United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Yhdentekevä minusta ... kutsu mitä tahansa." "Minä kutsun viiniä ... eihän nyt vielä ole konjakin juontiaika." "Kutsu vaan." Kaksi viinipulloa hän kutsui. Sitte he siinä kilistelivät, maistelivat ja taas kilistelivät kaupan loppiaisiksi ... ynnä muuksi. "Kuules kauppaveli" ... sanoi Simo ja otti Huimaa kaulasta kiinni ... "mitäs me nyt käytään hommaamaan, kun tulee talvi?" "Enpäs tiedä."
Jos minä, kymmenkunnan kertoja turhaan siivosti soitettuani, vedin vähän maltittomasti kelloa ja hän vihdoin tuli joka ei suinkaan aina ollut varmaa ilmestyi hän nuhtelevalla katsannolla, vaipui hengästyneenä tuolille oven viereen, laski kätensä nankini-rinnallensa ja kävi niin kipeäksi, että minä olin iloissani, jos jollakin konjakin tai muun aineen uhraamisella pääsin hänestä.
Sen tehtyään hän esitti: Konjakkia! Ack so, sanoi saksalaiseen malliin kyyppari ja nouti konjakin uudestaan esille sekä tarjosi äskeisellä tavalla. Luutnantti B. joi. Scherryä! sanoi luutnantti B. juotuaan konjakin. Nyt ei kyyppari enää korjannut kumpaakaan. Konjakkia! Ja taas: Scherryä! Ja taas: Konjakkia! Ja taas: Scherryä!
Kun laiva kääntyisi takaisin tai särkyisi, niin että voisi palata kotiin. Hän kuuli Kallen ja Niemisen äänet salongin katossa olevan aukinaisen ikkunan läpi, josta kohosi konjakin haju. Se käänti mieltä niin, että oli tulla ylen. Bufettineiti, joka kulki peräkannella, inhoitti häntä. Pekka tuli kannelle, posket vielä kankeina nukunnan jäleltä.
Niin niin, tyttöseni, älä katsokaan noin ankarasti minuun, kyllä meidän pitää saada totia tänä iltana. No, mutta mitä Erik on kirjoittanut? sanoi neiti Hanna ja huokasi konjakin tähden, sillä hän oli ankara raittiuden ystävä ja olisi mieleensä nähden, jos vain olisi voinut, karkoittanut kaikki väkijuomat koko talosta. Erik, niin, näetkös, en minä yksistään Erikin kirjeen tähden ole iloinen.
Sydämellisesti onnitellen seurasivat nuo entiset toverit Ludvigia oopperakellariin, jossa he odottaessaan aamiaista istuutuivat muutamain soodavesipullojen ja konjakin ääreen. No, näin oli asian laita. Ludvig, joka kesällä oli Naantalin kylpylaitoksessa pikiintynyt kauniiseen Ireneen, oli nyt hänen onnellinen sulhasensa.
Ja varsinkin kun konjakin vaikutuksesta tunsi olevansa kylliksi rohkea kysymään omansa itselleen, päätti kysyä tiukasti lompakkotaan, katseli tulisesti kaikkien silmiin ja äkäsesti kivahti: »Missä on lompakkoni? Kuka otti?» »Ei minulla, ei minulla, ei minullakaan, eikä minullakaan», kuului kiinteät vastaukset. »Mitä leikittelette? Sanokaa heti, kellä on ja antakaa se minulle.
Kävikin tässä viime viikolla nimismies ja minkä mitäkin herroja, niin ett'ei ole konjakin pisaraa koko talossa." "Ainahan niitä talon varoja kulutetaan", tuumaili päällikkö, "mutta maistetaanhan nyt kerran vierastenkin tuomisia." Kääntyen sitten kymmenniekkaan lisäsi hän: "käyppäs sieltä laukusta se musta poika tänne, niin katsotaan onko sitä miehen kumppaniksi."
Hulluksi ne, tottumattomat kollot, viisaus tekisi: alkaisivat viisautta päähän saatuaan vain hyppiä ja vastaan potkia... No veli! Ryyppää!» Vallesmanni ryyppäsi konjakin vakavana. Ei häntä miellyttänyt puhe viisaudesta. Hän vaikeni.
Mutta muutama otti Jukkea rinnasta, töytyytti pöydän luo soppeen, sanoen: »Nuole kapustata semmoinen isäntä, eläkä tule mieheen käsiksi.» Jukke hyppäsi kuni harakka aivan tajutonna vihan ja konjakin vaikutuksesta, löi nyrkillään pöytään minkä jaksoi ja ärjäsi: »Minä isäntä olen!» Mutta pöytä särkyi, lasit ja pullot menivät kolisten ja rimisten lattiaan. Talonväki kirkui sitä hätää, että kaikki kaatavat alleen, ja muutamat naiset rukoilivat asettumaan ja ottamaan sen kiinni, joka pöydän särki.