United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Oo!... tpruu!... no no, nyt nousee, pane Erkki kankesi sieltä mahan alle ja väännä, ehkä sitten nousee. Hiiden koni! No oletteko te siellä halvatulta, vai miks'ette tule auttamaan?» Tien mutkasta syöksi esiin ratsastaja. Hevonen lensi kuin noidannuoli. Useimmat vahdit väistyivät pois tieltä, mutta toiset asettuivat kangin ja haralla käsin eteen aikeessa pidättää hevosen.
Hän viskasi rukkasensa tielle äkeissään ja huusi Sakarille vihaisena: »Mikä sinä luulet olevasi! Niinkö luulet, ettei niitä muita viisaita olekaan kuin sinä koko kunnassa!» Ja katkerana, ihan kuin itku kurkussa, lähti hän tallustelemaan pois koko paikalta, jättäen kuorman ja kaiken oman onnensa nojaan. Koni alkoi torkkua.
Katkeamaton viha istuutui sydämmeeni siskoani kohtaan, ja yhä hän osasikin sitä kartuttaa. Eikä se ollut kiitettävä sopu Sampankaan kanssa. Pakostahan sitä piti hoitaa silloin kun olivat näkemässä, vaan kun lie kahden jääty, niin sai elää omillaan. Minä pojan kiles en malttanut pysyä siinä yhdessä sijassa aina kuin vanha koni. Vilhakka luontoni ei asettunut, vaikka kuinkakin kuritettiin.
»Hevonen?» Esa nähtävästi sävähti ja muisti nyt, että hän todellakin oli tullut hevosella kotiin. »Kuule Jussi», sanoi hän vähän aikaa mietittyään, »mene ja aja se koni tuonne karjakujalle, aja vähän edemmäksi. Kohta nyt.» »Valjainensako?» »No vaikka kuinka...! Aja menemään kaikkinensa.
Hän ei ollut enään saanut hevoistansa paikaltaan ja oli sen tähden kiukuissansa hypännyt maahan ja aikoi jalkaisin päästä likimpään posti-paikkaan. "Helvetin koni!" kirosi kuningas, kun hän istui kanssamme vaunuissa, joissa hän näytti tulevan hyvin toimeen. "Mistä te saitte nämät näin hyvät hevoiset?" "Vähäisellä kärsivällisyydellä, Teidän Majesteettinne, saimme me nämät hevoiset," vastasin minä.
Perhe pienimmästä suurimpaan sullottiin vanhaan reslaan, itse istui hän sepipuolelle, ja niin laskettiin kerta kaupungin ympäri, ennenkuin kulku ohjattiin Kanalaan päin. Siellä iskettiin koni ja ruokittiin kanat. Ja perhe sai jalkapatikassa palata takaisin kaupunkiin. Mutta ei ollut siunausta siitäkään konin lihasta. Kanat söivät sitä kyllä kuin herkkuaan, vaan jälki näkyi munissa.
On ylpeä ja komea kuin riikinkukko!" ihmetteli Heikkilän Vilho, torpan isäntä. "Niin, kylläkai se komea on, vaan vihanen ja paha sydäminen kuin saakeli", sanoi Erkki. "Mutta hyvä juoksia. Sillä on saatu viisisataa palkintoakin. Semmoista rahaa ei juoksekaan joka miehen koni", kiitti Tuomas. "Silleen. Vai on tämä sellainen syökäri", ihmetteli Vilho.
Tämä kulku oli toki Elsan mielestä paljokin keveämpää, kuin tuo Kirkkonummelle meno, vaikka olikin torpparilla jokseenkin laiha ja laiska koni. Mutta tuon sairaan eukko-Heleenan silmistä valui kuumat ja kirkkaat kyynelet. Hän muisteli menneitä parempia aikoja, kun hän varakkaana tyttärenä ja sittemmin varakkaana vaimona ajeli asioille pääkaupunkiin samaa maantietä.
IIVARI. Mielisinpä tietää, mikä partaleiju tuo oli! KROUVARI. Jos oikein muistan, niin on hän merimies. Sille näyttää käymisensä myös. IIVARI. Hän näytti minusta kuin kelpaisi hänelle toisen miehen koni. KROUVARI. Minä luulen hänen kunnialliseksi mieheksi. SAKERI. Mutta nyt lähemme, poikani! IIVARI. Mitä kohden? SAKERI. Kotoa kohden, tiedäthän! IIVARI. Ei koskaan! SAKERI. Mitä sanoit?
Mutta Antti itse ajoi etumaisena, murjotti ääneti, kantoi vihaansa ja joskus suutuksissaan riuhtasi hevostaan ohjaksista äyhkäisten sille: »Kuuletko sinä, senkin koni!» Vihaansa hauteessaan hän yhä vain sydämistyi. Erään mäen päälle tultaessa hän jo karjasi kaikella voimallaan: »Häh!» Korpi vain kaikui ja Kanasen Maija Liisa siunasi: »Hyvä isä siunatkoon sentään!»