United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taisi olla ottiatuota. Mutta olikohan se ottiatuota? TURKKA. Minkälaista se oli sitten? TOLARI. Minä makasin tuolla majassa lukemassa. Pietola oli tulevinaan tuolta päin hakemaan rautakankea TURKKA. Rautakankea? Entä sitten? TOLARI. Ja oli kuin rättäri olisi tullut tuolta päin. Ja rättäri toimitti, että hän on pelastanut Pietolan lunastamalla velkatuomion, jonka Korhonen olisi pannut ryöstöön.
Jopa tyttärensäkin ja pitäjän miehensä Juhana Ihalainen siinä vetävät hänelle vertoja. Monta muuta tunnemme, joita pitäisimme parempina, vaikk'eivät ole sinne päinkään ihmetteliöitä ja seuraajia saaneet, kun Korhonen, jota Savon nykyiset runoniekat tavallisesti pitävät mestarinansa, kuin saksalaiset Schilleriä ja Götheä. Nimitimmä Korhosen runoista muutamia Karjalaankin levenneen.
Korhonen käski heidän kertoa kaikki, mitä papista tiesivät ja tahtoivat runoon pantavaksi, joka kertominen illasta ruveten kesti pitkään yöhön. Sitte ruvettiin maata. Aamulla jälkeen vuoteelta noustua alkoi Korhonen laulaa pitkän runon, jossa papin elämä ja kujeet olivat kuvatut ehkä paremmin, kuin miehet olivat toivoakaan voineet.
Korhonen kieltäysi juomasta, vaan isäntä houkutteli häntä houkuttelemallakin sillä useat pitävät isännän kunniana kun vieraat juovat. No yksi lasi, Korhonen, se ei vie sinne ei tänne! Etkö nyt tahdo juoda minun menestyksekseni? Ei syntymäpäiviä ole kuin kerran vuodessa. Seuraus oli että Korhonen palasi kotiaan myöhään yöllä ja humalassa.
Korhonen ja Räsänen olivat tulisessa kahakassa mustilaisten kanssa, joita koettivat ajaa pois kuormien kimpusta. Ville sieppasi korennon ovipielestä ja meni hätään. Löi oikeaan ja vasempaan minkä ennätti ja teki puhdasta jälkeä missä vaan liikkui. Mustilaiset juosta vilistivät metsää kohden; Ville perässä, korento pystyssä.
Mutta hän oli paljain jaloin ja puolittain alasti, Korhonen ja Räsänen samoin. Sen vuoksi eivät nämä seuranneet, vaan huusivat häntäkin takaisin. Anna juuttaiden olla; palellut! kuului Korhosen varoitus pihasta, kun Ville jo oli puolitiessä kujaa. Ei hän tahtonut malttaa.
Muista hänen aikalaisistaan mainittakoot vielä Pentti Lyytinen, Pietari Makkonen, Olli Kymäläinen ja Antti Puhakka, kaikki, samoin kuin Paavo Korhonen, savolaisella alueella syntyneitä. Heidänkään kirjallista merkitystään ei ole vähäksi arvattava. Hekin valmistavat tietä suomalaiselle kansalliskirjallisuudelle. Kansallinen tiede.
Moni olisi siitä harvoin sattuvasta, surkiasta tapauksesta, jossa yhtenä päivänä äiti kuuden eli seitsemänki lapsensa kanssa haudataan, tainnut kyllä pitkältä ja liikuttavalta puhua, mutta Korhonen ehkä arveli sopivammaksi ei mainita, mikä jo ilman oli koko seurakunnalle kyllä tuttu ja kaamia asia. Ei hän myös ylistä sisarvainajataan muusta, kun minkä tiesi todeksi.
Samate oli kotiväkensä, kyläläistensä ja kaikkein muiden ihmisten kanssa suosiossa, sillä totuutta rakastava, tasainen ja hiljainen luonnostansa hän ennemmin kärsei pienen vääryyden, kun että oman puolensa pitämisellä olisi tahtonut riitoja toistensa kanssa nostaa. Yhtä selvä ja teeskelemätön kun runoissansa oli Korhonen muussakin lauseessansa.
»Mihin ei Nikkilä pääse?» kysyi emäntä. »Taivaaseen», huusi Korhonen. Emäntä katseli Korhosta silmät renkaina, joista vedet rupesivat valumaan norosinaan ja leuka alkoi vippasta niin, että hampaat yhteen kalisivat. Vihasta värisevällä ja katkonaisella äänellä sai hän sanotuksi: »Tuskin Nikkilä kovin pyrkiikään, jos sinne tulee sellaisia kuin sinä olet.»