United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta jotain minun täytyy saada, en minä voi ilman elää», sanoi hän kiihkeästi. »Katsoppas!» Hän veti povestaan sinisestä silkistä tehdyn pienen kotelon, joka riippui hänen kaulassaan punaisessa silkkinauhassa punaisine nauharuusukkeineen. »Se ulottuu juuri sille kohdalle katsoppas!» »Kuinka kaunis!» huudahti Olavi kuin hädästä pelastunut, ottaen kotelon käteensä. »Ja sinä tahdot siihen jotakin?»
"Niin, mutta..." sanoi Bertha ja rupesi ajattelemaan. Kiellon hän muisti hyvin, mutta hänen teki mieli näyttää ystävällensäkin tuota ihanuutta, mikä kotelon sisässä oli. Ei aikaakaan, niin avasi hän kotelon. Ja nytkös ihailtiin kaunista sormusta! "Ai, katsos, onhan siinä risti ja ankkuri!" sano Anni. "On siinä sydänkin", selitti Bertha. "Missä niin?"
Te olette aina kieltäynyt ottamasta minulta mitään lahjaa; mutta tätä ette saa kieltää; tämä teidän pitää ottaa vastaan." Ja kreivi otti liivinsä taskusta punaisen sahviani-nahkaisen kotelon ja antoi sen Klairon'ille. Klairon otti kotelon ja avasi sen. "Teidän valo-kuvanne," huusi hän iloisesti. "Ah, niin hyvin onnistunut ja niin ihana valo-kuva!" "Eikö tosi, Klairon?
Mehiläiset sen ympärillä katselevat sen vihaa siihen osaa ottamatta ja väistyvät syrjään jättääkseen sille taistelukentän vapaaksi; mutta niin pian kun joku kenno on lävistetty ja ryöstetty, ne kiiruhtavat paikalle, vetävät siitä ulos ja heittävät pesästä pois ruumiin, vielä elävän toukan tai raadellun kotelon ahnaasti nielaisten kennon pohjalla olevaa kallisarvoista nestettä.
Otettuaan sieltä ulos ensin sanomalehdet ja annettuaan niistä osan ruustinnalle ja toisen apulaiselle, sai hän käsiinsä suuren kotelon, joka oli varustettu tuomiokapitulin sinetillä. Mitähän tässä on, sanoi hän, antakaapa sieltä sakset, niin katsotaan. Apulainen ojensi ukolle sakset ja jäi rovastin olkapään yli katsoen odottamaan kuoren aukaisua.
Näin nämät miehet kestivät yhdessä iloa ja surua ja vaaraa ja vaivaa, tarjoten Romalaisille ja barbareille sitä totuutta, jonka he olivat oppineet; työskennellen vuosien vieriessä, kunnes työ päättyi ja lepo tuli. Galdus pääsi tähän lepoon ensiksi. Kun Labeo hankki hänen ruumistansa hautaa varten, hän huomasi kultaisen kotelon, joka riippui hänen kaulassaan. Se oli kerta ollut Markon.
Pieni tyttö? Niin, ja kaunis kuin päivä ... hiukset kuin kultaa, ja silmät loistavat kuin teidän armonne musta ratsu. Ahaa!... Anna tänne, anna tänne! huusi kreivi tempaisten kirjelmän metsästäjän kädestä. Kreivi avasi nopeasti kotelon ja luki: »Rakkahin kreivi! Huomenna odotan sinua.» Mitä!
Sitten otti hän taas erään kukkais-kimpun, johon hopeainen solki oli kiinnitetty ja jonka ala-päässä myöskin oli painettuja värsyjä. Samassa, kun hän irrotti soljen, putosi siitä jonkunlainen kotelo. Hymyillen avasi Klairon kotelon. Hämmästyksen huudahdus pääsi hänen huuliltansa. Kotelossa oli kaula-vitjat, tehdyt suurimmista ja ihanimmista hohto-kivistä, loistavista kuin taivaan tähdet.
Tässä ne nyt olisivat, sanoi Heikki vihdoin ja veti pienen kotelon povitaskustaan. Mitkä? kysyi Jaana katsomatta häneen. Nepähän ne kihlat. Jaana purskahti itkemään. Heikki näytti hyvin hölmistyneeltä. Hän avasi kotelon ja piti sitä Jaanan silmien edessä. Siinä ne ovat, huolinetpa sitten tahi et. Ei nämä häävit ole. Se oli tietysti vain väärää vaatimattomuutta.
Se on täällä ja täällä se pysyy, lisäsi siihen vielä vanha rovasti, väänsi lukkoon laatikon, johon oli pistänyt sen suuren tuomiokapitulista tulleen kotelon, ja solahutti avaimen laajaan taskuunsa. Ja kun oli jo myöhä ja kun apulainen siirtyi ullakolleen, puhalsi rovasti lampun sammuksiin ja meni makuukamariinsa levolle. Eikä siitä asiasta seuraavinakaan päivinä sen enempää puhuttu.