United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihmiset hyörivät kaikkialla töissänsä: toiset paitahihasillaan leikkasivat täysinäistä viljaa ja pystyttivät peltosaroillensa tiheään täysinäisiä, vankkoja kuhilaisia; toiset tekivät eloaumoja riihiensä luo ja iloisena istui maanmies elokuormansa päällä, hyräillen mieli-lauluansa, sillä hän tiesi saavansa palkan raskaasta työstänsä; toiset kuokkivat suuria ja kauniita perunoita maasta ja kantoivat niitä kellareihin talven varaksi.
Silloin vasta valtasi minut kainous, tuo lapsimainen ujous, jota vieraat kasvot minussa aina vaikuttivat. Minä vetäydyin taaksepäin ja tartuin hämilläni Heintzin takin liepeesen. Siitä oli minulla kumminkin vähän tukea ja turvaa. Kukkulalla seisoi kolme herraa äänettä odotellen sillä aikaa, kun työmiehet kaivoivat ja kuokkivat.
Hän sälytti niiden vedettäväksi kuormia, jotka olivat kuin vuoret, ja ne ponnistivat jännitetyin jäsenin, mutta ne jaksoivat. Ne olivat kiiltävät ja suuret kuin norsut. Pitkissä riveissä nähtiin koko perhe, isä, äiti, lapset, vainiolla. Tärkeinä ja touhuissaan kuokkivat lapsetkin.
Tultuaan talon uuden ja valkoisen aidan niin ikään uudelle veräjälle, istahti hän kivelle levähtämään. Tien vasemmalla puolella oli vasta rakennettu talo, jonka haassa kaksi lehmää ahnaasti jyrsi vielä lyhyttä nurmea. Mies ja nainen kuokkivat ahkerasti pientä peltotilkkua.
Ja niin hänen ajatuksensa alkoivat yhä useammin siirtyä nykyisyydestä menneisyyteen Hämeeseen, miehuusvuosiin, sisareen, entisiin taloihin ja peltoihin, vaimovainaaseen. Varsinkin viimemainittuun ja Lumikankaan aikoihin. Milloin he yhdessä kuokkivat pellonsarkoja pitemmiksi, milloin mitäkin puuhailivat.
Nuo ne kuokkivat paloa, Kääntelevät kannistoa, Mulle ei sitänä suotu. Eikö voimia minulla Kivet, kannot käänniskellä, Vaikka syltäkin syvältä? Kelpaisi minun kotona, Heimoni ihastuksena Perata isoni pelto, Kohottaa kotitaloni Suvun suureksi pesäksi, Toisin luotu jos olisin. Enkö nyt minäkin voisi, Niinkuin Ilmari, iloita Työväkeni vääntämästä?
Tuntui siltä kuin ne yhä enemmän olisivat kadottaneet kärsivällisyytensä, ja kerran kun istuin korkealla setripuussa, keräytyivät ne ikäänkuin neuvottelemaan puun alle. Yhtä aikaa kaikki kohottivat kärsänsä ilmaan ja alkoivat pitää niin kovaa ääntä, että metsä kaikui. "Sitten ne polkivat ja kuokkivat maata puun juurien ympärillä ja katselivat äkeissään minuun.