United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Te kaikki olette kasvaneet uusissa oloissa ja uusien tapojen vallitessa, mutta tuolla on Hadusvint-vanhus, joka on vain paria talvea minua nuorempi. Hän voi todistaa oikeaksi sen, että kansa on päämahtimme. Goottien kansa on vapaa." "Niin, me olemme vapaat", huusi tuhatääninen kuoro. "Me valitsemme käräjäkreivimme itse, jollei kuningas lähetä kreiviään", huusi Hadusvint-vanhus.
Iloko ilon, kaunis kauniin surmaa? Miks siihen, mik' on synkkää, mielistyt, Ja siihen suutut, mikä mieltä hurmaa? Jos korvaas loukkaa yhteensointuvain Ja sopusuhtaisien äänten kuoro, Se tulee siit' ett toruvat sua vain, Kun sin' et osaas soita, vaikk' on vuoro.
Mutta rotkoista kumisi kuoro toinen, korpi-rinta: "Yö oli alussa, yöhön kaikki kerran me palaamme, aavan aukean sylihin, synkimpähän, sankimpahan; tääll' on vanhin saaren valta, täällä valtikka pimeyden." Kuuli kumman kuorolaulun poika jo kuninkahankin, tuota tutki taatoltansa: "Mik' oli virsi viime-öinen, jonka kuulin kuin unessa?"
Ja siinä ainakin oli esimies oikeassa, kun sanoi, niinkuin hän itsekin oli sanonut, että ero on suuri juopon ja tupakkamiehen himojen välillä. Laulu ja soitto sitä paitsi haihduttivat hänen mielensä muuanne. Kaunis kuoro siellä lauloi, ja kaikki olivat innostuneet. Maisterikin muuttautui salin ovelle ja koetti varpailleen nousten nähdä laulajia.
Silloin muijien suu kävi supukalle, tulta iski Tanomäen Priitan silmä, ja kiukkuisen voimakkaasti raatelivat klihdan rautaterät pellavasormaisia: seka-äänisesti läikkyi taaskin klihtojen kymmenlukuinen kuoro, jota viisi loukkua luhan puolella säesti. Hyvää huomenta, kuului riihen portailta, vähän ruotsinvoittoisesti.
Se on kuin kokonainen kuoro paholaisia, jotka pitävät pahat tekoni kuuluvillani ja laulavat minulle kaikista teoistani ja toimistani, ettei vain yksikään minulta unhottuisi. En pääse niistä koskaan elämässäni, en saa niitä koskaan hävitetyksi, minun täytyy antaa niiden siinä hyötyä ja rehoittaa.
Tuo toinen kolmiluku, kukoistava täss' ikikeväässä, min kauneutta ei hävittää voi Oinaan merkki öinen, lakkaamatonta hosiannaa laulaa sävelmin kolmin kolmen riemukuoron tään kolmiluvun jotka muodostavat, on jumaluuksia tään hierarkian: ens kuoro Valtain on ja toinen Voimain, taas kolmas nimeltään on Mahtajien.
Luojanpa jälkeen nyt luonnon on vuoro, siis sitä kohden nyt kurkkumme kuoro, kiitämme päivää, kiitämme kuuta, myös kodin armahan pihlajapuuta. Hurraa! Eläköön rakas syntymämaa! Laulakaamme vihdoin nyt luomakunnan kukkaa, naista, mi miestään ei heitä, ei hukkaa, ruusuja kasvaa ne rakkauden vuoret, olkohot vaimomme vanhat tai nuoret. Hurraa! Eläköön rakas syntymämaa!
»Lähemmä, Jumala, sua!» Siteet sielujen katkee, ihmiset eroo, rakkaus, ystävyys ratkee. »Lähemmä, Jumala, sua!» Kulkeva kuu on ja päivä, meiltä ei koskaan häipyvä kuoleman häivä. »Lähemmä, Jumala, sua!» Seisomme polviin jo veessä. Kumppani, soita, soita kuoleman eessä! »Lähemmä, Jumala, sua!» Soi tuhat-ääninen kuoro. Jäävuori vastaa: huomenna toisten on vuoro.
Sun luoksesi käyn ikiäiti, mun sieluni on väsynyt, mun unteni pursi on pirstoina rannalla nyt ja haahden hylyllä mainingit leikkivät vielä. Ilon turhain juhlain ma tunnen sammunehen, sun kirkkos holvien alle ma nöyränä käyn, anoen on urkuina tuulien kuoro ja kattona taivas on siellä. Mun aatokseni yli aavain eksyen käy.