United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi herrani kuoliaaks lyödä mun, mut silloin kuolen ma tähtes sun. Oi Klythia, kussa sun jalkas käy? Yhä vielä ei huntusi hulmua näy! Oi Klythia, kautta Herkuleen, minä vielä sankaritöitä teen: härän suistan satasarvi-pään, Manan koiran kuljetan elämään. Oi Klythia, en ole orja vain, sadan miehen voiman sun sylissäs sain. Oi Klythia, vielä ei huntuas näy, ohi lähteen jo kypressin varjo käy.
Vaan kun kuolen korven päähän, Kaaun kankahan nenähän, Saavat korpit kohtaloa, Varikset varia verta, Minun raukan raaoistani, Kurjan kuolemaisistani, Luuni luovat rauniolle, Kantavat kivikarille; Siinä siskot katselevat, Veikot vierahat sanovat: Korppipa tuolle koulun kantoi, Harakkaiset hauan kaivoi. Kuolema kovinta työtä.
Nouskatte sotaan» jos te sen voitte, taikka ma nauran ja nauruuni kuolen. Eikä mun haudallani saa haastaa, että ma koskaan töitäni kaduin. Seisoin ma hetken, katsoin ma taakse lähdin taas eespäin laajemmin laduin.
Hän kertoi kaikki ja sanoi lopuksi: "nyt näette, äitini, että minä tyttärenänne olen pelannut ylen korkealle ja menettänyt omani ja Hjalmarin elämän ilon, sillä hän ei tule milloinkaan enää iloiseksi ja minä kuolen suruun". "Mutta se on ylpeyttä Hjalmarissa, jota minä en voi käsittää", sanoi rouva; "en minä ole milloinkaan ollut selvillä hänen luonteestansa".
Missä ihmeessä Nelma? Oliko hän kuollut puoskarin kynsiin? Rampa näki hänet ihan kuolleena. Hän huudahti: Mutta jos sinä kuolet ... Nelma ... niin en minä tahdo enää elää! En, minä en voi elää. Minä menen sinun haudallesi ... ja kuolen siihen niin kuin koira. Makaan siinä öitä ja päiviä ... ja kuolen kuin koira. Neljäs päivä oli jo loppunut.
En ole siitä muille kuin tohtorille puhunut, sillä silloin olisi kivi kadottanut voimansa, häh! Huomenna täytän minä 82 ja puoli vuotta, ja huomenna, ellen saa teiltä elämänkiveä, minä kuolen. Kivi kadottaa voimansa nyt, sillä minä olen siitä puhunut; mutta kun kivi voimansa kadottaa, niin tapahtuu samalla jossakin hirmuisen suuri vahinko«.
"Woi, rakas ystäwäni, sinä ainoastaan olet ymmärtänyt minua", koki hän nyyhkytystensä seasta änkyttää. "Oi Antti! miksi olet minut hyljännyt", sanoi Oskari, ja kyyneleet waluiwat hänenkin silmistänsä. "Tahdoin sinua tawata kuitenkin, ennen kun ma kuolen", sanoi sairas. "Sinä käyt kowin säälikseni; woi kuinka mielelläni tekisin sinut terweeksi, kun waan woisin", sanoi Oskari.
"Voi onnetonta veljeäni!" huokasi nuorukainen, jolta tykinkuula oli sodassa kaapannut toisen käden. "Ei löydy ketään, joka tahtoisi häntä pelastaa? Eikö kukaan tahdo armahtaa onnetonta?" Turhaan huutaa hän apua. Silloin heittäytyy hän itse veteen sanoen isällensä: "Minä pelastan hänet tahi kuolen hänen kanssaan! Jumala olkoon kanssani!"
Minun mielipaikkani on metsä, jossa niinkuin haahmo kuukkailen yksinäni päiwäkaudet ja jossa rauhassa saan kuunnella noita hiljaisia kuiskauksia: 'en minä, isä, parane enää koskaan' 'ei meidän lapsemme enää elä' 'täällä sydämessä' 'wika sydämessä' 'köyhä Kerttusi' 'minä kuolen aina ja nyt sinua rakastawana'. Silloin olen useinkin näkewinäni hänen hennon haamunsa tuolla puiden wälissä ei, tuollahan hän nyt näkyi aiwan lähellä olewan puun takaa, pensaan takaa ja nyt se jo pujahti tuon ja tuon kiwen taa, kallionnyppylän taakse.
"Rakas isäni, jumaloitu äitini", sanoi Benjamin vielä, "minä se kuolen huomenna, ell'en saa matkustaa. Teidän kuolemanne odottaminen, suuri Jumala, eikö se olisi samaa kuin sen toivominen? Teidän täytyy elää vielä kauvan, ja minä tahdon myös elää." Taas syntyi hiljaisuus, sitten sanoivat Mathieu ja Marianne yhteen ääneen: "Matkusta sitten, lapseni. Se on oikein, ihmisen täytyy elää."