United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin kaikui halki rauhaisen aamun hevoskavioin kolke hänen korvaansa ja etäältä kuului ihmisääniä. Hän kuunteli kerrassaan leimahti hänen päähänsä eräs ajatus, joka pani sydämen kovasti tykkimään: "ehkä tuo kolke on yhteydessä sotasanoman kanssa?" Kuin salama Anna juoksi tupaan, sieltä portaita ylös ullakkoon, jossa luukusta voi kaukaa nähdä koko maantien. Ja mitä näki Anna?
Ei kukaan puhunut sanaakaan; ainoa ääni, mi kuultiin, oli airojen tahdinmukainen kolke. Saaren päitse kulkiessamme, kuulimme sieltä hiljaisen laulannon. Mylläri puisti levottomasti päätänsä, synkällä katsannolla jauhain yhtä ja toista kiroussanaa hampaidensa välissä. Ruuhi mennä soljahteli eteenpäin, ja jota loitommas eteni, sitä hiljempää kuuluivat saarelta laulun säveleet.
Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla, ei hiiskahdustakaan kuulunut, ei läheltä eikä loittoa, muuta kuin airojen tahdinmukainen kolke. Saarissa ja niemekkeissä ei pienin liikahdus, ei lehdenkään väräys häirinnyt metsän asujainten rauhallista yöunta. Tummansinisellä taivaalla kumotti ystävällinen täysikuu, ja muutamia keveitä, valkoisia pilven hattaroita uiskenteli verkalleen yläilmoissa.
Tämän jälkeen alkoi varstan kolke kuulua riihestä, ja mitä ei syksyn ajalla arveltu ennätettävän puida, pantiin suuriin aumoihin talven ajaksi. Näin korjattiin vähitellen syksyn varrella koko vuositulo. Jopa lähestyi "kissaviikko," jota niin moni palkollinen sydämmen hartaudella ikävöitsee.
Pesi suuret pyöräpöyät, Laajat lattiat lakasi, Vei pihalle rikkojansa, Rikoillansa seisatteli: Kuuluvi kumu kylästä, Tomu toisesta talosta, Rikkahasta Riikolasta, Paksusta Pajarilasta; Kuului kattilan kamina, Sekä riehtilän reminä, Suolta suuri suitsen helke, Avannolta aisan kolke.
Niin, unhotus se tapa talven on; Mut kevät taasen talven jälkeen koittaa, Taas kirkkaampi on valo auringon, Ja rinta riemun omakseen taas voittaa. Hälläpyörä 16/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872. Kuul' aseet kolkosti kolajaa, Kuin vangin kahleiden kalkkeet, Ja rattaat raskaasti raksuttaa, Tult' tuiskii liehtivät palkeet. Mik' on se koneiden kolke se? Se on »perpetuum mobile».
Ja kyynelevirta se kiven pehmittää, Soi, raita, raita, raita!" Tuo laske syrjään. "Soi, raita, raita, raita!" Tee joutua, hän koht' on täällä. "Ja raidasta nyt minä sidon seppelen, Oi, hänt' älä moiti; hän kaunis vihass' on " Ei, se on toisin. Kuule, mikä kolke? EMILIA. Se vaan on tuuli. "Ma sanoin: sinä viekas! Hän vastata ties: Soi, raita, vihreä raita!
Ei kuitenkaan raskinut lyödä, kiskoi sitä vaan marhaminnasta, minkä jaksoi, ja kiljui: Heitä pois, heitä pois, elä juo kuoltaksesi, mutta ruunikko oikein jalkatenästä painoi päätään veteen ja joi että kolke kuului kaulasta ja korvat menivät mukaan. Viimein kun Hanna yhä riuhtoi, hellitti juontinsa ja taipui Hannan mukana menemään pilttoonsa.
Torpparit ja loiset kohottivat itsetietoisina päätään: kunhan päästään miehenkorkuisiin lumiin, niin vielä se savolainen reki näyttää mihin sen »nokka» kelpaa! Sitä ja noita kehuttuja hämäläisrekiä he jäivät odottelemaan. Kauan ei tarvittu odottaakaan, sillä Hovin pirtistä kuului kaiket ilta- ja aamupuhteet kirveen kolke, sahan sihinä ja asiaansa innostuneitten miesten puhelu.
Kaikki vaan liittyi väsymystä lisäämään, yksin airojenkin yksitoikkoinen kolke ja veneen tasainen nytkähteleminen. Emännät vetivät huivinsa alas silmille, nojasivat poskea käteen ja kyynäspäätä polveen, ja ennen pitkää ilmoittivat syvät pään keikaukset heidän turhaan taistelleen uniukon kanssa. Katrikin oli tavallista hiljaisempi.