United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutaman päivän perästä tuli Bengt Esterin luo, sanomalehti kädessä. "Aavistukseni oli oikea sillä kertaa", sanoi hän, "katsos... Åke Henning on kuollut ... hän kuoli verensyöksyyn Davos'issa." Ester otti lehden ja luki lyhyen ilmotuksen hänen kuolemastaan. "Åke raukka", sanoi hän ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä.
Lehdissä, joissa oli uutinen hänen kuolemastaan, kerrottiin sitten hänen elämäntyöstään, tai siihen oikeastaan vain viitattiin, sillä olihan se yleisesti tunnettu Belgiassa, ja vieläpä kauas sen rajojen ulkopuolellakin.
Ne olivat päällimmäisinä; hän lienee mennessänsä pistänyt ne laatikkoon. Nora. Onko niissä mitään? Helmer. On musta risti nimen päällä. Kas tässä. Sepä kumminkin on kamoittava juoni. Onpa ikään kuin hän ilmoittaisi omasta kuolemastaan. Nora. Sen hän tekeekin. Helmer. Mitä? Tiedätkö mitään? Onko hän jotakin sanonut? Nora. On. Kun nämä kortit tulevat, niin hän on jättänyt jäähyväiset meille.
"Hän lepää nyt, hän joka ei milloinkaan suonut itselleen lepoa" kirjoitti eräs hänen kuolemastaan, ja toinen sanoi kirjeessään: "Tämä suurenmoinen nainen, tämä jaloin ihminen on nyt poissa." Ja molemmat arvostelut olivat erittäin sattuvat. Auguste Fickert oli samaa ainesta kuin ihmiskunnan suuret, pyhät marttyyrit. Hänellä ei ollut rahtuakaan itsekkyyttä, oman voiton pyyntöä tai kunnianhimoa.
Kaikki riippuu siitä, mitä luonnetta kukin on. Maailma ei hänen kuolemastaan rikastune eikä köyhtyne, huomautti kelloseppä, kaataen höyryävää kahvia teevadille ja puhallellen siihen. Mitä heidän omaan toivomukseensa tulee, niin useimmat heistä pitelevät kynsin hampain elämästä kiinni.
Sinähän isäsi kanssa kävit Vilnan vankiloissa ja pyysit saada hoitaa tuota haavoitettua vankiraukkaa juuri silloin, kun hän oli kuolemastaan varma... Sinähän kuljetit hänet linnaasi, sinä paransit hänen haavansa, annoit hänelle sydämesi ja uskalsit hänen tähtensä antautua alttiiksi isäsi ankaruudellekin... Miksi teit sen, Lodoiska? Miksi et antanut minun kuolla? Miksikö, sinä veitikka?
Noin vuoden kuluttua hänen kuolemastaan antoi leski eräänä pimeänä syysyönä naapuriensa hämmästykseksi hengen Reginalle, jonka tavattoman tumma iho johti seudun ihmiset juoruten muistelemaan muuatta mustilaisjoukkoa, joka vuoden alusta lyhyemmän ajan oli oleskellut paikkakunnalla, ja siitä syystä kutsuttiin lasta aina mustilaispenikaksi. On ainakin varmaa, että äiti ei voinut kärsiä Reginaa.
Useita muitakin seppeleitä lasketaan, muun muassa maaseudun painoasiamiesten puolesta. Muutamassa on sanat: »Kiitos hyvästä vartiosta», toisessa: »Muistosi elää». Kaiken tämän näkee ja kuulee hän, voimatta mitään virkkaa. Sanomalehdet julkaisevat hänen kuolemastaan ja hautajaisistaan erityisiä lisälehtiä, jotka ilmestyvät jo ennen kuin saattoväki on hajonnut haudalta.
Muutamia viikkoja sitten siivosi hän perin pohjin sir Charlesin työhuoneen, joka oli ollut suljettuna hänen kuolemastaan saakka, ja löysi silloin tulisijan ristikon takaa melkein tykkänään palaneen kirjeen. Suurin osa paperia oli hiiltynyt, mutta kirjeen loppuosa pysyi koossa ja oli luettavissa, vaikka kirjaimet olivat harmaita mustalla pohjalla.
»Ehkä hänen varjonsa jo vaeltelee hitaan Styksin rannoilla», Glaukus tuumi, »vaikka kyllä me siinä tapauksessa olisimme kuulleet hänen kuolemastaan puhuttavan. Veljeesi ainakin tuntuu hänen synkkä henkensä voimakkaasti vaikuttaneen. Kun me tuona yönä olimme saapuneet sinun taloosi, jätti hän minut äkkiä. Tuleeko hänestä koskaan minun ystävääni?»