United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos minä väistyn ja hänen kunniansa jää niin eheäksi kuin te uskotte, niin hän, se teidän helmenne, ja tämä teidän helmenne ja minun kultani ovat teidän, olettaen, että suositatte minulle vapaan pääsyn hänen luokseen. POSTHUMUS. Suostun näihin ehtoihin; pankaamme kirjaan kaikki kohdat.
Kylässä ovat ihmiset kuin houkkia. Yksi sanoo nähneensä sinut metsässä; toinen on kohdannut sinut kedolla, jossa sinä voivottaen juoksit etkä kääntynyt, vaikka kuinka sun perääsi huudettiin. Ja minusta tuntui, kuin olisit juossut lammikkoon. Sinun ei huoli pelätä, lapsi kultani, sinun ei huoli paeta pois. Kukaan ei voi pakoittaa sinua menemään setäsi kanssa".
Sinä, Sere, olet sievä metsän tyttö tylleröinen, joka pihlaja- ja tuomivaaroja kesän pitkän vaellat, kukkia poimit, riehakoiten tuulen löyhkässä ja lehtien suhinassa, sinä mun kultani. Sere. Oletpa oikea lipo-Simo. Vaan virkapas itsestäsi sana! Simo.
Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni, Yksinp' oon poloinen, kuullen vaan laulua sirkan; Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!» Annapa näin: »Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!» Lausui ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas Loisteli vienoinen »niin ei isäkään sua rakkaamp' Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.
Ensiksi komea, jaloaatteinen kappale; sitten ihmeen ihana aaria, mainion kaunis sanoiltaan, ja sitten hän jääköön miettimään asiaa. Laulu. Jo leivo laulaa taivaalla Ja Phoiboskin jo havaa; Kukista juovat varsansa Jo kastett' ouruavaa; Jo leinikkökin vaivaantuu Ja kultasilmäns' avaa; Kun kaikki kaunis havaantuu, Sa, kultani, myös havaa! Havaa! Havaa! CLOTEN. Kas niin, nyt saatte mennä.
Saaraa vapistutti ja hän heittäysi miehensä käsivartta vasten, jonka tämä ojensi ylösnostaakseen. "Ole hiljaa Jumalan tähden, Antti kultani: Ne ovat pahoja ihmisiä!" "Niinpä sanoit silloinkin, kun
Ja heti kun hän näin ajatteli, hän tunsi karaistuvansa myöskin tuota toista painajaista vastaan, joka vielä uhkasi hänen onneaan hänen omien aivojensa komeroista. Saattoihan sieltä milloin hyvänsä soinnahtaa tuo kauhun sävel: »Miksi kultani hylkäsit mun?» Siellä vaara piili. Carmela oli sen rinnalla vain varjon varjo, vain heijastuksen heijastua.
Kuulepas sa kultani, tahotko mun ottaa, Niin saat maata ensi yönä vieressäni kohta. Sinäpä olet poika parka syämeni saanut, Vaikk' et ole vielä kyllä vieressäni maannut. Sinusta ja minustapa linnutkin laulaa,
Linkalla ovat juuri molemmat kädet täynnä pannuja ja vateja, joita hän ei saata laskea pois; isän nähtyään lausuu hän sentähden mitä lempeimmällä, sointuvalla äänellä: "Hyvää huomenta, rakas isä kultani; ole hyvä, isäseni, ja ojenna tänne kätesi". "Miksi niin?" kysyi vanha herra, mutta ojensi kuitenkin kätensä.
Ma herrasmies en lie, mut pokkuroi en ketään; on miekka, lempo vie! en liki laske ketään. Vain vapaa, iloinen, en koskaan sure ketään! Jos ei mua kysy ken, mä myös en kysy ketään. Mun kultani on ruusunen, on rusoruusu haan, Mun kultani kuin sävel on, mi uhkuu sointujaan. Niin kaunis kuin sa, tyttö, oot, niin syvän lemmen luot; sua lemmin, kulta, kunnes pois ne virtaa meren vuot.