United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin taittui tuores tammi, Myrskyn ruhtaisema, Niin se murtui elämäsi, Kuollon katkaisema. Surren seisoo Suomi haudallas, Niinkuin omaa lasta surren äiti, Niinkuin veljeä ja ystävää, Niinkuin isää itkee koko kansa, Kaivatessa Julius Krohniansa. Julian haudalla.
Ilokseni soivat kerran Soikoot ainiaan! Kuolinkellot kapakalle Soikoot yli maan! Kunnes sortuu kuolemaan Surmasusi isänmaan, Juopumuksen valta! Kuollon kellot soi! Soivat kerran ennen hälle, Kylän juomarille, Joka viikkopalkastansa Kotiin nälkäisille Lapsilleen ei tuonut ei Penniäkään kaikki vei Kapakoitsijalle. Kuollon kellot soi!
Sulhasen kehoitus tuntui nyt jo häävierasten mielestä oikeutetulta. Taivas näytti selkenevän ja ukkosen jyrähdykset kuuluivat jo kaukaa pohjoisesta. Tuo äkkinäinen kuollon sanomakin oli mielissä laimennut ja vakaantunut. Jaksettiin nyt jo maltillisesti ja tyyneesti ajatella, että kuolema on välttämätön kaikille ihmisille, ja niin heille itselleenkin.
Soivat silloin kellot myöskin Vaimo itkeväinen Yksin seuras toivotonta Laki itsepäinen Kielsi kirkon siunatun Maankin päältä kirotun, Onnettoman ruumiin. Kuollon kellot soi! Ne on siitä asti aina Soineet kansallemme, Kun on viina maahan tuotu; Hautajaisiksemme Juomme, hautaan kamalaan Avosilmin astutaan, Kirous sen peittää!» Kuollon kellot soi!
Mutta tuo kuollon sanoma oli heiltäkin vienyt kaiken peli-innon: viulut riippuivat mykkinä seinällä nauloissaan ja pelimannit istuivat "allapäin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin", hekin mykkinä ja miettivän näköisinä ja koko hääväessä vallitsi semmoinen alakuloisuus, että olisi noiden häiden luullut muuttuneen peijaisiksi, ainoastaan joku nuorukainen tahi neito loi kysyvän ja samassa pelkäävän silmäyksen joko pelimanneihin taikka heidän soittoneuvoihinsa.
Kuollon tuskaisena hän hyökkäsi maassa tunnottomana makaavan pojan luo, joka aina vielä puristetulla kädellä säikähtyneen hevosen ohjaksia piteli. Silmänräpäyksessä ne olivat pojan heikosta kädestä poistetut ja sillä välin kun hevonen hurjasti ympäri pihaa juoksi, nosti isä pyörtyneen pojan käsivarsillensa ja kantoi hänen rappuja myöten linnaan. Avuksi! hän huusi kovalla äänellä. Stein! Susanna!
Kaarlo makaa ... mutta hän makaa niin raskaasti ... niin raskaasti, minä en tahdo häntä herättää; koittakaa te. He menivät. Siinä makasi Kaarlo kuollon hymy huulilla; silmät olivat puoleksi ummessa, otsa kylmä.
Ei mitään huutoa tahi ääntä kuulunut sillä noilla onnettomilla ei edes ollut enään voimia valittamiseenkaan; ainoa ääni, mikä häiritsi kuollon hiljaisuutta kaupungissa, oli ympäri kiertelevien rosvojen jyrinä, jotka mursivat auki huoneita ja etseivät ruokavaroja.
Siksi häpee aurinkoinen, Luonto, Luojan kuolemaa Surren, kätkee kasvojansa, Povi maankin avajaa Haudan, kätkökammionsa, Työntää tulleet Tuonelaan Ulos vankeudestansa Elämähän uudestaan. Jesus Kristus Elämämme Kävi kuollon taisteluun Kärsiäkseen edestämme: Katso kylkeen avattuun, Synneistäsi surullinen; Esiriippu halkesi: Jesus armo-istuimelle Meille tien nyt aukasi!
Joko vihdoin Järki jättää hallituksen Särkyneessä sielussani? Onko tämä Luojan kosto, Tullut minun synnistäni? Taikka, ehkä kuollon kellot