United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me osasimme kaikenlaisia lauluja laulaa, hyviä ja kauniitakin, mutta niitäpä emme paljon muualla laulaneet kuin yksin kulkiessamme ja herrastaloissa. Mutta rivoja ja ruokottomia, niitä laulettiin kylissä ja kartanoissa ja niistä sitä enimmäkseen elettiin.
Jos meillä esim. olisi jotakin toimitettavaa paikassa, jonne saattaisimme mennä kahta eri tietä pitkin, joista toinen tavallisesti olisi paljon turvallisempi kuin toinen, ja jos kaitselmus olisi määrännyt, että meiltä tuota turvallista tietä kulkiessamme varastettaisiin rahamme, ja jos päinvastoin toista tietä astuessamme vaaratta saapuisimme perille, niin ei meidän siltä pidä olla välinpitämättömät tiemme valinnasta, eikä turvautua kaitselmuksen päätöksen muuttamattomuuteen ja välttämättömyyteen.
Kulkiessamme eteenpäin imi se meidän kantapäitämme, ja jos jalka liukahti, niin tuntui kuin joku paha noita olisi tahtonut vetää meitä likaiseen syvyyteen, niin lujaan ja ilkeästi tarttui jalka kiinni. Vain yhdessä kohden saattoi huomata jonkun meitä ennen kulkeneen samaa tietä. Eräs musta esine oli tarttunut niittyvillamättääseen, joka pisti esiin liejusta.
Ei kukaan puhunut sanaakaan; ainoa ääni, mi kuultiin, oli airojen tahdinmukainen kolke. Saaren päitse kulkiessamme, kuulimme sieltä hiljaisen laulannon. Mylläri puisti levottomasti päätänsä, synkällä katsannolla jauhain yhtä ja toista kiroussanaa hampaidensa välissä. Ruuhi mennä soljahteli eteenpäin, ja jota loitommas eteni, sitä hiljempää kuuluivat saarelta laulun säveleet.
Katsellessani luontoa, joka kulkiessamme ei näyttänyt ollenkaan muuttuneen, tulin ajatelleeksi, että yhtä vähän kuin minä olisin osannut pois tältä järveltä, jonka saaret ja salmet muodostivat minulle sokkelokäytävän, tai löytänyt tien oudosta korvesta, jossa kaikki puut ovat minulle samanlaisia, yhtä vähän kykenin minä erottamaan sadusta sen yksityiskohdat.
Sitä ei nyt tällä kertaa taideta löytää ... lähdetään nyt, minne osataan, sanoin minä ja aloin taluttaa häntä käsipuolesta. Lähdetään, lähdetään ... niin, antakaa minä pidän kiinni kädestänne, viekää minut, minne tahdotte. Te näytätte olevan hyvä ihminen ... elkää vain antako niiden minua nostaa...! Katua kulkiessamme hän oli koko ajan tuommoisella kahtalaisella päällä.
"Olemme tehneet läpiä arkkuun," kertoi Nazarius, "jotta sairas voisi hengittää. Ainoana vaarana on nyt vain se, että hän saattaa päästää jonkun äänen tai ruveta puhumaan meidän kulkiessamme pretorianien ohitse. Mutta hän on kovin heikko eikä ole koko päivänä avannut silmiään. Glaucus antaa hänelle sitäpaitsi unijuomaa, jonka hän itse on valmistanut minun noutamistani lääkkeistä.
Ohitse kulkiessamme katselimme toisiamme tarkasti eikä juuri suosiollisesti. "Täti", sanoin minä kiireesti. "Tämä mies häiritsee teitä taas! Antakaat minun puhua hänen kanssaan. Kuka se on?" "Lapsi", vastasi tätini, käsivarteeni tarttuen, "tule sisään äläkä puhu minun kanssani kymmeneen minutiin". Me kävimme istumaan hänen vähäiseen vierashuoneesensa.
Siitä on jo 15 vuotta, kun sen viimeksi tein, ja se oli juuri silloin yöllä maantietä pitkin kulkiessamme, joka sinunkin muistiisi on jäänyt. Sinä kamalana yönä juuri sinut hylkäsin. Rakkaudesta sinut hylkäsin! Andrei. Mihinkä veit sinä silloin minua? Audotja. Viisi vuotta ennen tuota tapausta oli haltijanamme vanha, virasta eronnut kenraali.
Termopyleen läpi kulkiessamme kuulimme, kuinka maahan varisseet tammenlehdet jalkojemme alla ritisivät; tästä ritinästä, sanoo Herodotos, kuulivat kreikkalaiset, että Xerxeen kuolemattomat, jotka kiersivät vuorisolaa, olivat lähenemässä". Mérimée rakasti todellakin kreikkalaisia sydämmensä pohjasta. Miksi? Ainoastaanko heidän historiallisten muistojensa ja sankaritöittensä vuoksi?