, sydämeni, niinkuin kuulet nyt, kun on päivä yöhön päättynyt, levolle kun laskevas jo luulet.
Niin kuolematonten kuoro soi: »Se lempi, min Salliman tahto loi vain tähtien heimona heiliä voi, ei lie se liljoja Gaian.» Ja tahdosta valtojen taivaisten nyt rannalle neien rakkauden nous virpi korkea viisauden ja kauneuden hyveen kainon; ken siitä oksan otti hän löys keinot kestää elämän, löys lohdut sydämen kärsivän sai sielulleen tasapainon.
Me oomme tehneet Herran temppeleitä, maan lunnait' taivahille maksaneet, me oomme kilvan käyneet kirkkoteitä ja uskollemme hyvin uhranneet, maanpiirin täyttänyt on kansain kuoro, on nousseet luostarit ja alttarit, nyt tullut vihdoin ihmisten on vuoro: sa turhaan taivahille suitsutit ei siellä, siell' ole onni.