United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARTTA. On kuollut? armas sydän sie! Mun mieheni kuol'! Mun hukka vie! MARGAREETA. Ei toivoansa rouva heittää saa! MEFISTOFELES. Vaan kuunnelkaa nyt murhesanomaa! MARGAREETA. En tahtois armastaa ... ois kuolemani, Jos kuolo veisi multa armahani. MEFISTOFELES. Surusta ilo, yöstä aamu. MARTTA. Vaan missä kohtas häntä surman haamu?
Kun Rosalie huomasi hänet, meni hän emäntänsä luokse rauhallisena kuten aina ja sanoi: Päivää, rouva! Täss' mä taas oon. Mut ei se vaivatt' kulunn'. No? kysyi Jeanne. No, vastasi Rosalie, hän kuol' viime yön'. Heiät vihittiin ja täss' on pikkanen. Ja hän ojensi Jeannelle lapsen, jota ei näkynytkään vaatteiden sisältä.
Jylhällä luodolla tuoll' eteläisellä rannalla Suomen toimi ja kuol' rakastettuna pappina hän; minä täällä pohjassa, syrjäisen sisäjärven luon', olen harmaaks käynyt, ja meit' erotellut on maat sekä muutellut vuodet.
Kun taukos lintuin laulu, Mit' tuossa kuuntelin, Sain rillit nenälleni Ja kirjan tempasin. Mä lu'in taisteluista Entisten veljesten, Kuin Ruotsin, Suomen poika Kuol' toisen vierehen. Kuin heitä yhteen liitti Yks' toivon tuulahdus, Ja kuollessakin valtas Viel' yksi kaipaus. Miss' auhtot Suomen veri Ja hanget purppuroi, Sen vihki Ruotsin henki Ja Ruotsin torvi soi.
"On ... kowa onnettomuus on tapahtunut", sanoi mies päätänsäkään kääntämättä, pyyhkäisten taas nokkansa. "Kowa onnettomuus! no minkälainen, herran tähden?" kysyin minä hätääntyneenä. "Tuonne taipaleelle ihminen kuol..." yritti mies sanomaan, mutta sanat takertuiwat kurkkuun. "Hywä Jumala, wai ihminen kuollut? Eipä minunkaan matkustamiseni ollut juuri hääwiä tuolla ulkona ... wai ihminen kuollut!
SANANSAATTAJA. Hänen korvans' On multaa täynnä: tään kuun esimmäisnä Kuol' ylvä äitinne, ja kolme päivää Sit' ennen lady Constance raivoon kuoli; Sen sivumennen huhun suusta kuulin; En tiedä, tottako vai valhetta.
Ma oudoin mielin aattelin, ja huolehdin, ja riemuitsin, ja viikon itki äitikin, niin vaipui hautahan. Lapuan kentäll' isä kuol' lippunsa vierehen; sodassa, kuulin, vaaleni sen kerran ainoisen. Utilla, eestä Kustavin. mun vaarin' uupui hurmeihin, Lappeella isä vaarinkin, mies Kaarlen aikuinen. Näin heidän kävi, kaikki sai he vertaan vuodattaa: oi, suloista tok' elämää; suloista kuolemaa!
Tahtomattaan alkoi Jeanne verrata heidän elämäänsä toisiinsa, mutta ilman mitään mielenkarvautta ja nöyränä kohtalon julman vääryyden edessä. Hän sanoi: Minkälainen oli sinun miehesi sinua kohtaan? Kyll' hän ol' kelpo mies, rouva, eik' ollenkaan turhanpäinen ja osas' hyvin varallisuutt' kerät'. Hän kuol' rintatautiin.
Vuos' sitten isä kuoli; silloin tyttö Veljensä hoitoon joutui, joka hänkin Kuol' äskettäin; nyt, sanotaan, hän surust' Ei nähdä voi, ei puhutella miestä. VIOLA. Oi, sitä neittä palvella jos saisin, Niin ett'ei tietäis maailma, ken olen, Ennenkuin itselleni kypsyy aika Sit' ilmaista! KAPTEENI. Tuo käynee tuskin päinsä. Ei pyynnöt minkäänlaiset häneen pysty, Ei itse herttuankaan.
Mä rastahan tunsin, mi lauloi Koko aikansa armaalleen, Kanervan- sekä puolukanvarret Ne nyökkäsi laululleen. Sen lemmenhehkua säistäin Sinikelloset nurmella sous, Ja tähdikön silmyet loisti, Puna mansikan poskelle nous. Mut siipienräpsettä kuului Ja rastahan rintahan Löi kyntensä haukka ja laulu Kuol' lempivän laulajan.