United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kyllä se mies ei ryhdy rauhallisiin moukan töihin, ennenkuin »halla katoo Hamulasta taikka koiruus Kuopiosta». Niin minä ainakin uskon. En ihmetellyt ollenkaan, etteivät Villen ajatukset Kyttyräisestä olleet oikein suloisia. Mutta ei korppi kiroihin kuole, ja Kyttyräinen söi parhaillaan kellarissa hyvällä ruokahalulla illallistaan.
Mutta sittenkin: kun tahdon johtaa mieleeni oikein pysyvän kuvan kotoisista oloista, loihtia esiin elävimpiä ja kaikkein pysyvimpiä ja ehkä myöskin miellyttävimpiä muistoja jostakin oikein kotoisesta Kuopiosta ja Kuopion takaisesta, joka siitä minulle perikuvana pysyy, niin astuu aina sittenkin eteeni maantiematka jollakin mökkiläisen laiskalla myötyrillä, ja veturi on jotakin outoa, vierasta ja asiaan kuulumatonta.
Tuskin siitä on enemmän kuin kymmenkunta vuotta, kun hänet vietiin Kuopiosta. Ooho, sentää! Lopo pani kätensä ristiin polven ympäri ja vaipui ajatuksiin. Kymmenkunta vuotta, ei enempää. No, joko minä nyt saan mennä? Ei, ei! Ei vielä. Lopo kaappasi ylös, käsi hapuili taskua taas. Hyvä oli, ettei pantu tätä viinaan. Sukkiako se tahtoi neulottaa, raukka? Lapsilleen, niinkö?
Kenties on ollut yhtä viisaita ennen minua, ja kenties on tuuma huomattu epäkäytännölliseksi mutta hyvä tuuma se olisi sittenkin, Pielaveteläinen oli myös kekseliäs. Kesäiseen aikaan oli hänestä paras lähteä Kuopiosta aamusella Iisalmeen menevässä laivassa ja jäädä Ahkion kanavalle. Sen läheisyydessä on Viannan koski, jossa on viljalta vettä. Seutu ihmeen kaunis siinäkin.
Hän on rehtori Snellman Kuopiosta, semmoinen filosofian tohtori. Vai oikein sen tohtori. Olen minä sen maistereita nähnyt ja puhutellutkin, mutta en sen tohtoreita. Vai tämä se nyt on se? Jaa, Se minä nyt olen. Ja sillä vilosohvillasiko sinä kuulut aikovan maailman parantaa? Tiedättekö te sitten, mitä filosofia on? Se on ihmisviisautta, vastasi Paavo nopeasti.
Ihan näen hänet elävänä edessäni. Punaisessa leningissään seisoi siellä ruokasalin kynnyksellä ja oli niin iloinen. »Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo», ja kädestä tervehti jok'ainoan kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpeä milloinkaan. »Jasso Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?» Herran terttu! Mahtoi hänestä olla hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyllä sen arvaan.
Hän eleli, kuten sanoin, Kuopion takana varakkaan talon ainoana tyttärenä, ja koska hänet kansakoulussa huomattiin hyväpäiseksi, pääsi hän sieltä Kuopion tyttökouluun jatkamaan lukujaan. Siellä hän oli koulun paras oppilas, mutta eteväksi hänet havaittiin vasta Helsingin jatkoopistossa, jonne hän Kuopiosta siirtyi. Vasta jatkoopistossa hän myöskin rupesi harrastamaan.
Kävihän mennäkin kesänä Lieksan siltavouti ja eläinten tohtori Kuopiosta sitä katsomassa, silloin kun oli Lahna-ahon Antin ruunassa rupuli ja se sitten tuonne suohon haudattiin." "No, jos halkeama on niin katsottava paikka", arvelin minä, "niin lähde sitä minulle näyttämään." Siihen olikin tyttö valmis, ja nyt hän alkoi kepeästi kävellä edessäni toista vuoren huippua kohti.
Mutta hauskaa tämä on! Voi peeveli sentään! Kesken kaiken innostuksen alkoi tungeskella mielessä jotakin, joka koko illan oli siellä ollut liikkeessä, mutta ei päässyt esille. Nyt se ponnistautui päällepäin, ja Antti näki koko matkansa kotoa, sieltä ylhäältä Kuopiosta tänne alas, tänne alas Helsinkiin, ihan siihen, missä hän nyt seisoi laulavan kaasuliekin alla.
Tuli hurtta huovin maalta. Niin minäi pieni piika, Kun on muutki suuremmaiset, Kannoin vartta vartalolla, Nostatin noripereä; Tuli hurtta huovin maalta, Sammakko Savon rajalta, Miesi kurja Kuopiosta, Sotaheitto Helsingistä, Joka joi minun vereni, Piti piikakunniani, Vetytti verevän kasvon, Huollutti punaisen posken, Vaivutti ihanan varren, Notkutti noriperäni.